Kaiken kiireen keskellä olen koettanut pitää normaaleista hyvinvointirutiineistani kiinni. Olen koettanut nukkua tarpeeksi, syödä säännöllisesti ja jokseenkin terveellisesti sekä käydä urheilemassa. Oikeastaan nykyisin eteeni tulee tosi harvoin sellaisia tilanteita, missä joutuisin menemään priorisoinnissa niin pitkälle, että tinkisin omasta hyvinvoinnistani!

Koneen ääressä istumisella on ollut se haittapuoli, että olen ollut ihan totaalijumissa monta viikkoa. Hyvin alkanut kuntosalikuurini pääsi katkeamaan muutettuani tänne Kapkaupunkiin, eikä lihaskuntoilun puuttuminen ole varsinaisesti edesauttanut lihasjumejani. Niinpä tiistaina päätettiin lopettaa kouluhommat hyvissä ajoin ja suunnattiin tsekkaamaan eräs lähiseudun kuntosali!

Me tosiaan liityttiin paikalliseen juoksuseuraan, ja heidän jäsenmaksuun kuului ilmainen kuukausi Sport Science Instituten kuntosalilla. Niinpä päätettiin käyttää tuo tarjous hyväksi, ja buukattiin aloituskäynti salille. Kun päästiin paikan päälle, meille kävi ilmi, ettei kyseessä ole mikään tavallinen sali, vaan suoranainen hyvinvointikeskus. Keskus piti sisällään erilaisia ryhmäliikuntatunteja, tilavan kuntosalin kaikkine laitteineen ja juoksumattoineen, 200 metrin sisäjuoksuradan sekä 25 metrin uima-altaan! Lisäksi salilta löytyi oma ravintola, hierontaa, fysioterapiaa sekä personal-trainingia. Vähän niin kuin paikallinen ratiopharm Arena! :D

Meidän ilmaiseen kuukauteen tulee sisältymään kaksi tapaamista: ensimmäisellä tapaamisella mitataan mm. verenpaine, kolesteroli ja sokerit sekä tehdään lihaskuntotestit. Toisella kerralla suunnitellaan henkilökohtainen saliohjelma ja käydään se läpi. Tuntuu tosi hassulta, että nämä kaikki sisältyy ilmaisjäsenyyteen! Ja eipä hinta päätä huimaisi, vaikka salista maksaisikin, sillä opiskelijalle salin käyttö kaikkine mukavuuksineen maksaa noin 25 euroa kuussa.

Päästiin jo ottamaan ensipuraisu saliin, ja voi kuinka mukavalta tuntui tehdä pitkästä aikaa lihaskuntoa! Mulla tuli oikeastaan ekaa kertaa sellainen "lihaskuntoilu-high", sellaista en varmaan koskaan ole tuntenut. Salilla käyminen on ollut parhaimmillaan minulle ihan kivaa, mutta nyt kun pääsin pitkästä aikaa tutun ohjelman pariin, pääsin tavallaan jyvälle siitä, miksi ihmiset ovat koukussa lihaskuntoiluun.

Uskon, että tullaan käymään salilla aika paljonkin nyt kun vihdoin päästiin sen makuun. Ja onhan salilla sisäjuoksurata sekä juoksumattoja, joilla tehdä tarvittaessa myös juoksuharjoituksia. :)

Kommentit (4)

Liza

punttitreeni on kyllä ehdottoman tärkeää ja onpa teillä siellä hieno treenata puntteja:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat