Heippa!

Viime viikolla harmittelin kadoksissa olleen juoksukuntoni perään. Ilokseni tilanne on kuitenkin pikku hiljaa muuttumaan päin! Toivotaan, että ehdin ennen HHM:ää päästä takaisin entiseen vireeseen.

Viime viikko tosiaan alkoi olla treenifiilikseltään jo kohtuullisen hyvä. Ainut takapakki oli oikeastaan peroneus-lihaksen kireys, joka vaivasi alkuviikosta enemmän ja enemmän. Pystyin juoksemaan tasaisella normaalisti, mutta kovat ponnistukset ja hyppelyt nappasivat ikävästi säären ulkosyrjälle. Maanantaina ja tiistaina juoksin vain kevyttä peruskuntolenkkiä, joten jänne ei onneksi pahemmin rasittunut.

Keskiviikkona ohjelmassa oli mäkivetoja Paloheinässä. Täytyy tunnustaa, että mäkivedot ovat yksi inhokkiharjoituksistani ja ehdoton heikkouteni! Tihkusade ja pitkä bussimatka eivät mitenkään nostattaneet innostustani niitä kohtaan... No, onneksi itse treeni oli aika inhimillinen: viisi kertaa 1,5 minuutin vetoa ja vielä kymmenkunta lyhyempää tykitystä. Ylämäkeen tehdyssä tekniikkaosuudessa peroneus kuitenkin ärtyi siinä määrin, että päätin tilata hieroja-ajan.

Torstaina lepäilin todella rentouttavasti päivystämisen merkeissä, ja perjantaina hölkkäsin tosi kevyesti. Aloin tehokkaan venytyksen peroneukseen, ja sain kuin sainkin sitä vähän aukeamaan! Lauantai-aamuna olo oli sen verran virkeä, että päätin lähteä testaamaan, miten 3000 metriä radalla tällä hetkellä kulkeekaan. Tavoite oli tosiaan alle 12 minuuttia, mutta vastatuulessa ja ilmanvetoapua se jäi saavuttamatta. Olen kuitenkin tyytyväinen loppuaikaan 12.06, sillä se on uusi ennätykseni ja juoksu olisi voinut mennä huonomminkin! En myöskään hyytynyt ja sain aikaan hyvän loppukirin.

Sunnuntai oli mun osalta väsynyt päivä - kropassa painoi niin päivystys, kisa ja edellisillan valvominenkin. Lenkille päätin lähteä vasta illalla, kun olin saanut lepäiltyä ja palauteltua ensin rauhassa telkkaria katsellen. Sain lopulta aikaan ihan kelpo pitkiksen! Pohjekin alkoi osoittaa normalisoitumisen merkkejä. Täältä sitä vielä tullaan! :)

Tässäpä vielä viikon kooste:

MAANANTAI: kevyt lenkki 50min / 8,5km

TIISTAI: kevyt juoksu 60min / 9,5km

KESKIVIIKKO: Mäkivetotreeni 1,5h / 12km

TORSTAI: lepo

PERJANTAI: kevyt juoksu 55min/ 9km

LAUANTAI: alkuverkka 30min + 3000m radalla 12.06 + loppuverkka 15min

SUNNUNTAI: pitkä lenkki 1h55min / 19km

(kuvat: Atte Louhimo)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat