Kirjoitukset avainsanalla kevät

Kun Suomi nauttii harvinaisesta alkukesän helteestä, Pariisi on vetänyt päälleen paksun sadepilvipeiton. Sade on jatkunut nyt lähes kaksi viikkoa, pieniä harmaita taukoja on toki välillä tullut, mutta suurimman osan ajasta vettä on tullut kuin saavista.

Pariisin toukokuu on yleensä takuuvarman aurinkoinen ja aurinkoinen, siksi esimerkiksi Ranskan avoin tennisturnaus Roland Garroskin järjestetään silloin. Tänä vuonna tennistähdet ovat saaneet tyytyä lähinnä lämmittelemään sisätiloissa. 

Seinenkin pelätään nyt nousevan likaa jopa Pariisin alueella. Aamulla varoiteltiin, että Seinen rantaa kulkeva lähijunalinja RER C joudutaan mahdollisesti sulkemaan, jos sadetta vielä tulee. Toistaiseksi dramaattisin uutinen tuli kuitenkin viime lauantaina, kun salama iski synttärijuhlia Monceaun puistossa viettäviin lapsiin, jotka loukkaantuivat iskun seurauksena vakavasti.

Pariisi tuntuu elävän toukokuuta nyt kuin säästöliekillä, ulos ei oikein tee mieli mennä, ja sisälläkin on usein ikävän kosteaa ja viileää. Kesää odotellessa katselen lentoja Suomeen...

Emilie Simonin kappale Il pleut sopii sadepäivään täydellisesti:

Lisää sadebiisejä löytyy My Little Paris-sivuston soittolistalta: http://www.mylittleparis.com/radio/pour-chanter-sous-la-pluie

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain yllättäen mahdollisuuden viettää viikon mielenkiintoisen työn merkeissä Helsingissä. Olin varautunut matkaan villapaidoilla ja talvisaappailla. Niitä ei tarvittu, vaan tarvittiin yllärikeikka t-paitaostoksille.

Tässä kuvia viikon varrelta.

,

 

 

 

Kommentit (2)

Laura
1/2 | 

Hei Kiira, ohi postauksesi, mutta teki mieli kommentoida kuitenkin. Olimme pitkän viikonlopun Pariisissa miehen kanssa. Olin lueskellut blogiasi ennen lähtöä ja laittanut muistiin muutamia vinkkejäsi. Otimme hotellin 11.kaupunginosasta innoittamanasi. Se oli nappivalinta! Emme olleet niillä nurkilla aiemmin käyneetkään. Paria ravintolaa kokeilimme myös, ihan menestyksekkäästi. Työ+ lapsiarkeen väsähtäneenä halusin myös kokeilla hamam medina centeriäkin. Varsin onnistunut kokemus, tähän yhdistettynä aamukävely hamamin lähellä olevassa puistossa oli myös tosi kiva kokemus. Kiitos siis vinkeistä, meillä oli tosi kivat päivät 😊

Kevät saapuu Pariisiin yllättäen, ja sekös suomalaisesta takatalvien kasvatista on mukavaa.

Ja tänä vuonna kevät saapui Pariisiin tänään sunnuntaina. Lämpömittari näytti + 20 astetta, aurinkoa riitti, ja koko perheen vaatetus meni kerralla uusiksi - eilen nimittäin vielä värjöteltiin kylmässä kevätsateessa kumpparit jalassa. Tytölle piti jopa ostaa pikaisesti aurinkovoidetta läheisestä apteekista.

Päätimme kevään kunniaksi suunnistaa hieman Pariisin ulkopuolella olevaan Parc Floral -puistoon, jonne pääsee superkätevästi metron linjalla 1. Parc Floral on ennen kesäkautta ilmainen, siellä on tilaa piknik-koreille ja kivoja leikkipaikkoja lapsille. Jos Pariisin betoniviidakko alkaa ahdistaa, suosittelen mielenrauhan palauttamiseen ehdottomasti Vincennesin puistoaluetta ja Parc Floralia (ne sijaitsevat vierekkäin). Kesäisin puistossa on konsertteja ja muutakin ohjelmaa esimerkiksi lapsille. Parc Floralissa on kasvitieteellisiä puutarhoja, ja eteen voi yhtäkkiä marssia myös riikinkukko.

Metrolinja 1:n pääteasemalta Chateau de Vincennesistä on vain lyhyt kävely Parc Floraliin ja matkalla voi ihailla upeaa Vincennesin linnaa. Vincennesiin pääsee kätevästi myös RER A-linjalla, pysäkki on Vincennes.

http://equipement.paris.fr/parc-floral-1

Kommentit (0)

Ranskassa toukokuu on pyhäpäivien luvattu kuukausi

En mai fais ce qu'il te plaît - toukokuussa tee mitä haluat, sanotaan ranskalaisessa sananlaskussa. Vaikka sanonta viittaakin pukeutumiseen, on toukokuu täällä todellinen valmistautumiskuukausi kesään ja lomaan, eikä yksikään viikko ole kokonainen.

Kuu alkaa tietenkin vapulla, jota seuraa toisen maailmansodan voitonpäivä 8. toukokuuta, sen jälkeen edessä on helatorstai ja sitten vielä helluntai, jota Ranskassa vietetään maanantaina.

Usein puhutaankin toukokuun "silloista" - les ponts du mois de mai, koska monet ottavat pyhäpäivien ja viikonlopun välissä olevat niinsanotut siltapäivät vapaiksi, ja lähtevät miniloman viettoon esimerkiksi maaseudulle.

Itse olen koko toukokuun Pariisissa, mutta toki keväästä on ihana nauttia myös pyhien aikana vähän rauhallisemmassa pääkaupungissa esimerkiksi terassilla gourmet-burgeria maistellen, hehe.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat