Kirjoitukset avainsanalla mielenterveys

Joskus sitä huomaa omat käyttäytymiskaavansa melkein liian selvästi...

On helpompi suuttua kuin pyytää apua. On helpompi hermostua ja sanoa "miksetsäkoskaan", "miksisäaina" kuin kertoa, mitä oikeasti haluaa. On helpompi leikkiä martyyriä kuin ottaa vastuu omasta onnesta.

Tai siis minulle on.

Syitä on varmaan paljon, enkä tiedä, onko niiden selvittäminen edes kovin hyödyllistä. Fiksumpaa olisi ehkä miettiä, miten omia kaavoja uskaltaisi lähteä muuttamaan.

Tämmöisiä olen pohdiskellut tällä viikolla, kun vietän toiseksi viimeistä äitiyslomaviikkoa töiden keskellä.

Syyskuun alusta alkaa tytön seimi ja ehkä näidenkin blogipostausten taso vähän paranee hehe.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pääsin pitkästä aikaa kundaliinijoogatunnille.

Kokeilin kundaliinijoogaa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja ihastuin heti sen hassuihin liikesarjoihin, rauhalliseen musiikkiin ja mantroihin. Tunnilla ollaan suurin osa ajasta silmät kiinni, ja jokainen keskittyy lähinnä omaan oloon.

Tunnilla myös lauletaan ja tanssitaan, suorittamisesta kundaliinijooga on hyvin kaukana. Meditaatiokin tehdään useimmiten laulun avulla, jolloin mielen jatkuvan surinan saa helpommin vaiennettua.

Kundaliinijoogaa kutsutaan myös energiajoogaksi, sen sanotaan herättävän selkärangan alaosassa uinuvan elämän kundaliinienergian.

Tunti päättyy rentoutukseen. Ja olo on huikea.

Pariisissa suosittelen ehdottomasti Rasa Yoga -studiota viidennessä kaupunginosassa. Jo studion ovesta sisään astuminen rauhoittaa.

Rasa Yoga Paris

21, rue Saint Jacques, 5e 

Metro: Saint Michel / Cluny la Sorbonne

Alla yksi kundaliniinijoogan perusmeditaatioista ihastuttavan Gabrielle Bernsteinin selittämänä (englanniksi):

 Sat Nam.

Kommentit (0)

Lapinlahden sairaala-alue ihastuttaa turistia ja ulkosuomalaistakin.

Osuin sattumalta Lapinlahden nyt tyhjillään olevan sairaalan alueelle. Lapinlahden lähde -yhdistys pitää siellä pientä kahvilaa, jonka tarkoituksena on kerätä varoja ja tukea yhdistyksen hankkeelle tehdä alueesta kaikille avoin mielen hyvinvoinnin ja yhteisöllisen toiminnan keskus.

Upean puutarhan keskellä oleva sairaala on vaikuttava ja mieltä rauhoittavakin kahvittelukohde. Suosittelen lämpimästi! 

Toivotaan, että Lapinlahden lähteestä syntyy vielä monta virkistävää ja raikasta puroa. :)

Lisää yhdistyksestä täällä

Kommentit (0)

Onnen sietämättömästä yksinkertaisuudesta...

Joskus herään siihen ihan tietoisesti: nyt voisin olla onnellinen, mutta en ole.

Miksi?

Kropassa tuntuu selvästi jonkinlainen ahdistava kireys, henki ei kulje rennosti, ihan kuin pitäisin tiukasti kiinni jostain turhasta, jostain vanhasta, jostain täysin merkityksettömästä.

Tiedän, että voisin päästää irti. Päästää irti ajatuksesta, että en ole onnen arvoinen, että viimeksi eilen olin vihainen ja puhuin ikävästi miehelle, hermostuin vauvaan, en jaksanut urheilla enkä vieläkään täyttänyt pöydällä kuukausikaupalla lojunutta lomaketta virastoa XYZ varten.

Ja silti pidän kiinni "pitäisi"-listastani, koska jollain tasolla taidan oikeasti uskoa, että onnen edellytys on listan tehtävien suorittaminen mahdollisimman nopeasti.

Mutta eihän se niin ole, kaikki me sen pohjimmiltamme tiedämme. Työ ja paperisota eivät (etenkään Ranskassa!) tekemällä ja lomakkeita täyttämällä lopu, eikä niillä loppujen lopuksi ole yhtään mitään merkitystä.

Aika lentää, elämän hetket ovat edessä vain kerran ja onni on aina ihan omissa käsissä.

Välillä onneksi onnistunkin ja uskallan päästää irti: kun sisäinen syyllistäjä hyökkää kimppuun, vastaankin pokkana, että anteeksi vaan, minä olen nyt onnellinen, et voi sanoa mitään, mikä rikkoisi tämä onnen, koska kaikki on nyt vaan ihan ookoo juuri näin.

Suurin ihme tässä on se, että rohkean vastaukseni jälkeen ne "pitäisi"-listan tehtävätkin sujuvat iisimmin. Ehkä siksi, että niiden suorittaminen ei ole enää onneni edellytys. Onnea ei tarvitsekaan ansaita.

PS. Kuva on Pariisin Bois de Vincennes -puistosta. Metro: Château de Vincennes

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat