Heippa,

mun piti ensin kirjoittaa teille kuntosalitreenin ja juoksun yhdistämisestä, mutta koska pääni on sen verran jumissa, päädyin vain kirjoittelemaan hassuja faktoja itsestäni. En tiedä teistä, mutta minusta näitä on tosi hauska lukea muiden blogeista! Tällä kertaa faktojen teemana on löyhästi treeni, ruokavalio ja muu hyvinvointi.

1. Olen tosi kova käyttämään mausteita ruuassani ja rakastan tulista ruokaa. Jopa intialaistaustaiset kaverini ovat ihmetelleet sitä, miten tulista ruokaa pystyn popsimaan.

2. Olen myös tosi perso suolalle, mutta itse asiassa tänne Kapkaupunkiin muutettuamme olen vähentänyt suolan käyttöäni tosi roimasti! En halua altistaa itseäni verenpainetaudin kehittymiselle.

3. Olen vähän huono nukkumaan, ja niinpä käytän joka yö korvatulppia! Ennen ripsenpidennyksiä käytin myös unimaskia, mutta siitä olen onnistunut vieroittumaan.

4. Olen optimisti niin ajan- kuin rahankäytön suhteen - kuvittelen aina, että kumpaakin on jäljellä aina yllin kyllin! Niinpä olen aina vähän myöhässä ja saan juosta joka paikkaan, ja pankkitilin saldoakin pitää tsekkailla useasti, jottei käy huonosti.

5. Tykkään tosi paljon ruuanlaitosta, mutta en ole mikään huippukokki. Teen ihan maistuvaa perusruokaa, mutta esimerkiksi lihaa en osaa laittaa ollenkaan!

6. Mulla on pakkomielle pysäyttää sykemittari aina, kun pysähdyn hetkeksikään lenkillä. Tässä ei ole oikeastaan mitään järkeä, koska en aina jaksa odottaa satelliitteja ennen lenkkiä, eli lenkin pituus ei muutenkaan pidä täysin paikkaansa.

7. Olen hävettävän addiktoitunut iphoneeni. Pahimmissa painajaisunissani iphoneni tippuu veteen eikä enää lähde päälle!

8. Olen aika aamu-uninen ja rakastan viikonloppuja, kun voi nukkua pitkään eikä tarvi laittaa kelloa soimaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat