Kirjoitukset avainsanalla politiikka

Ajatuksia vaali-iltana Pariisissa...

Ranska äänesti tänään kantonivaaleissa, ja ensimmäisiä tuloksia tutkitaan vaalivalvojaisissa nyt lähes jokaisella tv-kanavalla. En lähde tässä ruotimaan tuloksia, mutta keskustelua katsellessa nousevat väkisinkin mieleen Suomen ja Ranskan poliittisen keskustelutyylin erot.

Ranskassa asuvat suomalaiset kaverini postailivat naureskellen viime viikon suomalaisia vaalitenttivideoita facebookiin; miten se reipas väittely voikin olla niin vaikeaa. Ranskassa väittely on väittelyä, kukaan ei pyydä tai oikeastaan annakaan puheenvuoroa, se on itse otettava. Silti puheenvuorojen on oltava selkeitä ja hyvin rakennettuja, omaan juttuun on uskottava täysillä, muuten viestiä ei saa läpi mitenkään. Konsensuksesta ei ole kuultukaan, mielipide-eroja mieluummin korostetaan kuin kavennetaan.

En  tosin väitä, että Ranskan tyyli olisi suomalaista parempi...

Ranskassa olen myös itse joutunut usein tilanteeseen, jossa keskustelukumppanin arvot ja mielipiteet ovat täysin erilaisia kuin omani. Nopeasti ajateltuna voisi kuvitella, ettei se ole erikoista tai harvinaistakaan, mutta kun todella istuu illallispöydässä ihmisen kanssa, joka vaatii perusteluja omasta mielestäni itsestäänselville ajatuksille esimerkiksi miesten ja naisten tai rikkaiden ja köyhien välisestä tasa-arvosta, voi toimivia argumentteja ollakin yhtäkkiä vaikea löytää. Silti uskon, että jokaiselle tekisi hyvää joutua edes kerran vastaavaan tilanteeseen. On terveellistä testata omia argumentointitaitoja  tiukassa tilanteessa, muuten voi helposti tuudittautua  - tavallaan toki miellyttäväänkin -  ajatukseen siitä, että kaikki ajattelevat asioista tismalleen samalla tavalla kuin minä ja ystäväni. Oman kokemukseni mukaan ranskalaiset myös arvostavat nimenomaan hyvää keskustelua ja taitavaa argumentointia, päämääränä ei lopulta olekaan saada toista muuttamaan mieltään (jos se ylipäätään ikinä on mahdollista...).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

1/2 | 

On todella taiteenlaji kyetä kuuntelemaan rauhassa, mitä asioista täysin eri tavalla ajattelevalla on sanottavanaan. Kiusaus puhua päälle tai esittää välitön vaihtari on suuri. Vaatii malttia kuunnella loppuun ja esittää vielä pari lisäkysymystä, ennenkuin tuo oman kantansa esille. Joskus voi jopa jättää oman kantansa sanomatta.

[Itse asiassa nykysuomalaisen huonon kuuntelemisen taito ei rajoitu pelkästään eri mieltä oleviin. Olen huomannut, että monesti myös hauskan tai erikoisen jutun kertoja ei saa mielenkiintoa omalle tarinalleen, vaan kuulijat regoivat kerrottuun omalla vastajutullaan]

Mutta vielä eri mieltä olevista. Taitoa kuunnella, sietää ja jopa ymmärtää voi kehittää itsessään. Itse saatan muuttaa jopa mieltäni, jos mielipiteen esittäjä on tarpeeksi vakuuttava, looginen ja esittää asiaan jotakin sellaista, jota en ole tiennyt tai ymmärtänyt ajatella. Tosin harvoin siinä ja silloin tunnustan muuttavani kantojani, mutta teen sen kuitenkin.

Oma ystäväpiirini ei ajattele asioista samalla tavoin. Tiedän aika hyvin kipupisteet ja saatan kiusata. Esim. yhdelle on homoliitot täysin punainen vaate. Itselleni aihe on lopen kyllästynyt evvk ja sohaisen välillä piruuttani ampiaispesään. Hänen ehdottomuutensa huvittaa minua.

On kuitenkin sanottava, että eriävien mielipiteiden aallonharjan takaa edellytän läheisiltä ystäviltäni samankaltaista arvomaailmaa. Minun olisi vaikea hyväksyä ystäväkseni huumeidenkäyttäjää, prostituoitua, kännissä ajelevaa tai uskonnollista kiihkoilijaa.

reippaiden lasten äiti taas

 

2/2 | 

Totta. Juuri keskustelutaitojen puute minua Suomessa harmittaa, ja sosiaalisessa mediassa se vielä korostuu. Ajatellaan, että keskustelu on ylipäänsä mahdollista vain samanmielisten kesken. Muuten se menee riitelyksi. Joko pelätään, että se menee, tai sitten se oikeasti menee, sillä jos joku on eri mieltä, ei osata enää keskustella kunnioittavasti, argumentteja puolin ja toisin kuunnellen ja edes yrittäen ymmärtää. Ei, heti ollaan henkilökohtaisella ite oot tyhmä -tasolla, eikä eri tavoin ajattelevalle osata enää olla edes asiallisen ystävällisiä (käytöstavat unohtuvat heti). Näin ainakin somessa ja vähän muutoinkin. Muualla ihailenkin juuri ihmisten kykyä todelliseen keskusteluun niin, että vaikka asioista oltaisiin kovastikin eri mieltä, huumori ja käytöstavat usein säilyvät. Ja silloin voi oppia jotain uutta itsekin! Omat itsestäänselvyydet olisi niin hyvä joskus kyseenalaistaa. Ja muistaa, että vaikka SUomi on usein yhden totuuden maa, maailmassa on valtavasti muitakin mielipiteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miltä tuntuu jatkaa elämää Pariisissa viime viikon tapahtumien jälkeen?

Maanantaiaamu on sateinen, sotilaat käppäilevät konepistooleineen läheisen koulun edessä ja metroasemalla. Väsyttää. Tyttö nukkuu öisin nyt jo jopa kahdeksan tuntia putkeen. Silti väsyttää.

Sunnuntai 11.1.2015 oli uskomaton, uskomaton päivä Pariisissa. Yli miljoona ihmistä. Kaduilla. Viereinen katu mustana ihmisistä, jotka marssivat kerrankin asian puolesta, eivät jotakin vastaan. 

Tunnetta on vaikea selittää, Ranska on sodassa. 

Sanat kuulostavat ehkä liian voimakkailta ulkomailta kuultuina, mutta täällä tilanne on valitettavasti viikossa muuttunut lähes täysin. Tunnelma ei todellakaan ole huojentunut, päinvastoin. Kaikki tuntuvat olevan huolestuneita.

Kansalliskokouksessa, Ranskan parlamentissa, jossa keskustelu ja väittely käy yleensä hyvinkin kärkkäänä, ollaan yhtäkkiä oikealta vasemmalle jostakin samaa mieltä. Pääministerin eilinen kiihkeä puhe parlamentille, uhrien muistoksi pidetyn hiljaisen hetken aikana spontaanisti laulettu Marseljeesi, tunnelma on harvinaisen juhlava, isänmaallinen...

Voisin kirjoittaa ja puhua aiheesta hyvinkin kauan, mutta en halua tässä blogissa lähteä ruotimaan tilanteen poliittisia yksityiskohtia. En myöskään ala eritellä tässä eri uskontojen näkökulmia asiaan, vaikka moni varmasti arvaa, miltä mieheni perheestä nyt juutalaisena tuntuu...

Haluan kertoa, mitä on elää kaupugissa ja maassa, joka pelkää, mutta haluaa uhmata pelkoa ja puolustaa kaikesta huolimatta omia arvojaan. 

Se on raskasta ja ahdistavaa, mutta myös jollain oudolla tavalla hienoa. Olen onnellinen, että sain kokea sunnuntain marssin, ihmisten spontaani nousu terroria vastaan, vapauden puolesta, luo uskoa ihmiseen. Tajuan myös nyt, miten helppoa on viisastella ja analysoida kylmästi erilaisten konfliktien faktoja, kun niistä on itse kaukana. On helppo sanoa, ettei aseisiin tule tarttua, kun omat lapset ovat turvassa...

Silti sanon edelleen: rauhaa, rauhaa, rauhaa.

Kommentit (1)

1/1 | 

Kaikki uskonnot pitäisi saada ihmisten yksityisasiaksi ja pysyä siellä. Arvojen pohdinta uskontojen ulkopuolella sitä vastoin aloittaa välittömästi. Talouden termeillä kun toimitaan niin voitot korvaavat arvot automaattisesti. Viivan alle jäävä tulos ei ole arvo vaikka talouspiirit niin uskottelevat.

Viimeiset kolme päivää ovat olleet Pariisissa painajaismaisia...

Vaikea kirjoittaa... Vaikea selittää ja pukea sanoiksi tunnelmaa täällä Pariisissa viimeisten kolmen päivän aikana.

Ennen sitä pitäisi selittää terroritekojen konteksti täällä Ranskassa: Kuten jo aiemmassa postauksessa (täällä ) sanoin, Ranskassa on erittäin vahva ja suuri muslimiyhteisö sekä Euroopan suurin juutalaisyhteisö, jonka historia Ranskassa on pitkä ja vaikea. Vaikka yhteisöt ovat eläneet rauhanomaisesti yhdessä Ranskassa jo vuosia, valitettavasti tunnelma eri yhteisöjen välillä on jo pitkään ollut muuttumassa jännittyneemmäksi: juutalaisvastaisuus on noussut mm.Gazan sodan seurauksena, ja muslimiyhteisö on kärsinyt mm. ISIS-järjestön terrorista ja sen aiheuttamista mielikuvista. 

Ranskan valtio on "laïque" eli maallinen maa, jossa esimerkiksi (valtion) kouluissa ei saa käyttää uskonnollisia merkkejä, mm. ristiä kaulassa jne. Yksityiset, eri uskontokuntien koulut ovat erikseen. Uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan taas juontaa juurensa Ranskan pitkään historiaan katolisen kirkon kanssa. Maallisuus on Ranskan tasavallalle erittäin tärkeä arvo, jota korostetaan täällä erittäin usein. Se merkitsee ranskalaisille myös juuri mahdollisuutta elää yhdessä eri uskontokuntien kesken. Kaikki ranskalaiset ovat ennen kaikkea nimenomaan ranskalaisia, tasavallan kansalaisia.

Toinen pontti on myös Ranskan historia sanan- ja ilmaisunvapauden puolustajana. Esimerkiksi satiirilla on Ranskassa erittäin pitkät perinteet, suomalainen kulttuuri on tässä kohtaa hyvinkin erilainen. Poliitikkoja ja uskontojen johtajia on kritisoitu satiirin keinoin täällä jo vuosisatoja. Siksi isku satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen on isku suoraan ranskalaisen kulttuurin sydämeen.

 Itse asiassa kaikki edellisten päivien terrorin uhrit ovat pääministeri Manuel Vallsin sanoin traagisella tavalla Ranskan tasavallan arvojen symboleja: Charlie Hebdon piirtäjät sananvapauden symboleja, poliisi Ranskan tasavallan turvallisuuden symboli ja juutalaisen kosher-kaupan asiakkaat uskonnonvapauden ja juuri eri yhteisöjen välisen suvaitsevaisuuden symboleja.

Tunnelma Pariisissa on tällä hetkellä todella raskas. Eilen olin juuri palaamassa kaupasta kotiin beben kanssa, kun kuulin sireenien äänen lähibulevardilla. Edellispäivien iskut tulivat heti mieleen, mutta yritin rauhoitella itseäni, että pahin oli jo ohi eikä jokainen ambulanssin tai poliisiauton ääni voinut liiittyä terrori-iskuihin. Vilkaisin kuitenkin puhelimestani Twitteriä ja näin heti uutisen: läheisessä kosher-liikkeessä oli otettu panttivankeja.

Loppupäivä kului täysin uskomattomissa tunnelmissa. Tuijotin uutiskanavaa samalla, kun näin hälytysajoneuvojen ajavan ohi viereisellä kadulla. En ole eilisen jälkeen halunnut tytön kanssa lähteä ulos, ja nytkin lähikadut ovat hyvin hiljaiset, vaikka yleensä lauantaisin liikenne on täällä vilkasta.

Huomenna sunnuntaina Pariisissa järjestetään suuri, tasavallan arvoja puolustava, rauhanomainen mielenilmaus, johon odotetaan ennennäkemätön määrä osallistujia, mukana ovat myös Ranskan ja Euroopan poliittiset johtajat, myös pääministeri Stubb. Osallistuisin mielelläni mielenilmaukseen, mutta beben kanssa mukaan lähteminen mietityttää... Turvajärjestelyt ovat luonnollisesti valtavat, eikä pelolle saisi antaa valtaa...

Terrorismin uhka ei täällä valitettavasti ole ohi. Kyseessä eivät iskuissa ole yksittäiset häiriintyneet henkilöt (kuten esimerkiksi kouluampumisissa) vaan järjestäytyneen terrorismiverkoston edustajat Ranskassa.

Kaikesta tästä huolimatta tunnelmassa voi aistia myös toivoa: koko Ranska  - ja Eurooppa - on nyt nousemassa yhdessä terroria vastaan puolustamaan omia, demokratian arvojaan.

Vive la république, vive la France!

Rauhaa, rauhaa, rauhaa!

Kommentit (3)

1/3 | 

Kiitos tästä kirjoituksesta. Mulla on aika huono tietämys Ranskan kulttuurista, kouluista tiesin, että siellä ei saa olla uskonto esillä. Rauhaa ja rakkautta Pariisiin. -annemaris

2/3 | 

Toivoisi että Euroopan ihmiset nousisivat myös äärikapitalismia vastaan. Se aiheuttaa paljon enemmän tuhoa Euroopassakin kuin terrorismi. Sellainen mielenosoitus hajotettaisiin väkivalloin monissa maissa.

3/3 | 

Moi.

Kiitos hyvästä tiivistelmästä. Olen lukenut monenmonta lehtijuttua Pariisin tapahtumista, mutta en ole oikein ymmärtänyt taustoja. Ihmettelin juuri ennen kuin luin blogiasi ystävälleni, että miksi ne sinne juutalaiskauppaan iskivät samassa yhteydessä.

Kiitos muutenkin blogistasi. Aloin seurata sitä noiden synytysjuttujen myötä. Itsellä laskett aika parin viikon päästä. Iloa sinulle vauvaarkeen :) Toivon itse saavani siihen vähän "Kuinka kasvattaa bebe" tyyppistä keveyttä. 

Anna

Ranskaan julistettiin kolmen päivän suruaika...

Tunnelma Pariisissa on eilisen terrori-iskun jälkeen raskas ja todella surullinen. Harmaa sadesää ei auta asiaa. Tuntuu kuin koko vuosi 2015 olisi lähtenyt käyntiin ihan väärin.

Eilen läheiselle Républiquen aukiolle kerääntyi kymmeniä tuhansia ihmisiä spontaaniin, hiljaiseen mielenosoitukseen. Viesti oli tämä: on ne peut pas tuer la liberté de la presse, nous n'avons pas peur - lehdistönvapautta ei voi tappaa, emme pelkää...

Keskipäivällä ihmiset kokoontuivat Pariisissa Notre Dame -katedraalin eteen ja kaikkialla Ranskassa pidettiin hiljainen hetki uhrien muistoksi. Presidentti Hollande julisti maahan kolmen päivän suruajan. Hän tapasi tänään myös opposition johtajia keskustellakseen yhdessä tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä, mikä on Ranskan (lähes) kaksipuoluejärjestelmässä äärimmäisen harvinaista.

Tänään halusin käydä itsekin kunnioittamassa iskun uhrien muistoa ja kävelin bebe rintarepussa Charlie Hebdon toimituksen eteen parin korttelin päähän kotoani. 

Haluan tässä myös vastata kommentoijalle, joka ihmetteli, miksi edellisessä postauksessani "vedin linkin itseeni": Puhun blogissa omasta kokemuksestani elämästä Pariisissa, en kirjoita tässä journalistina, jolloin tietenkin keskittyisin ainoastaan yleisempiin faktoihin. Uskon, että terrori-isku vaikuttaa myös ihmisiin eri tavalla riippuen siitä kuinka kaukana heistä se maantieteellisesti tapahtuu...

Tässä alla kuvia Charlie Hebdon toimituksen edestä tänään...

Kommentit (4)

1/4 | 

je suis Charlie

Sanat eivät riitä kuvailemaan tunteita, kun seuraan koko ajan telkkarista Pariisin tilannetta.

Olen lukenut blogiasi, jotta en unohtaisi suomen kieltä.

Pysykää turvassa ja älkää antako pelon ja terrorin tuhota kirjoittamisen ja elämisen vapautta.

Terveisin

toinen paljasjalkainen 

2/4 | 

Hei Kira ajattelen kovasti sinua, miestäsi ja teidän perhettänne, sekä koko kaupunkia entisenä pariisilaisena.

Pidän todella paljon blogistasi, kaikkea hyvää sinulle!

AE

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat