Hohhoijaa, nyt voin jo nauraa viikonlopun puolimaratonreissulle, joka ei monilta osin mennyt todellakaan niin kuin olimme suunnitelleet. Reissu oli täynnä armotonta säätämistä ja säheltämistä, ja loppujen lopuksi oli pieni ihme, että lopulta selvittiin viivalle ja saatiin kisa juostua.

Kisapäivä oli sunnuntaina, mutta siskoni ja kaverimme Lauran kanssa päätimme lähteä Tallinaan jo lauantaina aamupäivällä, jotta ehtisimme tehdä vähän turistijuttuja. Saavuimme siskoni kanssa tyylikkäästi vähän ennen kymmentä Länsisatamaan, jossa Laura meitä jo odotteli. Siskoni oli unohtanut tehdä lähtöselvityksen etukäteen, ja niinpä hänen piti hoitaa se ennen kuin pääsisimme astelemaan laivaan. Hyvin pian tiskiltä kuuluu siskoni paniikinsekainen ”Sanna!” –huuto, ja menen paikalle katsomaan, että mitä ihmettä tiskillä oikein tapahtuu. Siskoni sanoo unohtaneensa passinsa kotiin – ja samassa hetkessä minäkin tajuan, että eihän mullakaan ole passia mukana! Jotenkin luulin, ettei sellaista Tallinnaan matkatessa tarvita. :D No, laiva oli jo lähdössä emmekä mitenkään olisi ehtineet hakea passejamme, joten Laura lähti yksin matkaan ja Maliset jäivät rannalle ruikuttamaan. Onneksi sentään saimme ilmaiseksi vaihdettua lippumme seuraavaan lauttaan!

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä hakemaan puuttuvia passeja. Saimme hommat hoidetuksi ja päätimme mennä Ruoholahteen lounaalle. Siinä syödessämme jotenkin unohdimme ajan kulumisen, ja lopulta meille tuli ihan hullu kiire satamaan. Jouduimme oikomaan Jätkäsaaren rakennustyömaiden poikki, ja lopulta ehdimme juuri ja juuri lauttaamme.

Lauttamatka sujui onneksi rattoisasti: osallistuimme musavisaan, jonka onnistuimme voittamaan, ei tosin puhtaalla musiikki-tietämyksellä, vaan Saaran lambada-esityksestä saamillamme ekstrapisteillä. Vielä tässä vaiheessa ajattelimme, että ehkä puolimaratonkin tulisi olemaan osaltamme yhtä voitokas…

Lopulta pääsimme Tallinnaan, ja heitettyämme kamat hotellille kävimme hakemassa numeromme exposta. Ilta sisälsi verryttelylenkin ja dinnerin Vapianossa, jonka jälkeen menimme aikaisin nukkumaan. Tai ainakin yritimme: itse en meinannut saada unta sitten millään! Lopulta nukahdin joskus neljän jälkeen ja heräsin kisa-aamuun virkistävien neljän tunnin yöunien jäljiltä.

Kisaa edeltävän illan pasta-dinneri.

Olo miniunien jälkeen ei todellakaan ollut hyvä, ja pieni paniikki meinasinkin ottaa vallan. Koetin kuitenkin hokea itselleni, että ei huonot yöunet vaikuta suoritukseen mitenkään. Söimme aamupalan, ja yhdeltätoista olimmekin jo kisapaikalla. Olo oli jotenkin etova, sykkeet pompottelivat jo levossa pilvissä eikä verkkakaan tuntunut mitenkään vetreältä. Ennen starttia vedin kofeiinipitoisen geelin, ja kun starttipaukku pamahti kello kaksitoista, lähdin sekavin fiiliksin juoksemaan.

Jo alusta asti juoksu tuntui todella tahmealta. Geeli painoi mahassa ja olo oli kaikin puolin nuutunut. Koetin tsempata itseäni ajattelemalla, että kyllä se juoksu alkaa pian toimimaan! Vitonen kulki aikaan 22.30 ja olo ei ollut vieläkään muuttunut sen paremmaksi. Ysin jälkeen mua alkoi pistämään todella inhottavasti ja jouduin hidastamaan vauhtiani. Kilsan sinnittelin, ja sitten minulle kävi kuin huippu-urheilijoille konsanaan: puklasin aamukahvit aivan yllättäen suoraan vauhdista! :D Tämän jälkeen nolostuneena otin muutaman kävelyaskelen ja hetken jo mietin, että pääsenköhän koskaan maaliin. Olo kuitenkin helpotti yllättävästi puklauksen jälkeen ja pistoskin katosi, joten päätin jatkaa matkaa.

Vaikka mahaan ei enää pistänytkään, juoksu oli todella, todella raskasta. Yritin sinnitellä kilometri kerrallaan, ja kilsat 11-16 menivät kuin sumussa. Mulla oli koko ajan ihan karmea jano, ja juomapisteillä join jopa kolme vesikuppia normaalin yhden sijasta. Koin pienen virkistymisen kuudennentoista kilometrin jälkeen, ja sain hieman nostettua juoksunopeuttani. Harmi, että loppumatka oli reitin rankin, joten mitään kirimisiä en kyennyt saamaan aikaan. Olin täysin kuoleman kielisissä, kun loppusuora viimein avautui, ja kun kello pysähtyi lopulta aikaan 1.38,06, olin oikeastaan aika huojentunut. Tavoite 1.35-alituksesta jäi kauas, mutta sain tsempattua sentään maaliin saakka!

Vaikkei enkkaa tullutkaan ja koko juoksu oli varsin karmiva kokemus, en viitsi olla tyytymätön suoritukseeni - olihan se nyt olosuhteet huomioiden ihan hyvä! Nyt vaan vähän palauttelua kehiin, ja vielä ehdin vajaa pari viikkoa tehdä laadukasta maraton-harjoittelua. Eli uutta matoa koukkuun vaan! :)

Kommentit (2)

Kisulainen

Heippa! Vähän kiinnostais täällä, että miten palauttelet puolimaratonista? :)

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Kisulainen, yleensä otan ihan kunnon lepoa pari päivää, sitten pari kolme päivää kevyttä ja vasta loppuviikosta palaan kovemman harjoittelun pariin, jos edessä on vielä kisoja.

Liisa, kiitos, oli kyllä kärsimyksellinen juoksu :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat