Kirjoitukset avainsanalla Ulkosuomalaisuus

Niin mitä muuta?

Toinen ranskalaisille ihmetystä aiheuttava asia Suomessa on, ylläys, yllätys, puhumattomuus.

Tästä on puhuttu täällä blogissakin jo paljon, mutta totta se on: ranskalaisen silmissä suomalaisten hiljainen kyräily ja esimerkiksi se että ihmisiä ei tervehditä - tai esimerkiksi juhlissa hyvästellä -  on täysin "sauvage", villi-ihmisten hommaa hehe. Tietynlainen small-talk ja käytöstavat (kiitos, ole hyvä, anteeksi, päivää ja näkemiin) kun mielletään Ranskassa osaksi yhteiskunnan kirjoittamattomia sääntöjä, vähän niin kuin vaikka kenkien käyttäminen... kyllähän sitä voi sukkasillaankin kaupungilla kävellä, mutta kummallista ja harvinaista se on.

Vieläkin kummallisemmaksi homman tekee se, että alkoholia (reippaasti) nautittuaan samat kyräilijät voivat Suomessa olla yhtäkkiä lähes liian tuttavallisia...

Kuten sanottua suurin osa ranskalaisten ystävieni kommenteista ovat siis kuitenkin positiivisia. Mutta niistä myöhemmin... Bonne nuit!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

1/4 | 

Tuo on niin totta. Suomi on ehkä maailman ainoita maita, joissa ihmiset vakavissaan keskustelevat siitä, VOIKO tuntemattomia hississä tai pihamaalla moikata --!! Se on kyllä jotenkin niin.. primitiivistä. En ole asunut Suomessa nyt muutamaan vuoteen ja aina, kun jossain viriää tämä pohdinta hissietiketistä jne., olen jotenkin turhautunut. Ajattelen tilannetta jossa menen ulkomailla no just vaikkapa hissiin ja en tervehtisi/sisääntulija ei tervehtisi minua edes kevyellä päännyökkäyksellä.. se vasta olutoa olisi! Suomalaisena sitä kyllä edelleenkin syyllistyy siihen, että ei ihan joka käänteessä muistakaan tervehtiä muita, kun niitä tervehdyksiä tulee joskus niin yllättäviltä tahoilta. Mutta kyllä sitä oppii, ja suomalainen puhumattomuus alkaa tuntua aina vain oudommalta. Ei ihme, että kansakunta on masentunut ja vihamielinen, kun vuorovaikutus arjessa on niin vaikeaa.

Reippaiden lasten äiti
2/4 | 

Näin minäkin nuorempana ajattelin. Nykyisin en ole enää ollenkaan vakuuttunut, että suomalainen syyllistyy johonkin, kun ei "ihan joka käänteessä muistakaan tervehtiä muita". Jos meillä kansakuntana on jotakin opittavaa, niin se on oman kulttuurin arvostaminen ja siitä kumpuava itsetunto. Onhan se täällä Kiran palstallakin nähtävissä, että innokkaimmat kommentit viriävät silloin, kun kerrataan suomalaisten vikoja ja virheitä.

Kulttuuriimme ei istu, että esim. hissi määrittää tervehtimispakon. Kun jätän auton parkkiluolaan ja menen muiden poistujien kanssa hissiin, niin on luontevaa seisoskella hississä hiljaa ja ottaa hetki omille ajatuksilleen. Bussissakin on vapauttavaa istuskella omissa ajatuksissaan ja katsella ikkunasta ulos. En suoraan sanottuna käsitä, mitä lisäarvoa joka suuntaan tapahtuva tervehtiminen tai vieraiden ihmisten jututtaminen elämään tuo. Tässä kohtaa en edes puhuisi varsinaisesta vuorovaikutuksesta. Itse käsitän sillä jotakin muuta kuin kaikkien mahdollisten ihmisten noteeraamisen.

Lätkä_60
3/4 | 

Suomalaiset on möllejä. Olin äskettäin lasten kanssa luontopolulla, ja aina kun ulkomaalaisia tuli vastaan he tervehtrivät kohteliaasti.

Sama juttu, kun olin moottoripyörällä etelä-Ruotsissa, ihmisten kohteliaisuus ja luontevuus oikein hämmästyttää. Tai palveluasenne ja resurssit. Pieni pulju, ja kolme työntekijää duunaamassa hampurilaisia, joiden pihvit paistetaan itse. Cool. Ei ketjuhelvettejä. Ruotsi on satavuotta edellä. Miksi Suomi kehittyy niin hitaasti on se kysymys?

Muttanen Matti
4/4 | 

Jostain syystä tuon laatuinen kanssakäyminen ei sen ihmeemmin edistä ihmisten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, vaan ihan samalla lailla on erimielisyyttä ja kyräilyä jos tärkeistä asioista on kyse. Pikemmin viestii villeydestä sekin kun pitää esittää heti toiselle ystävällismielisyytensä. Tiedämme Suomessa ettei toinen halua meistä mitään vaikka ei tervehdi, ei edes velvoita vaivautumaan siihen tervehdykseen! Tämä on itsetunnottomuutta, se on niin painunut luonteeseen että aina täytyy olla vertailukohde jostain. Ei kukaan kuitenkaan kiellä puhumasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomessa vierailevat ranskalaiset ystävät ihastelevat maata, mutta ihmettelevät muutamaa juttua

Ranskassa asuvana suomalaisena saan kuulla paljon kiittäviä kommentteja Suomesta siellä käyneiltä turisteilta.

Yksi hämmentynyt kommentti nousee kuitenkin myös aina esiin, kun juttua jatketaan vähän pidempään: Suomessa ei ole ruoka-aikoja, ihmiset syövät ihan miten ja mitä sattuu.

Ranska on kieltämättä ruokailussa Suomeen nähden aivan toisessa ääripäässä: jokaisella aterialla on täällä oma aikansa, jonka kaikki tietävät, ja ateria-aikojen mukaan on helppo suunnistaa esimerkiksi vierailuilla. Jos kylään on kutsuttu esimerkiksi sunnuntaina kello yksi, on kaikille selvää, että tarjolla on lounas. Jos taas kutsu on neljän-viiden maissa, tarjolla on todennäköisesti kahvia ja jotakin makeaa.

Ruoka-ajat opetetaan jo lapsille hyvissä ajoin (oma kymmenkuinen tyttö noudattaa jo selvästi tätä ranskalaista kaavaa):

7.30 aamupala

12.30 lounas

16.30 välipala

19.30 illallinen

Aterioiden välissä ei syödä. Välipala on siis ihan oma ateriansa eikä muita välipaloja päivän aikana ole.

Toinen tärkeä pointti ruokailussa on se, että se hoidetaan rauhassa pöydän ääressä ja siinä on aina oma järjestyksensä: alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Bebekin syö nyt kymmenkuisena lounaan ja illallisen päätteeksi jälkiruoan, yleensä jugurttia tai hedelmää.

Ranskalaisia ihmetyttää Suomessa erityisesti se, miten suolaista ja makeaa voidaan sekoittaa esimerkiksi samassa kahvipöydässä ja miten lasten annetaan syödä sekaisin vaikka ruisleipää ja tikkaria...

Kun muutin Ranskaan, ranskalaisten kaavamaisuus suoraan sanottuna raivostutti. Mutta sen hyviä puolia on turha lähteä kieltämään: säännöllisyys pitää ruoansulatuksen ja kropan kuosissa, ja ennen kaikkea se mahdollistaa jokaisesta ateriasta täysillä nauttimisen.

Kuvassa lounas läheisen Pause Cafén terassilla:

Pause Café

41, rue de Charonne, 11e

Metro: Ledru-Rollin / Voltaire

Kommentit (6)

1/6 | 

Käytännön ihmisenä ensimmäisenä herää kysymys, että millä ihmiset mahtuvat lounaspaikkoihin, jos kaikki menevät sinne samalla kellonlyömällä? Entä ovatko työpaikat tämän ajan kiinni ja ketkä ruokapaikoissa asioivat ruoka-aikojen välissä? Noiden aikojen täytyy olla suuntaa antavia, koska Ranskassa täytyy olla miljoonia ihmisiä, jotka eivät kykene noista ajoista kiinni pitämään (vuorotyöläiset, eri uskontokuntiin kuuluvat, liian kiireiset, sairaat jne).

Suomeen nuo ajat eivät muutoinkaan istu, koska iso osa ammattikunnista aloittaa jo aamuvarhain ja suurin osa toimihenkilöistäkin 8.00, eli istuvat autossa tai bussissa tuohon aamiaisaikaan. Lounastahan täällä syödään joustavasti n. 11.00-13.00. "Jatkuva syöminen" on kyllä ainakin minun työpaikallani mahdottomuus, vaikka niin haluaisikin tehdä.

Ymmärsin kyllä pointin, eli ruoka-ajat ovat rajatummat kuin Suomessa ja napostelu vähäisempää. Ehdottomasti parempi tyyli, pakko myöntää. Tällöin energian kokonaissaanti on helpompi kontrolloida ja kansa siten keskimäärin hoikempaa.

Suomalaiset ovat melko heterogeeninen massa, mitä tulee ruokailutottumuksiin. Tuntumani on, että tavoiltaan ääripäissä olevien massa kasvaa. Toisessa ääripäässä ovat mässäilijät ja toisessa ruokanatsit. Enemmistö on jossain välimaastossa. Koululaisten ruokailu saa maailmanlaajuista huomiota ja kiitosta.

Tuota pidän erikoisena, että ranskalaiset tietävät yhden Suomessa vietetyn loman jälkeen mitä suomalaiset syövät ja missä järjestyksessä. Jos omat Espanjanlomani laitettaisiin peräkkäin, niin tultaisiin lähelle 6kk ajanjaksoa. Silti hahmotan erittäin huonosti, jos ollenkaan, mitä espanjalaiset syövät ja koska. Illalla yhdeksän jälkeen ravintolassa syöviin pikkulapsiperheisiin olen kiinnittänyt huomiota.

reippaiden lasten äiti

 

2/6 | 

Hei, oli niin jännää, kun toit tämän esiin! Ranskassa kymmeniä vuosia asunut siskoni, ja Espanjassa myös jo parikymmentä vuotta asunut lapsuudenystväni ovat jo pitkään puhuneet tästä samasta asiasta (tai nykyään eivät enää edes jaksa ihmetellä aktiivisesti).  Molemmat ovat Suomesta pois muutettuaan huomanneet tämN "ruoka-ajattomuuden", ja ihmettelevät, mahtaako se olla suorassa yhteydessä esim. paino-ongelmiin - Suomessa kun kuulemma puputetaan koko ajan ruokaa aterioiden välilläkin sen lsäksi, että itse ateriatkin ovat vähän miten sattuu.

Eli et todellakaan ole yksin tämän havaintosi kanssa. Kaavamaisuus voi raivostuttaa, mutta minustakin tuntuu, että pitkällä aikavälillä siinä on vain hyviä puolia. Lisäksi se opettaa kunnioittamaan ruokaa ja ruoka-aikoja eri tavalla kuin jatkuva välipalojen mussutus ja epämääräisyys. Minusta tuntuu, ett se myls opettaa nauttimaan ruokahetkistä enemmän, jo vauvasta asti, ja totuttaa isompaan ruoka-aineiden kirjoon. Tuntuu että ruokaan menee myös vähemmän rahaa kun homma on hallitumpaa, tiedetään mitä syödään aamiaisella ja milloin ruokaa on seuraavan kerran tarjolla, jne. - ei tule syötyä nin paljon mielijohteesta, ja kaupassakin shoppailee ruokaa harkitummin.

Einari
3/6 | 

On turhaa lähteä tuollaiseen malliin jossa aivan kaikki noudattavat samoja ruokailuaikoja. Sillä kun ei todellakaan ole mitään tekemistä ruuansulatuksen kanssa. Säännöllisellä ruokailulla toki on, muttei sillä, että koko kansakunta noudattaa samoja kellonlyömiä.

Suomi, joka muutenkin lienee Pohjois-Korean jälkeen yksi maailman holhotuimpia kansakuntia, ei tätä tarvitse. Jokainen voi ihan itse laatia omaan elämään ja työhön sopivat rytmit ja noudattaa niitä.

Se, että antaisi lapsen syödä tikkaria ja ruisleipaa jonkinlaisella aterialla yhtäaikaa kyllä kuulostaa lähinnä mielipuoliselta, mutta se on vain minun subjektiivinen mielipide asiasta. Niin kauan kuin se ei todistettavasti ole (merkittävällä tavalla) lapsen terveyttä vaarantavaa, mielipiteenäni minun ja muiden tulee sellainen sitten pitääkkin. (Kuten myös se, nautitko juuri sinä aterioista paremmin jos ne ovat säännöllisiä)

Tämä vastaus oli kuin kirjoituksesi, ladattu asenteellisesti ja tuputtaa tiettyä näkemystä. Asia oli kuitenkin jutun arvoinen, kirjoitustyyli vain puutteellinen.

veronica
4/6 | 

Heh, tämäpä on ollut ranskalaisen miehen kanssa keskustelunaihe juuri tänä kesänä. Tarkat ruokailuajat ovat yksi niistä syistä miksi me ei enää matkusteta ja lomailla Ranskassa. Ravintolat ovat aina tupaten täynnä, tarjoilijoilla järjetön kiire. Ja se stressi kun lomallakin pitää klo 12 seistä ravintolan oven takan jos meinaa saada paikan, siitäkin huolimatta että vaikkapa reilu tunti sitten on noustu aamiaispöydästä ylös. Hassua muuten että ravintoloitsijat valittavat että on kriisi mutta samanaikaisesti uusia asiakkaita ei enää oteta vastaan vaikkapa klo 13.30 jälkeen. 

Oivalsinpa muuten toisenkin asian kesän aikana. Ranskalaisethan aina kysyvät että no mitä siellä suomessa syödään. Tai jos olen ollut muualla matkalla niin että mitä siellä syödään. En ole koskaan oikein tajunnut tuota kysymystä kunnes hoksasin että ranskassahan reseptit ovat vuosisatoja vanhoja eikä niitä muuteta, paitsi jossain gourme-modernismi-michelintähden ravintolassa. No niin, eli ranskalainen varmaan ajattelee että muuallakin on samalla tavalla. Että jos vaikka menee ravintolaan ja tilaa lohikeittoa niin se on aina alusta asti samalla tavalla tehty. Mutta muuallahan tämä ei niin ole vaan se lohikeitto voi olla vaikkapa itämaiseen tyyliin tehty. Koskaan et tiedä mitä jossakin ravintolassa voit syödä, jokainen ravintola kokkailee tyylillään. 

Sitä en muuten tiedä onko tuo 3kertaa päivässä syöminen niin hyvä. Ja mun mielestä ranskalainen ruokavalio on ihan liian sokeripitoinen ja rasvainen. Kenties suomalaisen ja ranskalaisen ruokavalion yhdistäminen olisi ideaali. Parhaat puolet kummastakin ?

Sipru
5/6 | 

Myös Sveitsissä pidetään tarkasti säännöllisistä ruoka-ajoista kiinni, ja paikalliset ovat huikean hoikkia, joskin myös pieniluisia. Jos on ylipainoa sen kyllä huomaa, että ovat yleensä maahanmuuttaja. Koululaiset ajavat laumoittain pyörillä tai bussilla päivällä kotiin syömään, posti laittaa lapun luukulle pariksi tunniksi. Lounaasta pitää myöskin nauttia, kotona ja asunnnoissa on vaadittu 'hiljainen aika' tätä varten. Ei vaan hotkaista ja tyhjään potkaista. Nautitaan elämästä enemmän.

lilja
6/6 | 

Itse olen pitänyt tavattomasti näistä ranskalaisista selkeistä ruoka-ajoista ja ottanut ne suurin piirtein sellaisina myös omaan elämääni. Kun syö kunnolla kolme kertaa päivässä, ei tee enää mieli mussuttaa karkkia tai muuta makeaa ja on oikeasti nälkä kun on aterian aika. Kun ruoka-ajat ovat näin tarkentuneet, olen päässyt eroon myös hirvittävistä päänsäryistä, joiden yhtenä syynä oli selvästikin ne skipatut lounaat ja nälän pitäminen poissa energiapatukoilla.
Sen sijaan kolmea annosta harvemmin jaksan syödä. Onneksi mikään ei ole niin mustavalkoista, ja kahden ruokalajin lounaat ovat hyvin yleisiä.

Ranskalaiset poskisuudelmat - la bise - saavat suomalaiset usein hämmentymään

Kulttuurisokki iskee ensimmäistä kertaa Ranskassa usein jo silloin kun tapaa esim illanistujaisissa uusia ihmisiä. Kaveriporukoissa kun on tavallista tervehtiä tuntemattomiakin ihmisiä poskisuudelmin. 

Mutta attention! Poskisuudelmia koskee tarkka sanaton säännöstö, jonka ranskalaiset oppivat jo lapsuudessa.

A) Poskisuudelma ei välttämättä ole oikea suudelma, se on poskien kosketus ja pieni muiskautus ilmaan tai vain kevyesti poskelle.

B) Kaveriporukoissa naiset tervehtivät toisiaan ja miehiä poskisuudelmin.

C) Miehet käyttävät poskisuudelmia keskenään ollessaan hyviä ystäviä tai samaa perhettä/sukua, muuten he kättelevät toisiaan.

D) Myös tuttavapiirin /perheen/suvun lapsia tervehditään poskisuudelmin.

E) Poskisuudelmien määrä riippuu siitä, missä päin Ranskaa ollaan (ks. kuvan kartta). Pariisissa suudelmia on kaksi, mutta joillain alueilla kolme tai jopa neljä, välillä vain yksi.

F) Myös poskisuudelmien aloitussuunta vaihtelee. Pariisissa ojennetaan ensin vasen poski ja sitten oikea, mutta esimerkiksi Etelä-Ranskassa suunta on päinvastainen.

G) Poskisuudelma on myös tapa sanoa kiitos. Kun esimerkiksi ystävä antaa lahjan, hänelle annetaan poskisuudelma (yleensä vain yksi), vaikka häntä olisikin juuri tervehditty poskisuukoilla.

H) Työpaikalla poskisuudelmia harrastetaan kavereiden kesken, mutta pomoa ei lähdetä suukottelemaan.

I) Vaikka poskisuudelma voi suomalaisesta tuntua hämmentävältä, on halaus ranskalaisille aivan yhtä hämmentävä tapa

J) Todellisuudessa ulkomaalaisen ei odoteta (ainakaan heti) hallitsevan kaikkia näitä sääntöjä, eli ota siis iisisti :)

Kommentit (0)

Koti-ikävä alkaa ehkä vähän hellittää, mutta silti tekee nyt hyvää vähän valittaa (tyypilliseen pariisilaiseen tyyliin)

Pariisi on upea kaupunki, jonka kauneutta ja tyylikkyyttä ei väsy ihastelemaan vuosienkaan jälkeen.

Mutta jotkut asiat ottavat aivoon, etenkin kun on juuri saanut viettää aikaa kotimaassa.

Yksi klassinen Colette Davidsoninkin tässä artikkelissa loistavasti kuvaama pariisilaisuuden piirre tiivistyy lauseeseen; C'est pas possible (Ei onnistu).

Tähän lauseeseen törmää Pariisissa todellakin usein. Tuntuu, että se on yleisin vastaus useimpiin kysymyksiin esimerkiksi paperisodan pyörteissä (jotka ovat titenkin ihan oma lukunsa), kahviloissa, metroissa, kaupoissa tai vaikka lähipesulassa.

Liioittelen tietenkin vähän, mutta etenkin suomalaisen on hyvä osata Pariisiin matkustaessaan varautua C'est pas possibleen. Sillä tärkeintä C'est pas possible-lauseen kohdalla on ymmärtää, että vaikka se kirjaimellisesti tarkoittaakin, että kysymäsi asiaa ei ole mahdollista toteuttaa, totuus on, että se on hyvinkin mahdollista. On vain osattava pelata hetki pientä pariisilaista valtapeliä ja pian mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi. 

Anteeksipyytely ei Pariisissa toimi, se on täällä omien kokemusteni mukaan vain kuin merkki siitä, että haluaa heittäytyä maahan makaamaan ja aloittaa uran kynnysmattona. Toimivin asenne on viileä varmuus siitä, että olet pyytämäsi asian arvoinen etkä aio perääntyä ennen kuin sen saat. Itsevarmuutta (tai jotain siltä vaikuttavaa ainakin) tarvitaan, suurkaupungissa (ainakin tässä suurkaupungissa) on pidettävä puolensa.

Turhauttavaa tällainen pelailu on ja ikäväksi sen tekee erityisesti se ärsyttävä vihaisuuden kierre, jonka se saa aikaan. Kun minulle ollaan töykeitä, huomaan ihan liian helposti laittavani saman töykeyden kiertämään...

Tästä tulee mieleen Helmut Fritzin vuosien takainen hitti Ca m'énerve. Elämä Pariisissa voi olla myös todella ärsyttävää, hehe.

Kommentit (4)

1/4 | 

Tuo on niin totta! C'est pas possible on vasta aloitus, josta lähdetään tarkastelemaan tilannetta. Huumori toimii usein hyvin, samoin pienet kohteliaisuudet, joilla pehmennetään vastapuoli ja saadaan asiat toimimaan. Suomalainen sanasta sanaan -logiikka ei tässä toimi, on heittäydyttävä leikkiin mukaan! Ei tosin aina ihan niin helppoa...

2/4 | 

Täytyy sanoa, että vieroksun suuresti tuota aiemminkin kuvailemaasi kulttuuria, missä esitystapa ajaa itse asian edelle. Kirjoittaessasi seimen "pääsyvaatimuksista" ihmettelin mielessäni, että miten pitkä matka rukoilemisesta ja itkemisestä on enää fyysisiin ja rahallisiin lahjuksiin. Ilmeisesti niitä ei kuitenkaan aivan tarvittu.

Kyllä Suomen systeemi, missä asia syrjäyttää turhat venkoilut ja ihmisen henkilökohtaisen miellyttävyyden on sittenkin parempi. Tosin ihan vapaita mekään emme ole tuosta "riippuu miten esitetään ja kuka esittää"- kulttuurista.

 

reippaiden lasten äiti

3/4 | 

Hei Kiira, Osuit ihan naulan kantaan. En muutenkaan ymmärrä tätä asennetta, kun sitten tämä valtapeli vie suunnattomasti aikaa ja energiaa. Eikö olisi vain helpompaa sanoa "oui" ja auttaa kanssakaupunkilaisia.

Bistrot ja ravintolat ovat varsinkin oma lukunsa. En ymmärrä hommaa edes "tuotantoteknisistä" syistä. Ok sanoa ei jos siitä tulle vaivaa, mutta välillä ei edes tule. ex. Jos listalla on kana-cesar ja katrkarapusalaatti - mutta haluaisit cesar-salattisi katkaravulla (jota on siis keittöissä) - tämä on luonnollisesti aivan mahdotona! Eikö se ole se sama kädenheilautus niille kanapaloille kuin katkaravullekkin... ahhaha...

En nyt edes aloita tästä sosiaaliturvasta tai pole emploista - missä tietty täytyy pysyä tosi kohteliaana vaikka virkailijalla olisi ns. huono päivä...

 

 

4/4 | 

1990 luvulla oli siellä tämä että asia hoituisi avec un peu de bon volonte, ranskalaiset siis itse sanoivat

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat