Kirjoitukset avainsanalla uni

Lastenlääkäri ja psykoanalyytikko Francoise Dolto (1908-1988) on ranskalaisen lastenkasvatuksen avainhenkilö, jonka ajatuksia ja työtä arvostetaan edelleen kovasti. Dolton työn pääkohtia on mm. ajatus lapsesta itsenäisenä ihmisenä, jolle asiat on selitettävä totuudenmukaisesti jo pienestä pitäen. Kuten olen aiemmin jo todennutkin, Ranskassa tätä ajatusta noudatetaan lähes kaikkialla: jo vastasyntyneille vauvoille kerrotaan, miten synnytys meni, mitä seuraavaksi tapahtuu, miksi äiti on väsynyt jne. Puheen tarkoituksena on tietenkin rauhoittaa vauvaa ja luoda hänelle turvallinen olo maailmassa, inhorealismista ei ole kysymys.

Hyvä esimerkki tästä on nukkuminen. Kun tyttömme alkoi pari kuukautta sitten heräillä uudelleen öisin, oli päiväkodin hoitohenkilökunnalla, lastenlääkäparisuhteestaan huolta. Lapsen on tärkeä ymmärtää, ettei hän ole ykkönen, ettei hän päätä kaikesta.rillä ja terapeutilla meille yksi ja sama ohje: selittäkää lapselle, että olette väsyneitä, että teidän täytyy nyt saada nukkua öisin. Noudatimme ohjetta, ja ihme kyllä homma toimi loistavasti. "Lapsen on opittava rauhoittumaan itsenäisesti, se on paras lahja, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa", selitti terapeuttimme Dolton ajatuksia mukaillen. Tämä ei tarkoita, että lasta huudatettaisiin koko yö, jos lapsi itkee, häntä käydään rauhoittelemassa unikoulutyyliin tasaisin väliajoin. 

Toinen vinkki Doltolta koskee parisuhdetta. Dolto oli suuri lastenoikeuksien puolustaja, mutta siitä huolimatta - tai juuri siksi - hän korosti myös vanhempien parisuhteen merkitystä. Hänen mukaansa lasten on ehdottoman tärkeää nähdä, että vanhemmat pitävät myös itsestään ja parisuhteestaan huolta. Lapselle on tärkeää tietää, että hän ole ykkönen, että hän ei päätä kaikesta. Tiedän, että jotkut näistä ajatuksista voivat Suomessa kuulostaa hurjilta, mutta päämääränä on Ranskassa - niin kuin kai kaikkialla muuallakin - aina lapsen hyvinvointi. Ranskassa tuntuu, että mielessä pidetään vähän enemmän myös vanhempien hyvä olo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Tiedetään mistä puhe
1/5 | 

Ennen omia lapsia minäkin uskoin näihin lapsenkasvatusteorioihin ja -malleihin. Että on olemassa jokin ohjenuora, mikä toimii aina ja kaikkiin lapsiin. Sittemmin kahden täysin erilaisen tytön äitinä en enää näihin usko. Yksi tapa toimii yhden lapsen kanssa ja toinen tapa toisen lapsen. Myös saman lapsen kanssa vaihtelee, mikä toimii tänään, mutta ei enää huomenna. Tarkoitan tällä siis juuri jutustelua ja syvempiä verbaalisia keinoja. Käytännön toiminta, rutiinit ja ohjenuorat on hyvä pitää aina samoina. Varsinkin pienten lasten kanssa.

Varsinkin kuopus heräili lähes 6-vuotiaaksi öisin. Välillä hän rauhoittui sillä, että kiekaisin alakerrasta "nyt hiljaa!", välillä piti mennä lohduttamaan ja joskus useamman kerran. Joskus huutelu lakkasi sillä, että isosisko hermostui ja huusi "nyt hiljaa, täällä ei saa nukuttua!".

Suoraan sanottuna ei olisi tullut mieleenikään alkaa diskuteeraamaan yöllä känkkäävän 2-vuotiaan kanssa ja perustella väsymystäni. Nopea selvitys, mikä mättää ja napakka kehotus unien jatkamiseen toimi meillä.

Niin, vanhemman oikeudet ja hyvinvointi on mielestäni Suomessa tappiin hiottu tällä hetkellä ja näistä osataan kyllä pitää kiinni. Surullisena seuraan montaakin tapausta, missä isovanhemmat pyörittävät arkea, mutta vanhemmat näyttäytyvät hyväntekijöinä koulun vanhempainyhdistyksessä ja muissa lapsiin liittyvissä "edustustilaisuuksissa". On myös tapauksia, missä toinen vanhempi hoitaa kaiken ja toinen huinii, missä sattuu. Iso osa perheistä toki hoitaa leiviskänsä hyvin. Mutta missään tapauksessa ei ole mitään yleistä vajetta vanhempien hyvinvoinnissa ja sen huomioimisessa.

th-opiskelija
2/5 | 

Jännää lueskella sinun blogista että minkälaisia neuvoja Ranskassa annetaan. Itse opiskelen terveydenhoitajaksi ja suoritin sen tiimoilta 3kk harjoittelun Ranskassa. Tosin harmikseni en päässyt lasten pariin siellä, vaan jouduin suorittamaan sairaanhoitaja-opintoihin (jotka kuuluvat samaan pakettiin) liittyvät harjoittelut aikuisten parissa. Jonkin verran on varmasti samaa, mutta varmasti eriäkin. Esim. tuo että pitäisi opetella nukahtamaan itsekseen, sitä ainakin korostettiin kovin eräässä kirjassa, jota meidän unihoitaja-opettaja kovin suositteli - itsellä ei lapsia ole ja uniongelmia ei harjoittelussa juuri tullut vastaan joten tietoa on pitänyt toistaiseksi imeä kirjoista. Itse tein opinnäytetyön liittyen vanhemmuuden ja parisuhteen tukemiseen raskauden ja pikkulapsivuoden aikana. Monessakin lähteessä puhuttiin siitä, että vanhempien keskinäinen aika ei ole lapsilta pois vaan lapset hyötyy vanhempien hyvinvoinnista.

Mutta niin sepä onkin kokonaan toinen asia, kuinka moni terveydenhoitaja sitten seksuaalisuudesta tai parisuhteesta oikeasti puhuu. Riippuu siis tosi paljon terveydenhoitajasta. Mun oma ohjaaja (rautainen ammattilainen ja ihana tyyppi) usein kyseli aina lopussa, että miten on mahdollisuutta järjestää keskinäistä aikaa, mutta ei varmaankaan kaikki kysele. Varsinkaan lastenneuvolassa, jossa aika on rajallista ja tekemistä jo ihan lapsen kanssa paljon. Enkä tiedä korostetaanko sitä kuitenkaan ihan yhtä paljon täällä kuin Ranskassa. Erityisesti mieleeni jäi äiti, jonka toive oli saada omaa aikaa. Kahvihuoneessa aihetta kommentoitiin tyyliin "ei sitä omaa aikaa vain ole niin silloin kun lapset on pieniä". Tuli vähän sillein että jaa, kyllä mullakin voisi pää hajota jos ei yhtään missään välissä olisi yhtään omaa aikaa (edes kauppareissun verran). Mutta no, sillä äidillä taisikin olla aikalailla epärealistiset kuvitelmat, että ongelma oli varmasti siinä...

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014

Hei! Oli varmasti jännää tehdä harjoittelua Ranskassa, muutenkin tuo vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen kuulostaa tosi mielenkiintoiselta aiheelta! Musta kyllä tuntuu, että Ranskassa lähdetään ehdottomasti siitä, että vanhempien on saatava myös omaa ja kahdenkeskistä aikaa. Minut käskettiin jo synnytyssairaalassa pari kertaa yksin kävelylle sairaalan pihalle, kun vaikutin väsyneeltä. Olen blogissa jo aiemmin puhunut esim. lantionpohjan ja vatsalihasten kuntouttamisesta, jotka kuuluvat kaikkien ranskalaisten äitien ohjelmaan pian synnytyksen jälkeen. Se on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että myös äidin hyvinvointi ja palautuminen on tärkeää. . Kaikkea hyvää opintoihisi! <3 Kira

Vierailija
3/5 | 

Hei Kira, kiva lukea blogiasi. Olemme miehen kanssa tulossa jälleen Pariisiin pikkulomalle. Olemme käyneet monta kertaa, mutta koska emme ole kumpikaan siellä koskaan asuneet, emme ole oikein perusnähtävyyksiä ihmeempiä aiemmin löytäneet. Uskon että sinun vinkeilläsi saamme vähän uudenlaisia kohteita katsottavaksi ja alueita löydettäväksi. Taidamme myös kokeilla jotain ravintolasuosituksiasikin. Näiden turistivinkkien lisäksi on toki mielenkiintoista lueskella ranskalaisesta elämänmenosta ja fiilistellä samalla 20vuoden takaisia aupair-kokemuksia :) Laura

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tyttömme on oppinut seisomaan ilman tukea. Uutta taitoa pitää tietenkin esitellä kaikille, etenkin uusille tuttavuuksille, ja treenata kovasti. Rakastavaisten juhlapäivän kunniaksi, bebe aloitti treenit viime yönä kahden aikaan yöllä. 

Huoneesta kuuluu kiljuntaa ja hihkumista, sitten tömähdys, itkua ja taas hihkumista. SItten kaihoisa huuto: "Maman? Papa?" Makaan täysin voimattomana sängyn pohjalla, ja yritän laskea, kuinka kauan voin vielä yrittää nukkua ennen kuin koko kerrostalo herää ja tyttö traumatisoituu totaalisesti. Viisi minuuttia, huuto voimistuu, okei kaksi.

Raahaudun tytön huoneeseen ja löydän hänet iloisesti seisomasta ja hymyilemästä sängystään uusi ystävänpäivään hienosti sopiva sydänpyjama päällä. Unipussi on onnistuttu avaamaan jollain kahlekuningatarmaisella tempulla ja jalka on työnnetty käsiaukosta ulos. "Papuu?" tyttö sanoo ja nauraa. Minuakin naurattaa. (Mutta väsyttää silti sitäkin enemmän.)

Selitän, että yö on nukkumista varten ja seisomista, hyppimistä ja puolivolttia voidaan harjoitella sitten taas aamulla. Laitan tytön makaamaan sänkyyn ja silitän tukkaa. Hän rauhoittuu. Jees, nyt äkkiä hiippaillen ulos täältä. 

Huoneen ovella huuto alkaa uudestaan. "Papuu? Papii? Kakkuu?" Ja päälle annos itkua.

Vedän tätä rallia pari kierrosta ja luovutan sitten. Kannan tytön meidän sänkyymme nukkumaan. SIinä hän yleensä rauhoittuu ja kaikki saavat nukkua paremmin.

Ei tällä kertaa. Tyttö kääntyy aluksi 180 astetta  ympäri niin, että saan naamaani potkuja parin minuutin välein. SItten hän nousee seisomaan, pudottautuu istumaan, taputtaa meitä molempia vuorotellen olkapäähän, nauraa, ja nousee taas seisomaan, kaatuu tömähtäen ja raikuvan naurun saattelemana peffalleen. Kello on 3.23.

Välillä torkahdan, ja herään sitten taas siihen, että sekä mies että lapsi ovat molemmat toisessa päässä sänkyä jalat minuun päin.

"Mitä täällä nyt tapahtuu, eikö me voida nukkua oikein päin?" hermostun (jostain oudosta syystä, koska oikeasti mitä väliä sillä on, jos kaikki vain saavat nukuttua...)

Hetken kuluttua potkiminen ja olkapään takominen alkavat uudestaan. Siitä puolen tunnin kuluttua mieheni tulee siihen tulokseen, että vaipanvaihto on varmasti ratkaisu kaikkiin ongelmiimme. Minä kaivan sillä aikaa puhelimesta spotifyn vauvannukutussoittolistan ja isken sen päälle. Nukahdan itse heti, mutta herään taas, kun tyttö palaa sänkyyn puhtaine vaippoineen.

Tässä karusellissa pyöritään ehkä noin viiteen saakka, sitten tyttö nukahtaa ja aloittaa uuden treenisession vasta kahdeksalta, jee!

Bonne Saint Valentin! ;o)

Kommentit (0)

Yleisön pyynnöstä kirjoitan vähän kuulumisia bebestämme, josta on kasvanut itse asiassa jo pieni tyttö, 14kk tuli täyteen jouluna.

Päiväkodissa (Ranskan crèche) on oltu nyt siis jo syyskuusta lähtien, ja kaikki on mennyt hienosti. Viemme tytön 5 minuutin kävelymatkan päässä olevaan päiväkotiin 9.30 maissa ja haemme hänet pois n. klo 16.30. 

Ranskassa lapset syövät neljä ateriaa:

Aamupala herätessä n. klo 7 maissa: 240 ml maitoa, jossa mukana jauhoa, eräänlaista velliä siis

Lounas päiväkodissa n. klo 11: vihannessosetta (pinaattia/perunaa/porkkanaa/parsakaalia/sieniä jne) ja lihaa tai kalaa, jälkiruoaksi hedelmäsosetta. 

Välipala n. klo 15: maustamaton jugurtti / hedelmäsosetta / keksiä

Illallinne n. klo 18: vihannessosetta, 270 ml maitoa (velliä), jäliruoaksi hedelmäsosetta

Päiväkodin ruoat valmistetaan päiväkodin keittiössä luomuvihanneksista ja -hedelmistä.

Unikuviot ovat lomilta paluun jälkeen selkiintyneet: nykyisin tyttö nukkuu yhdet parin tunnin päiväunet lounaan jälkeen ja menee nukkumaan n. klo 19 -19.30 ja herää aamulla n. klo 7.

Tyttö on nukkunut omassa huoneessaan 6-kuisesta lähtien paikallisten lastenlääkärien suositusten mukaan. Ja oikeastaan siitä lähtien nukkunut 12-tuntisia öitä, ellei ole ollut kipeänä tai hammasta kasvattamassa :)

Joulun sairastelujen jälkeen on nyt kiva nauttia taas (koputan puuta) taas terveestä ja innostuneesta bebestä. Meno on kova, vielä ei kävellä, mutta karhukävelylläkin pääsee näköjään aika nopeasti paikasta toiseen. "Lukeminen" on suosikkiharrastus, vanhemmatkin osaavat Pupen erinäiset seikkailut puistoissa ja maatiloilla ulkoa. Puhetta tulee myös paljon, sanavarastosta löytyy niin ranskaa kuin suomeakin: kakka, caca (ihanaa, että juuri tämä molemmissa kielissä samaa tarkoittava sana on opittu ensimmäiseksi heh), äiti, papa, ei, au revoir, kukkuu ja tänään uutuutena lamppu.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kun vauva muuttaa omaan huoneeseen, voi edessä olla eroahdistus - mutta kenellä?

Tyttö täyttää tänään seitsemän kuukautta ja heitti meidät eilen ulos koko perheen yhteisestä makuuhuonestaamme. Kaksiossa nukkumisjärjestelyjen säätäminen on suhteellisen haasteellista, mutta kätevän rapido-vuodesohvan avulla sekin järjestyy.

Yö sujui beben kannalta hienosti, selitin, että nukumme nyt naapurihuoneessa, mutta muuten kaikki on ihan niin kuin aina ennenkin. Tyttö nukkuikin tyylikkäästi 12 tuntia putkeen ilman minkäänlaista hämminkiä.

Minä puolestani nukuin suurinpiirtein kolme tuntia ja kuvittelin kärsiväni alkavasta oksennustaudista. Kärsin unettomuudesta noin kerran kymmenessä vuodessa ja oksennustaudista mikäli mahdollista vieläkin harvemmin. Kyse taisi siis olla jostain muusta...

Ehkä äidinkin pitää nyt totutella uuteen tilanteeseen pikkuhiljaa, että bebe nukkuu nyt naapurihuoneessa, mutta muuten kaikki on ihan niin kuin aina ennnenkin, hehe.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat