Herään paria minuuttia ennen kuin herätyskelloni pärähtää soimaan. Kello on seitsemän, mutta ulkona on silti pimeää, hyih. Napsautan kahvin päälle ja tassuttelen aamupesuille. Syön aamupalaksi kaksi paahtoleipää, jugurtin ja juon ison kahvin.

Varttia vaille kahdeksan lähden kävelemään töihin. Mietin matkalla, että miksi en pyöräile enää juurikaan. Ennen en tykännyt yhtään kävelystä, mutta kantakaupungissa on jotenkin niin ärsyttävää pyöräillä, että melkein mieluummin kävelen. Eikä siinä, työmatkareittini on tosi kaunis näin syksyisin!

Kasin aikaan olen töissä, laitan koneet päälle ja alan perehtyä päivän asioihin. Olen hukannut vrk-korttini jonnekin enkä meinaa saada potilastietojärjestelmää auki, mutta onneksi kortti löytyy nopeasti.

Teen töitä puolelle päivin, minkä jälkeen on lounastauon vuoro. Syön työpaikkaruokalassa, sillä inhoan eväiden tekemistä iltaisin ja rasvaisten kippojen raahaamista edestakaisin. Ruokalassa on ihan tosi hyvää ruokaa minusta, erityisesti salaatit ansaitsevat kiitoksen!

Vastaanotto jatkuu ruokatauon jälkeen vielä hetken aikaa. Loppupäivän teen paperihommia, soitan pari puhelua ja perehdyn seuraavaan päivän asioihin. Neljän jälkeen olen valmis, ja lähdin talsimaan kotia kohti!

Matkalla kotiin käyn kaupassa ja pohdin, että uskaltaisikohan sitä jo tehdä jotain kevyttä urheilua. Meinaan kuolla tylsyyteen, kun en viitsi urheilla ja poikakaverikin on reissussa. :D No, ei nyt sentään. Olen nähnyt kavereita ja touhunnut kaikkea muuta, mutta illalle ei ollut mitään suunnitelmia.

Neljän jälkeen olen kotona, ja lueskelen vähän lehtiä. Teen ruuaksi pinaattikeittoa! Syön tosi usein pinaattikeittoa, kun olen yksin kotona enkä jaksa kokata mitään järkevää. Se on tosi hyvää, ja kananmunan ja karjanpiirakan kanssa ihan täyttävää.

Ruuan jälkeen lueskelen hieman, minkä jälkeen päätän lähteä Runner´s High:n core-treeneihin. Hölkkäilen kevyesti Eläintarhan kentälle ja totean etureisien ja lonkankoukistajien palautuneen maratonista kohtuullisesti - oikea pohje sen sijaan kiristelee. Onneksi treenissä ei hirveästi juosta, vaan tehdään lihaskuntoa kuntopiirinomaisesti. Treeni on tosi kiva, ja päätänkin rueta parhaani mukaan käymään core-treeneissä säännöllisesti!

Treenin jälkeen tulen kotiin ja saan ihmeellisen tarmonpuuskan ja alan siivota vaatekaappiani. Tästä ei valitettavasti ole kuvaa, sillä etenkin ennen-kuva olisi ollut jäätävää materiaalia! Heitän kulahtaneet vaatteet roskiin ja pakkaan kierrätykseen (= siskolle) menevät vaatteet Ikea-kassiin.

Siivoilujen jälkeen otan kuuman suihkun ja teen vähän vähän iltapalaa: kreikkalaista jugurttia, banaania ja hunajaa. Iltapalan jälkeen juon teetä, venyttelen ja puhun Skype-puhelun poikakaverin kanssa. Sitten olenkin valmista kauraa menemään nukkumaan kymmenen aikaan. :)

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat