Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Ulkosuomalaisten kesken keskustellaan usein koti-ikävästä, kulttuurieroista ja kieliasioista, mutta ulkosuomalaisten äitien keskusteluryhmissä tulee usein esiin myös isovanhempien ikävä. Ulkomailla pitempään asuminen on täynnä kaikenlaisia vaiheita: välillä on mahtavaa saada asua ulkomailla, välillä taas koti-ikävä on valtava. Lapsen kanssa kulttuurierot, kielen ja sukulaisten kaipuu korostuvat usein entisestään.

Joskus tilanne lapsen kanssa ei muistuta lainkaan sitä toivekuvaa, jonka oli mielessään (joskus jopa itseltään salaa) maalannut. Yhtäkkiä voi tajuta lapsen elävän lähes kokonaan ilman isovanhempia, kun molempien vanhempien vanhemmat asuvat kaukana tai eivät syystä tai toisesta voi olla mukana lapsen elämässä. Ulkosuomalaisten äitien keskusteluissa mietitäänkin usein, miten tilanteeseen voi sopeutua, kun sitä ei kovin helposti voi lähteä muuttamaankaan, Suomeen muutto olisi kuitenkin suuri askel, joka toisi mukanaan taas läjän ihan toisenlaisia haasteita.

Omat keinoni tilanteen helpottamiseen ovat tietenkin olleet suhteellisen säännölliset vierailut Suomessa tytön kanssa, mutta myös niinkin yksinkertainen juttu kuin Skype- ja FaceTime-puhelut. Kun joutuu olemaan paljon yksin lapsen kanssa, on kiva "viettää aikaa" suomalaisten sukulaisten kanssa Skypessä, tyttö pystyy jopa leikkimään suomalaisten isovanhempiensa kanssa kameran välityksellä ja tunnistaa heidät loistavasti. Aika kuluu nopeammin ja yksinolo on kevyempää, kun voi jutella samalla Suomeen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain monta vuotta seurata sivusta, kun ystäväni painiskelivat ruuhkavuosien pyörteissä.Omat vuoteni olivat 40 ikävuoteen saakka kaikkea muuta kuin ruuhkaisia, sain rauhassa keskittyä tekemään töitä ja tuijottamaan omaa napaa. Välillä ehdin jopa kadehtia ruuhkavuosikavereita, oli helppo tuntea itsensä lapsellisen teinimäiseksi lastenkasvatus- ja urapaineiden kanssa painiskelevien ystävien rinnalla.

Nyt kun itse rämmin keskellä elämän ensimmäisiä ruuhkavuosiani, entinen elämä tuntuu kaukaiselta ja ruusuiseltakin. Miten saatoin pitää elämääni hankalana tai edes haastavana, vaikka voin milloin tahansa lähteä kahville keskellä päivää tai drinkille keskellä yötä. Pääsin ulos syömään milloin halusin ja elokuviin vain muutaman tunnin varoitusajalla. (Harvinaisen) Univelan maksaminen oli vain järjestelykysymys eikä aika ollut vielä muuttunut oudoksi, elohopeannopeaksi  käsitteeksi, jota en enää oikein edes ymmärrä.

Tuntuu, että elämä olisi helpompaa, jos osaisi ottaa vähän etäisyyttä omaan tilanteeseensa, jos osaisi nähdä kaiken ikäänkuin osana kokonaisuutta eikä tuijottaisi vain oman laivan ruoria niin kuin ranskalaiset sanovat. Jos vaikka sinkkuvuosina tajuaisi, että kohta sitä ollaan hyvinkin todennäköisesti parisuhteessa ja pienten lasten vanhempia, kannattaa siis nauttia vapaudesta nyt eikä keskittyä angsteilemaan yksinäisyydestä tai kieriskelemään itsesäälin syövereissä (sehän vain vie ilon elämästä, vaikka sinkkuus jatkuisikin koko elämän).

Jos osaisin nytkin siis vain keskittyä nauttimaan tytön taaperovaiheesta miettimättä turhaan mitä kaikkea muuta voisin olla tekemässä...

Kommentit (6)

Ansku
1/6 | 

Kiitos kirjoituksista, Kira! Ne osuvat usein aiheisiin, jotka koskettavat juuri minua. Hienoa, että jaksat pitää blogiasi ruuhkavuosista huolimatta :).

Mango
2/6 | 

Hei!

Suunnitteilla ois matka Pariisiin kaverin kanssa. Pääaiheina rento shoppailu, kahviloissa istuskeleminen, hemmotteluhoitoja tms, puisto piknikit, muutaman nähtävyydenkin vois kävästä kattomassa. Mietimme siis kuumeisesti hotellin valintaa, olemme yrittäneet katsella hotellia ja sijainti on meille tärkeä, joten osaisitko sanoa siellä päin asuessa että mistä päin hotelli kannattaisi hankkia jos haluaisimme kävelymatkan päästä keskustan shoppailumahdollisuuksia mutta silti kohtuu rauhalliselta alueelta mieluusti kahviloiden läheltä hotellin. Kiitos jos viitit vinkata jotain aluetta tai suuntaa. Eka kertalaisen on mahdoton hahmottaa suurta kaupunkia googlailujen kautta :P

-M

Tiedetään mistä puhe
3/6 | 

Hei Kira! Elät vielä muutokseen sopeutumisvaihetta ja juuri, kun olet sopeutunut nykyiseen, niin se onkin ohi. Mielestäni on luonnotonta, jos ihminen pystyy varsinaisesti nauttimaan mistään elämänvaiheesta ja pikkulapsivaiheesta nyt puhumattakaan. Tarkoitan nauttimisella sitä, että on aktiivisen tyytyväinen eikä toivo mitään muutosta. Olen tullut siihen tulokseen, että ihminen on rakennettu katsomaan aina muualle ja olemaan jossain määrin tyytymätön, sillä täydellinen tyytyväisyys on vaarallista.

Itselläni hyvin saman tyyppinen menneisyys ja lapset tulivat vasta neljänkympin molemmin puolin. Kadehdin nuorempana perheellisiä ja nyt kadehdin ikätovereitani, joiden linnut ovat jo lentäneet pesästä. Kadehtiminen ei silti tarkoita, että haluaisin luopua omastani tai todellisuudessa muuttaa mitään. Lapset ovat yksiselitteisesti parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Vanhempana hahmottaa myös paremmin aikajanoja. Vauva- ja taaperovaihe on niin kaaoottinen, että sen loppumista ei etukäteen pysty hahmottamaan ja tuntuu, että tämä oli nyt tässä (elämä nimittäin :)). Juuri suurimmasta rumbasta selviytyneenä voin lohduttaa, että n. neljän vuoden päästä voit jo pikaisesti käväistä ruokakaupassa tai lenkillä. Lapsi ilmoittaa, ettei viitsi tulla mukaan. Beben omat menot, harrastukset ja yökyläilyt alkavat antaa sinulle salakavalasti vapaa-aikaa, jota et sitten ehkä käytäkään siihen mihin nyt kuvittelet. Se elämä, mistä olet kerran lähtenyt, ei enää sellaisenaan palaa.

Tsemppiä, kaikki on sen arvoista!

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat