Kirjoitukset avainsanalla raskaus

En tiennyt, että tällaistakin on. Että voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi, kun kuulee kaverin synnytyksestä, joka oli kuuleman mukaan seurvaanalainen: tipan laittaminen sattui eniten. Ei edes väsytä. Kiva kun ei tarvinnut parsia mitään kokoon. Huomenna kotiin nukkumaan.

Tai jotain sinne päin.

Kumman haikea aalto kulki ylitse, kun tuota kuunteli ja kumman vaikea oli ihastella upeaa "suoritusta" niin kuin asia hienosti ilmaistiin.

Ja siinä ongelman ydin taitaa ollakin. Kaikille ah niin tuttu "suoritus"-sana kun saa pilattua vähän minkä tahansa jutun.

Synnytystä ei oman kokemukseni mukaan voi suorittaa, kun etukäteen on vaikea kenenkään sanoa, millä kastikkeella sitä tulee syödyksi (niin kuin ranskalainen sanoisi), meneekö homma "suunnitelmien" mukaan vai onko edessä montakin hurjaa ja yllättävää käännettä.

Moni on minun vähän horroriin taittuvaa synnytystarinaani kuuneltuaan halunnut korostaa, että vaikeat kuviot johtuivat korkeasta iästäni tai korkeasta verenpaineestani, vaikka kukaan lääkäreistä tai kätilöistä ei tätä käsitystä allekirjoita ja verenpaineeni lähti nousemaan vasta viikon verran ennen tytön syntymää.

Toisaalta ymmärrän kyllä, miksi monella (itsellänikin!) on tarve yrittää selittää ja löytää syitä "pieleen" menneille tapahtumille  - siis laajemminkin kuin vain synnytyskuvioissa. Jos osaa analysoida ja ymmärtää, mikä meni pieleen, voi varmasti seuraavalla kerralla, tai omalla kohdalla, välttää vaikeudet, ja sehän on vain inhimillistä.

Inhimillistä on myös ymmärtää, ettei kaikki mene aina niin kuin suunniteltiin ja se on ok -  eikä välttämättä kenenkään syytä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Terhi
1/4 | 

Mulla oli kanssa aika karsea kokemus, nyt kaksivuotiaan lapseni syntymä siis. Pari päivää yritettiin ensin ja sitten meidät raijattiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin. Kun sitten aloitti oman äitiytensä kolme vuorokautta valvoneena iso leikkaushaava vatsassa, oltiin aika kaukana ihanteesta. Oma tavoitteeni synnytykselle oli varsin matala ja realistinen: vauva ulos ja tämän jälkeen ollaan molemmat hengissä. Kaikki toteutui, mutta olo oli kuin maantiejyrän alle jääneellä. Järkyttyneenä katselen valokuvia itsestäni sairaala-ajalta.

Lapsi on tärkein
2/4 | 

Kaksi lasta alateitse synnyttäneenä on pakko kiistää, etteikö se ole suoritus. Jos termiä "suorittaa" on oikeutettua käyttää esim. tiedoston lataamisesta tai tehdä pituushyppysuorituksen, niin on vaikea käsittää, etteikö synnyttävä äiti suorittaisi. Kyllä hän tekee valtaisan suorituksen siitäkin huolimatta, että osa synnytyksistä päätyy sektioon.

Tavallaan tajuan, että synnytyksen päätyminen suunnittelemattomaan sektioon voi aiheuttaa epäonnistumisen tunteen. Ymmärrän siinä mielessä, että itse epäonnistuin imetyksessä. Jouduin vielä toisella reissullakin viettämään 5 päivää sairaalassa, koska maito ei noussut ja vauvalta putosi paino. Päädyin Tutteliin ja itkin asiaa vielä vuoden päästäkin.

En tiedä auttaako tämä nyt, mutta 10 vuoden kuluttua sillä tuskin on mitään merkitystä, miten bebe on ulos tullut. Sinulla on vain terve lapsi ja hänen vauhdilla laajeneva maailmansa iloineen ja suruineen. Muistat kyllä nuo tapahtumat lopun elämääsi, mutta niiden emotionaalinen merkitys vähenee ja häviää. Vain sillä on merkitystä, että sait elävän, terveen lapsen.

Alatiesynnytys on yleensä aina tavoiteltava tapa synnyttää, mutta mikään itseisarvo se ei ole. Syntyvä lapsi, äiti ja heidän terveytensä ovat tärkeimmät.

Kati
3/4 | 

Minulla oli kaksi "epäonnistunutta", sektioon johtanutta synnytystä, mutta en muista näitä kauaa murehtineeni, pääasia että vauvat syntyivät hengissä. Sen sijaan kadehdin kyllä kovastikin niitä, joiden vauvat tuntuivat nukkuvan hyvin. Uskoin ja uskon kyllä vieläkin, että vauva-ajat olisivat olleet erilaisia, jos niihin ei olisi liittynyt univajetta niin pitkään (toisen kohdalla vuoden, toisen kohdalla kaksi vuotta). Synnyttäminen ja lapsen saaminen on niin iso osa elämää ja herättää niin paljon tunteita, että kateuden tunteitakin herää helposti (joku esimerkiksi saa paljon hoitoapua, toinen ei). Ja sitten on tietysti sekin puoli asiassa, että joku kadehtii ylipäätään sitä, että olet saanut lapsen, eihän sekään itsestäänselvää ole.

Kiitos blogistasi, olen seurannut sitä alusta asti.

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014
4/4 | 

Kiitos paljon kommenteista! Terhi, sama fiilis minulla, odotukset eivät olleet mitään ihmeellisiä, en lähtenyt "suorittamaan täydellistä synnytystä", mutta vaikean synnytyksen jälkeen sitä on tosiaan aika hajalla, ja toipuminen vie vauva-arjen keskellä aikaa.

Iloa kaikkien kevääseen!

<3 Kira

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uskalsin vihdoin palata bikram-joogatunnille

Oksettaa. 40-asteinen huone tuntuu jo nyt liian kuumalta. Miten olen ikinä voinut selvitä tästä tunnista hengissä?

Makaan mintunvihreällä joogamatolla ja tuijotan bikram-joogasalin tuttua kattoa. Edellisestä tunnista on 14 kk. Niiden aikana on tapahtunut kaikenlaista, kroppa on kuin jyrän alle jäänyt. Viisi kuukautta sitten en jaksanut edes kävellä korttelin ympäri, nyt edessä on 90 minuuttia tiukkoja jooga-asanoita 40 asteen lämmössä.

Juon vielä kulauksen vettä. Otetaan hetki kerrallaan. Hengitellään. Kun nyt kerran joogatunnilla ollaan...

Tunti alkaa. Vieressäni hikoilevat ensikertalaiset katsovat ihmeissään, kun väännän itseni kummallisesta asennosta toiseen. Kroppa tuntuu muistavan kaiken. Vain polvet ovat edelleen todella kipeät.

"Bikram-jooga puhdistaa kropan ja mielen", opettaja sanoo ja on oikeassa.

Tuntuu kuin kaikki viime kuukausien stressit ja vaikeudet valuisivat hien mukana pois.

Yllättäen juuri pää jaksaa tunnin hyvin, ehkä synnytyksen ja sen jälkeisten haasteiden takia bikram-tunti tuntuukin tauon jälkeen helpommalta kuin ennen...

Viimeisessä savasanassa silmistä valuu pari kyyneltä. Pakko myöntää, että olen ylpeä itsestäni.

Namaste.

Kommentit (0)

Vatsalihasten kuntoutusten jälkeen taidan vihdoin olla valmis palaamaan joogatunnille.

Kuten aiemmin olen jo kertonut, Ranskan "kela" korvaa äideille synnytyksen jälkeen sekä lantionpohja- että vatsalihasten kuntoutuksen. Molempia lihasryhmiä treenaillaan kymmenen sessiota kätilön ja/tai fysioterapeutin kanssa.

Tammikuussa alkanut kuntoutusjaksoni on nyt vihdoin saatu kunnialla päätökseen: lantionpohjalihakset toimivat ja vatsalihaksetkin on herätetty henkiin. Vatsalihastreeni tosin jatkuu (tai ainakin niin on tarkoitus): joka päivä pitäisi jaksaa vielä treenailla syviä vatsalihaksia esim. lankku-liikkeen avulla. Tärkeää on kuulemma, ettei ala treenata perinteisiä, suoria vatsalihaksia; niiden treenaus ei tee hyvää selälle eikä lantionpohjalihaksillekaan.

Mutta kun peruskuntoutus on nyt takana, olisi ehkä jo aika palata raskautta edeltävään liikuntaohjelmaani. Harrastin ennen raskautta bikram-joogaa kolme kertaa viikossa. Bikramia kutsutaan myös alkuperäiseksi hot joogaksi, sitä harjoitetaan 40 C-asteisessa salissa, tunti kestää 90 minuuttia ja sen aikana käydään läpi aina samat 26 asanaa aina samassa järjestyksessä.

Olen elämäni aikana harrastanut vaikka mitä liikuntalajeja tankotanssista pesäpalloon, mutta bikram-jooga on mielestäni kokonaisvaltaisin ja kaikin tavoin tehokkain kokeilemani laji. Tunti on fyysisesti raskas, se kehittää niin lihasvoimaa, kestävyyttä kuin notkeuttakin, mutta eniten tunnilla vaaditaan ehkä kuitenkin henkistä kestävyyttä. Koska salissa on niin kuuma, että hiki valuu virtana pitkin koko kroppaa, ei voimia ole minkään muun kuin juuri tämän hetken ajattelemiseen: teen nyt vielä tämän liikkeen, katsotaan sitten, mitä vielä jaksan. Ensikertalaisille sanotaankin, että päämärä ensimmäisellä tunnilla on vain pysyä salissa loppuun saakka. Tunti on samalla kuin 90 minuuttia kestävä meditaatiosessio, ja sen jälkeen olo on täydellisen rentoutunut; juuri niin kuin joogan jälkeen kuuluukin.

Bikramia ei voi raskauden ensimmäisellä kolmanneksella harrastaa lainkaan, enkä tuntenut itseäni tarpeeksi reippaaksi lähteäkseni hikoilemaan asanoita läpi raskauteni muillakaan kolmanneksilla, joten takana on nyt yli vuosi ilman joogailua. Vaikka joogasalin keskittynyttä tunnelmaa onkin jo ikävä, tuntuu paluu tietenkin myös vähän hurjalta...

Katsotaan, miten selviän....

Tässä vielä kiinnostuneille pieni esittelyvideo bikram-joogasta

Kommentit (0)

Ranskassa paikallinen Kela korvaa vatsalihaskuntoutuksen synnytyksen jälkeen.

Ranskassa pakollinen (siis korvattu) lantionpohjalihasten kuntoutus on nyt minun osaltani ohi ja olen saanut siirtyä jumppaamaan fysioterapeutin kanssa vatsalihaksia takaisin kasaan.

Tarkoituksena on kuntouttaa syvät vatsalihakset ja oppia käyttämään niitä yhdessä lantionpohjalihasten kanssa siten, ettei lantionpohja löysty ja aiheuta mitään ikävää (virtsankarkailusta lantionpohjan elinten laskeumiin).

Postnatal-pilates on auttanut jo oikealle tielle kuntoututumisessa, mutta kyllä hengityksen kanssa tehtävät vatsalihasliikkeet vaativat silti ihan uudenlaista keskittymistä: jokaisessa liikkeessä pitää muistaa käyttää myös lantionpohjalihaksia ja pitää selkä ja ryhti suorina.

Käyn nyt fysioterapeutin luona kaksi kertaa viikossa treenailemassa vatsaa puolisen tuntia kerrallaan. Resepti on kymmenelle kerralle ja sen jälkeen minun pitäisi olla valmis palaamaan rakkaille bikram-joogatunneilleni, joilla en ole voinut käydä nyt vuoteen...

Allaolevassa, ranskankielisessä videossa esimerkkejä postnatal-vatsalihasliikkeistä.

Kommentit (3)

1/3 | 

meillä myös kela korvaa kuntoutuksen työikäisille osittain,ainostaan ero on siinä että joutuu tekemään itse jotain asian eteen,jos haluaa trimmin vatsan kasaan,olen nyt itse kuntoutuksessa,että jaksaisi olla eläkeikään töissä ja pitää kroppa kunnossa

2/3 | 

Nyt menee kyllä pisteet Ranskan-mallille! Suomessa kaikki synnytyksen jälkeinen hoito ja huomio ohjautuu vauvoille. Äideille on vain jälkitarkastus, joka sekin tuntuu olevan vain läpihuutojuttu. Suurin peikko on ehkä synnytyksen jälkeinen masennus, mutta fyysinen puoli jää vaikkapa sektion jälkeen sairaalasta saatuihin ohjelappusiin. Itse olen aloittamassa nyt vajaa kaksi vuotta synnytyksen ja sektion jälkeen fysioterapiaa vatsalihasten erkauman takia. Kolmas lapsi ja perätilassa ja toinen sektio oli kai vain liikaa kropalle. Kallista hupia tulee luultavasti olemaan, jo pelkkä puolen tunnin arviokäynti oli 39 euroa. Tavallisessa jumpassa käynti on esimerkiksi toistaiseksi mahdottomuus. 

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014
3/3 | 

Hei, 

Kyllä musta alkaa myös tuntua, että tämä Ranskan malli on todellakin aikamoisen äitiystävällinen.

Tsemppiä ja iloa teille molemmille kuntoutukseen!

Kira

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat