Kirjoitukset avainsanalla Mielenterveys

Ranskan kansallispäivä 14.heinäkuuta on täällä iloinen juhla, heinäkuun lämmössä on kiva mennä katsomaan upeita ilotulituksia koko perheen voimalla. Eiffel-tornin juurella järjestetään joka vuosi konsertti ja viereinen Champ de mars on iltapäivästä alkaen täynnä ihmisiä.

Etelä-Ranskassa kansallispäivän juhlinnassa on mukana oman kokemukseni mukaan pohjoistakin enenmän lapsia, heinäkuun helteissä syödään myöhään ja lapsetkin saavat valvoa. Ilotulitus alkaa klo 22-23 aikaan.

Ajattelin viime marraskuun terrori-iskujen jälkeen, että vaikka Ranska ja sen arvot ovat vahvoja, saisi isku lapsia kohtaan varmasti maan lamaantumaan...

En ehkä osaa sanoa nyt mitään järkevää. Eilen katsoimme uutiskuvia mieheni kanssa mykkinä. Tähän ei voi tottua, sanat vain vähenevät jokaisen iskun myötä. 

Ajattelen lapsia. Terrori-iskussa kuolleita lapsia Ranskan kansallispäivänä. Oksettaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olen masentunut, vaikka kaikki on hyvin?
 
Kirjailija ja henkinen valmentaja (tämä termi kuulostaa minusta tyhmältä ja eurooppalaisten korvissa gurumaisen kököltä, mutta en nyt tähän hätään keksi mitään fiksumpaakaan...) Marianne Williamson on usein saanut vastata tähän kysymykseen.
Lähes kaikki taistelevat jossakin vaiheessa elämäänsä masennuksen ja surun kanssa: läheisen kuolema, työttömyys, ero, sairastuminen ja niin edelleen. 
Williamson korostaa usein puhuessaan, että suru ja sureminen ovat osa elämää, ei ole järkevää tai tervettä yrittää kaataa vaaleanpunaista maalia masentuneen mielen päälle ja pakottaa itseään iloiseksi, jos elämässä on menossa vaikea vaihe. Vain kriisin läpi kulkeminen ja surun aito kokeminen vievät surun ja masennuksen lopulta pois.
 
Mutta entä jos kaikki tuntuu olevan hyvin ja silti masentaa? Williamson korostaa, että "terveen" ihmisen on lähes mahdoton olla tuntematta jonkinasteista masennusta nykymaailman valtavan negatiivisen informaatiotulvan keskellä. Williamsonin mukaan voimme olla todella onnellisia vasta kun olemme kaikki onnellisia, koska sisimmässämme olemme kaikki "erityisherkkiä", emme voi olla aistimatta toisten hätää...
 
 
Alla Marianne kertoo uudesta surua ja masennusta käsittelevästä kirjastaan Tears to Triumph (Harper One, 2016 - toistaiseksi saatavana vain englanniksi).
 
 
 
 
 

 

 

Kommentit (0)

Enkelit kuuluvat niin juutalaisuuteen, islamiin kuin kristinuskoon ja yllättävän monet agnostikotkin uskovat ainakin jollakin tasolla enkeleihin ja heidän suojelukseensa.

Nykyään julkisuudessa pyörii myös useita kirjailjoita /"henkisiä" opettajia / "enkeliterapeutteja" , jotka sanovat näkevänsä enkeleitä ja/tai tuntevansa niiden läsnäolon. Suomessakin on tutustuttu mm. irlantilaiseen Lorna Byrneen, jonka kirja Enkeleitä hiuksissani (Otava, 2009, suom. Joel Kontro) on ollut varsin suosittu. Kuuluisin enkeliviesteilijä on kuitenkin kenties amerikkalainen Doreen Virtue, joka on kehittänyt enkelien viesteille useita enkelikorttipakkojakin.

Uuden sukupolven enkelihörhö on skotlantilainen Kyle Gray, jonka sivuilta löytyy paljon ilmaista materiaalia. Hänkin on kehittänyt arkkienkeleiden viesteille oman korttipakan.

Olemme ystävienikin kanssa käyttäneet näitä enkelikorttipakkoja silloin tällöin hyvän mielen levittämiseksi ja mielenrauhan saavuttamiseksi, vaikkemme otakaan juttua kovinkaan tosissamme. Parasta korteissa on positiivinen viesti, joka auttaa ehkä näkemään oman tilanteen uudesta optimistisemmasta näkökulmasta. Kuten muissakin "ennustuskorteissa", myös enkelikorteissa tärkein pointti on kai juuri se, että kortit saavat lukijan itse etsimään ratkaisua kysymykseensä, kortin viesti ja kuva ovat lopulta toissijaisia juttuja, pääasia on että pysähtyy hetkeksi rauhassa miettimään tilannettaan. 

En itse usein tiedä, mitä enkeleistä ja niiden olemassa- tai olemattaolosta pitäisi ajatella, mutta ajatus enkeleistä on kieltämättä lohdullinen ja kaunis.

Nostin muuten tätä blogia varten yhden kortin Doreen Virtuen Messages from your Angels -korttipakasta. Kortti oli arkkienkeli Gabriel (kuvassa), joka kertoi seuraavaa: "You have an important life purpose involving communication and the arts. Please don't allow insecurities hold you back. I will help you." 

Okei, selvä, hehe.

http://www.kylegray.co.uk/

 

Kommentit (0)

Ulkosuomalaisten kesken keskustellaan usein koti-ikävästä, kulttuurieroista ja kieliasioista, mutta ulkosuomalaisten äitien keskusteluryhmissä tulee usein esiin myös isovanhempien ikävä. Ulkomailla pitempään asuminen on täynnä kaikenlaisia vaiheita: välillä on mahtavaa saada asua ulkomailla, välillä taas koti-ikävä on valtava. Lapsen kanssa kulttuurierot, kielen ja sukulaisten kaipuu korostuvat usein entisestään.

Joskus tilanne lapsen kanssa ei muistuta lainkaan sitä toivekuvaa, jonka oli mielessään (joskus jopa itseltään salaa) maalannut. Yhtäkkiä voi tajuta lapsen elävän lähes kokonaan ilman isovanhempia, kun molempien vanhempien vanhemmat asuvat kaukana tai eivät syystä tai toisesta voi olla mukana lapsen elämässä. Ulkosuomalaisten äitien keskusteluissa mietitäänkin usein, miten tilanteeseen voi sopeutua, kun sitä ei kovin helposti voi lähteä muuttamaankaan, Suomeen muutto olisi kuitenkin suuri askel, joka toisi mukanaan taas läjän ihan toisenlaisia haasteita.

Omat keinoni tilanteen helpottamiseen ovat tietenkin olleet suhteellisen säännölliset vierailut Suomessa tytön kanssa, mutta myös niinkin yksinkertainen juttu kuin Skype- ja FaceTime-puhelut. Kun joutuu olemaan paljon yksin lapsen kanssa, on kiva "viettää aikaa" suomalaisten sukulaisten kanssa Skypessä, tyttö pystyy jopa leikkimään suomalaisten isovanhempiensa kanssa kameran välityksellä ja tunnistaa heidät loistavasti. Aika kuluu nopeammin ja yksinolo on kevyempää, kun voi jutella samalla Suomeen.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat