Reissukaverini karisti karmean mahatautinsa rippeet maanantaina, joten teimme heti seuraavalle päivälle reissuvarauksen Titicaca-järvelle. Itse olin palanut halusta päästä järvelle koko ajan, mutta alkuperäiseen reissuohjelmaamme järvi ei kuulunut suola-aavikoiden viedessä kaiken ajan. Niinpä tiistai-aamuna olimme molemmat innokkaina lähdössä tutustumaan Titicaca-järveen kajakoinnin merkeissä!

Näin jälkikäteen ajateltuna koko päivä alkoi jo hieman epäonnisesti: heräsimme kuudelta, mutta tarkastettuamme sähköpostit huomasimme, että illalla oli tullut uusi maili, jossa kerrottiin lähdön siirtyvän seiskasta puoli kympiksi (mulle liian aikaisin herääminen on katastrofaalista). Onneksi sain uudelleen unta, ja en ollenkaan pahastunut parista ekstraunitunnista, sillä edellisillan pihviateria mylläsi mahassani ja punaviinit kolkuttelivat ohimoillani... Sain kuitenkin nukuttua ja parin tunnin jälkeen olin kuin uusi ihminen.

Kyydin piti tosiaan saapua hakemaan meitä 9.30, mutta kello oli lähes tunnin enemmän, kun lopulta pääsimme liikkeelle. Matkan aikana kävimme hakemassa veneet, ostamassa ruokaa ja auto juuttui pari kertaa mutaan (!!!), minkä vuoksi olimme järvellä vasta kahden aikaan!

Meillä kummallakaan ei ollut juurikaan melontakokemusta, mutta laji on aina kiinnostanut - itse asiassa olemme suunnitelleet melontakurssille osallistumista kesällä. Päästyämme vihdoin perille olimmekin innokkaina aloittamaan melonnan! Odotimme jotain pientä perehdytystä lajiin, mutta sitä emme saaneet. Sen sijaan meidät työnnettiin kajakeissamme vesille ja kehotettiin melomaan niemen toiselle puolen!

No, eihän siitä mitään tullut - Titicacalla oli ihan hirveä aallokko, ja meidän olisi pitänyt meloa vastatuuleen. Valehtelematta en pystynyt pääsemään yhtään eteenpäin, vaan aallot heittivät mua koko ajan taaksepäin. Mun melomiselämykseni kesti noin kaksi minuuttia, kunnes olin jo ajautunut rantaan. Reissukaverilleni kävi samoin, ja siinäpä sitä sitten oltiin. Onneksi mahdollisuutena oli siirtyä vähän vähemmen tuuliselle osuudelle melomaan. Sitä ennen toinen kuskimme autoineen katosi, ja opas joutui pestaamaan jonkun kyläiläisistä pakkaamaan veneemme autonsa katolle ja ajamaan meidät uuteen paikkaan. Kello oli siis jo aika paljon, kun lopulta pääsimme melomaan!

Melominen oli hauskaa, ja teimme sitä reilun tunnin ennen kuin voimat alkoivat ehtyä. Oppaamme ei juurikaan puhunut meille mitään koko melonnan aikana, vaan saimme räpiköidä eteenpäin itsenäisesti. Pari kertaa meinasin kaataa veneen, mutta onneksi selvisin säikähdyksellä.

Kun pääsimme viimein rantaan ja suuntaamaan kohti La Pazia, kello oli jo kuusi emmekä olleet syöneet koko päivänä muuta kuin aamupalan ja pari suklaakeksiä! Reissumme ohjelmaan piti sisältyä lounas, ja meidän piti olla perillä La Pazissa seiskaan mennessä - oli siis selvää, että aikataulumme oli pielessä pahemman kerran. No, eipä sille mitään voinut, ja lopulta saimme lounaan eteemme kello 19.00 - onneksi se oli todella hyvää! Perillä olimme puoli kymmeltä, onneksi emme sen myöhempään.

Reissu ei todellaakaan mennyt kuin Strömsössä ja vähän mietitytti maksaa siitä sata dollaria, mutta olipahan ainakin ainutlaatuinen elämys! Mutaan juttuneelle autolle, tuuliselle järvelle ja muille säätämisille voi ainakin näin jälkikäteen nauraa. :D

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat