Maanantai-aamuna sain Jussilta kehotuksen pitää iltani kuudesta eteenpäin vapaana, sillä luvassa oli jotain yllätystekemistä. Edellisestä yllätyksestä oli jo aikaa, joten innoissani raksin kuvitteellisesta kalenteristani illan varatuksi Jussille. Myöhemmin päivällä puhuin siskoni kanssa puhelimessa, ja myös hänen poikakaverinsa oli käskenyt hänen olla illan vapaalla - mitä ihmettä! Laskettiin yhteen yksi plus yksi ja pääteltiin kyseessä olevan tuplatreffien.

Ja niinhän siinä kävikin, että siskoni poikakaveri tuli hakemaan minua ja Jussia kuuden aikaan meiltä. Koetettiin kovasti siskoni kanssa arvailla, mitä tulisi tapahtumaan. Auto parkkeerattiin Mustikkamaalle, joten oltiin ihan varmoja, että vuorossa olisi kesäteatteriesitys. Maraton-niminen esitys kun olisi sopinut hyvin meille! Yllätykseksemme kävelimme kuitenkin Korkeasaarta kohden, ja vaikka aluksi luulimme kyseessä olevan harhautuksen, lopulta pojat kaivoivat Korkeasaaren liput esille.

Oli tosi kivaa päästä käymään Korkeasaaressa - se on ollut listallani varmaan siitä asti, kun Helsinkiin muutimme. Ilta oli aurinkoinen ja mukavan lämmin ja puistossa oli tosi vähän porukkaa, joten eläimiä päästiin katselemaan kaikessa rauhassa. Aika monet kissat nukkuivat, mutta onneksi päästiin kuitenkin näkemään leijonanpentujen leikkiä!

Karhuja nähtiin ihan lähietäisyydeltä, ja ne olivat yllättävän pienikokoisia. Mulla on ihan hullu karhupelko, enkä siksi uskalla esimerkiksi lenkkeillä meidän mökillä. :/

Korkeasaaren jälkeen mentiin syömään Karuselliin. Ilta alkoi viiletä, joten jalkaan piti vetää jo pitkät housut! Vedin ihan mukiinmenevän salaatin ja jälkkäriksi ostettiin Helsingin jäätelötehtaan kioskilta noin kissanpään kokoiset jätsipallot, nam. :)

On se vaan kivaa olla lomalla. :) Seuraavaksi pitäisikin alkaa pakkailla Gardalle lähtöä varten!

Kommentit (2)

Vierailija

Kylläpä sulla on ollut kivat vaatteet ;) kiva että ne käy sulle noin hyvin!! Hih, kierrätys kunniaan!! Niin ja kivaa reissua, kengätkin pistin jo postiin :)

-Laapa-

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat