Minulla oli hauska tapa joskus teinivuosina kirjoitella kirjeitä kymmenen vuotta vanhemmalle itselleni. Kirjeet sisälsivät pääasiassa kertomuksia senhetkisestä elämästäni, vinkkejä ja neuvoja (!) tulevaisuuden minälleni sekä tietenkin ennustuksia siitä, missä olisin kymmenen vuoden päästä. Harmillisesti lopetin tavan joskus 16-kesäisenä, ja en enää pariin vuoteen ole lueskellut hupaisia povauksiani siitä, kuinka 25-vuotiaana olisin naimisissa oleva perheenäiti. Onneksi kirjoitin yhden kirjeen 22-vuotiaana, joten vajaan neljän vuoden päästä minulla on taas luettavaa!

Bongasin Laura de Lille -blogista tänään ihastuttavan haasteen, jonka idea oli vähän samantapainen kuin minun kirjeideni - päinvastainen tosin. Tulevaisuuden pähkäilyn sijaan Laura lähetti terkkuja kolme vuotta nuoremmalle itselleen. Koska olen ollut viime kuukaudet varsinaisessa muutosten limbossa, päätin itsekin muistella vähän menneitä ja pohtia, millainen oli Sanna tammikuussa 2012. Postauksen kaksi ylintä kuvaa ovat kolmen vuoden takaa, ja viimeisin on noin kuukauden vanha.

Pikaiselta vilkaisulta kolme vuotta sitten otetut kuvat eivät eroa niin kauheasti nykypäivän otoksista, mikä on helpottavaa, sillä olen viettänyt pari päivää silmäpussejani tuskaillen (näemmä nyt ne väsymyksen merkit alkavat muuttua ikääntymisen merkeiksi...). Mutta voi, kuinka eri ihminen kuvista tuijottakaan takaisin! Enpä todellakaan tuolloin vuodenvaihteessa 2012 tiennyt, mitä tulevat vuodet toisivat tullessaan.

25-vuotiaalle Sannalle sanoisin näiden kolmen vuoden tuomalla kokemuksella, että rentoudu hyvä ihminen! Koko ajan ei ole pakko olla tukka putkella menossa jonnekin tai tehdä jotakin. On ok istua alas ja juoda kuppi teetä, olla vaikka ilta tekemättä mitään. Ja kenenkään 25-vuotiaan ei kannata potea ikäkriisiä. ;) Ja jos kriisiä pukkaa ja elämä on pakko täyttää kiireellä, voisi olla suotavaa pysähtyä miettimään, mikä hiertää. Täydelliset puitteet eivät takaa aukotonta onnea, ja on ok myös myöntää se. Itseään kannattaa kuunnella, niin hyvässä kuin pahassa!

Ruusuja muutaman vuoden takainen minä saa siitä, että näin paljon ystäviä ja pidin hauskaa. Nauroin ystävieni kanssa niin monet naurut, että niitä on ollut mahtavaa muistella jälkikäteen. Propsit annan itselleni myös rohkeudesta. Minulla oli kova kaukokaipuu noihin aikoihin, ja päätin hakea vaihtopaikkaa Keniasta. En kertaakaan miettinyt, ettenkö lähtisi reissuun, vaikka vaihto-ohjelmani oli varsin epäselvä ja olin ainut suomalainen koko yliopistossa. Olen aina ollut jokseenkin elämyshakuinen ihminen, ja olen iloinen, että uskalsin tavoitella unelmiani myös kolme vuotta sitten.

Paljon on vettä virannut kolmen vuoden ja näiden kuvien välillä. Lienee sanomattakin selvää, että tunnen olevani aika eri ihminen nyt kuin vuonna 2012. Viime vuoden loppu oli aika life changing ja erityisesti syyskuinen ero oli tuhannen taalan paikka ottaa oma elämä haltuun ja aloittaa itsetutkiskelu. Tällä tiellä ollaan vieläkin: vaikka vasta alkutaipaleella, niin jo silti paljon viisampana.

Saa nähdä, missä vaiheessa sitä tietä tallaan vuonna 2018!

Kuka sinä olit kolme vuotta sitten?

Kommentit (5)

Vierailija

Tuli ihan kyyneleet silmiin, kun luin tätä postausta. Jotenkin itselläni on nyt niin samanlainen tilanne elämässä, syksyllä pitkän parisuhteen päättyminen ja muutto toiselle paikkakunnalle opiskelujen takia muuttivat elämäni täysin erilaiseksi kuin aiemmin. Viime kuukausina olen todella oppinut, että elämällä on tapana yllättää, joskus positiivisesti, mutta aika usein myös negatiivisesti :D Onneksi viime vuonna oli yksi positiivinenkin yllätys, kun pääsin lääkikseen kahden vuoden lukemisen jälkeen. Sinun blogisi oli muuten ensimmäinen lääkis-aiheinen blogi, jota aloin seurata ja se on myös niitä harvoja, joita olen jäänyt seuraamaan pidemmäksi aikaa. :) Kiitos siis siitä!

Tsemppiä ja hauskaa kevättä :)

Terv. Tuleva kollega

Vierailija

Mä täytän kohta 25. Ja ikäkriisi on paha. Tai oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan se on ihan vähän helpottanut siitä mitä se on viimeisen vuoden ollut. Mua on oikeasti ihan ahdistanut. Ei se ettenkö haluaisi vanhentua, ei mulla ole mitään tarvetta olla nuori ja vapaa. Mutta se että haluan ison perheen ja aikaa kuluu eikä isäehdokasta ole. Pelkään että elämäni suurin unelma jää toteuttamatta siitä syystä etten ehdi. Se on se asia, joka saa mut murehtimaan joka päivä tätä ikäasiaa. Tiedän että vielä on aikaa, mutta samalla pelottaa että mitä jos joudun ajattelemaan samoin vielä vuoden, kahden tai viiden päästä. Sitten ei ole aikaa.

Niin ja ihailen rohkeuttasi lähteä suhteesta ja etsiä elämää jossa on oikeasti onnellinen. Mä en ole uskaltanut tehdä samoin.

Vierailija

Monet näyttää paremmilta ennen tätä hillitöntä fitness buumia.Sinäkin.Syödään jotain ituja ja pähkinöitä.Kaikki vapaat hypitään jumpassa.Missä elämä? Ei ihme ettei ihmiset enää edes pariudu kun paikat on "jumissa" :)

 

Vierailija

Kiva juttu. :) Minulla oli samanlaisia tuntemuksia 25-vuotiaana ja on nytkin. Elämä rauhoittuu ja nykyään osaa olla enemmän paikallaan, mikä on kivaa. Kivaa toki on se, että eri-ikäisenä on ainakin vähän erilainen. Ehkä neljäkymppisenä on sitten taas jollain tavalla erilainen ja kuuleman mukaan vielä itsevarmempi. :)

-Heini

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat