Kirjoitukset avainsanalla sektio

Kiitos tuesta!

Kiitos kaikille synnytyspäiväkirjan kommenteista ja koskettavista viesteistä. Matka oli tosiaan aikamoinen, onneksi en ennen sen alkua tiennyt, mitä oli edessä.

Pääsimme vihdoin kymmenen sairaalapäivän jälkeen tytön kanssa kotiin, ja sen jälkeen olemme saanee rauhassa totutella yhteiseen elämään. Toistaiseksi homma on lähtenyt sujumaan aika kivasti (ja onneksi en tiedä, mitä vielä on edessä, heh), väsymyskin on pysynyt joten kuten aisoissa fiksulla työnjaolla.

Leikkausten vuoksi jouduin valitettavasti luopumaan imetyssuunnitelmastani. Kroppa oli yksinkertaisesti liian väsynyt kaiken pyörityksen jälkeen, ja imetyksen käynnistämiseen olisi vaadittu kovaa stimulointia, johon voimani eivät nyt vain riittäneet. No, asiat eivät tosiaan aina mene ihan suunnitelmien mukaan, ja olen päättänyt kieltäyä jyrkästi kaikenlaisista syyllisyydentunteista tytön alkuelämän kuvioihin liittyen.

Ranskan sosiaaliturva on osoittanut näinä ensimmäisinä viikkoina myös hyvät puolensa. Vaikean tilanteen vuoksi kätilö ja lasten sairaanhoitaja ovat käyneet meitä kotona moikkaamassa useamman kerran. Tyttö on punnittu ja minun leikkausarpeani on seurattu. Tämä palvelu on kaikille täysin ilmainen.

Viidenteen kerrokseen ilman hissiä kipuaminen on vielä aikamoinen ponnistus, joten olen päässyt ulkoilemaan vasta pari kertaa. Huomenna mieheni pääsee vihdoin 11 päivän isyyslomalle ja tarkoitus on käydä kolmisin ulkoilemassa vähän useammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

2/3 | 

Onnittelut pienestä tytöstä ja pikaista toipumista leikkauksista! 

Hurja synnytyskertomus ja varmasti säikäytti, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Tsemppiä vauva-arkeen! 

terveisin, se suomalainen äiti Pariisin läheltä 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äiti on nyt vähän väsynyt

Lauantai 25.10.2014 klo 13

Makaan sairaalasängyssä vanhemman herrasmiehen naapurissa kaukana synnytysosastolta ja pienestä prinsessastani. Tippaa tippuu jos jonkinlaista, ja liikkuminen vaatii yli-inhimillisiä ponnisteluja. Kaksi nukutusta kahden päivän sisään saa myös olon aika sekavaksi.

Leikkaus on kuulemma mennyt hyvin, verenvuoto on tyrehdytetty, kohtu on paikoillaan ja minulle on annettu viisi pussia verta. Nyt pitäisi vain toipua, jotta pääsisin mahdollisimman pian kiinni uuteen äidin rooliin.

Kätilöt kuskaavat tyttäreni minua moikkaamaan, ja koko osaston hoitohenkilökunta kyynelehtii edessämme. Minua ei vaihteeksi itketä yhtään, olen vain onnellinen, että saan nähdä tytön.

Onneksi isä ja isovanhemmat ovat paikalla hoitamassa pientä terästyttöä sillä aikaa kun minä makaan kanveesissa ruma yöpaita päällä. Synnytyssairaalan kätilöt ja lääkärit ovat myös aivan loistavia. En koskaan ole kokenut yhtä lämmintä tunnelmaa terveydenhoidon yhteydessä. Olo on kaikesta huolimatta turvallinen ja luottavainen.

Maanantaina pääsen vihdoin palaamaan synnytyssairaalan puolelle ja saan tyttäreni viereeni.

Saan käydä tapahtunutta sairaalan psykologin ja minut leikanneen kirurgin kanssa läpi. Se helpottaa, vaikka baby bluesin vahvistamia itkukohtauksia tuleekin vielä usein.

Kun selviän ensimmäisestä yöstä kahdestaan tytön kanssa kunnialla läpi (isät eivät saa yöpyä synnytyssairaalassa), näen jo selvästi valoa tunnelin päässä.

Ehkä tästäkin vielä noustaan.

Kommentit (4)

1/4 | 

Onpa teillä ollut rankka alku, voi sentään! Kaikesta huolimatta, valoa näkyy jo. Olen iloinen puolestasi. Tavallisestakin synnytyksestä kestää aikansa toipua, joten envoi kuin kuvitella, miten väsyttävää sinulla on ollut henkisesti ja fyysisesti. Niinpä nyt toivotan rutkasti onnea, Kira, sinulle ja perheellesi! Ja pikaista paranemista!

2/4 | 

Voi Kira, mikä hurja synnytys. Ihan kuin elämä itsekin, niin täpärällä joskus kaikki. Voimallinen halaus sinulle ja teille. Tammikuussa tulemme teitä Pariisiin katsomaan! Terveisin se lastenhoitajasi e

Mikä meni pieleen?

Pe 24.10.2014 klo 12.00

Tyttäremme ensimmäinen päivä on onnellinen, ystävät ja sukulaiset tulevat moikkaamaan Suomesta saakka, ja kukkia ja lahjoja satelee.

Minä puolestani yritän toipua viime päivien taistelusta. Olo on yllättävän heikko, ja suihkussa käyminen kätilön avustuksella on valtava saavutus. Kun vatsaani painellaan jälkitutkimuksissa, työnnän kivusta kauhistuneena kätilön käden pois.

"Madame, älkää työntäkö kättä pois, sanokaa mieluummin, että sattuu."

Mutta kipu on niin kova, ettei puhumista ehdi edes ajatella. Kipulääkitystäni lisätään, ja lopulta käteeni isketään piikki morfiinia. Silti tuntuu, että hoitajat ajattelevat minun vain olevan erityisn kipuherkkä.

Illalla vieraiden lähdettyä oloni on entistä heikompi. Iltatarkastuksen tekevä kätilö kauhistuu nähdessäni kalpean olemukseni ja käskee minun nousta välittömästi sängystä ylös.

Huone pyörii oudosti, ja oksennus painaa kurkkua.

"Nyt ylös, madame, tämä on nyt tärkeää", kätilö sanoo. 

En koskaan ole pyörtynyt, mutta nyt tuntuu kyllä että...

Yhtäkkiä olen vihreällä vuorella valkoisten hevosten keskellä, On punaisia ilmapalloja ja vaaleansininen taivas.

"Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin", mieheni selittää, kun unikupla puhkeaa. Ympärilläni on viisi-kuusi lääkäriä ja sairaanhoitajaa. Joku ottaa verta käsivarrestani, toinen tekee ultraäänitutkimusta vatsasta. Kätilön vaatteissa on oksennusta.

"Näytteet nyt heti laboratorioon. Hengenvaara", verikokeen ottanut nainen sanoo toiselle.

Hengenvaara. Mitä helvettiä?

Minut kärrätään putkiä pitkin sairaalan yleiselle puolelle. Matkalla ehdin vielä oksentaa pari kertaa kätilön päälle. 

Ystävälliset sairaanhoitajat, ja huippuystävällinen kirurgi selittävät minulle, että kohtuun on jäänyt sisäinen verenvuoto, ja leikkaushaava on nyt avattava uudelleen, jotta vuoto saadaan tyrehdytettyä. 

"Teemme kaikkemme, että kohtu voidaan säilyttää", kirurgi sanoo.

Minä kurkistan sängyn laidan alta miestäni, joka näyttää pohjattoman surulliselta. Haluaisin sanoa jotain, lohduttaa jotenkin, mutten jaksa puhua.

Kommentit (4)

1/4 | 

Rakas Kira,

Kyyneleet nousivat silmiin lukiessani päiväkirjaasi.

Toivon sinulle rakkautta, lepoa, voimia ja hellyyttä. 

 

Sari

2/4 | 

Jos ei olisi näin vakavasta asiasta kysymys, niin vitsailisin, että osaat kyllä pitää lukijan otteessasi. Kuulostaa hurjalta.

Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Katja

3/4 | 

Rakas Kira, 

onnea,onnea ja onnea koko perhekunnalle! On ollut uskomatonta lukea blogiasi ja ihailen, miten olet jaksanut kaiken keskellä pitää meidät lukijat ajan tasalla. Kiitos Kira! On ollut mielenkiintoista lukea ranskalaisesta sairaalaelämästä ja kaikesta muustakin.

Voimia, rakkautta, hellyyttä ja toivon valaisevia säteitä sinne teille kaikille!

 

Ansku

Katse kohti tähtiä

Torstai 23.10 klo 9.30

Epiduraalista ja supistuksia voimistavasta oksitosiinista huolimatta kohdunsuu aukeaa todella hitaasti. Kun se on 4 cm auki, kätilö huomaa beben lähteneen laskeutumaan väärin päin, kasvot kohti taivasta. "Kyllä se meidän lapsi on", jaksan vielä vitsailla tähtiä tiirailevasta bebestä, vaikka pieni alkaakin selvästi jo väsyä taisteluun. Sydänäänet hidastuvat supistusten aikana, ja vaikka ne palaavatkin entiselleen niiden välissä, lääkäri päätyy lopulta sektioon.

Sairaanhoitaja kysyy, pelottaako leikkaus minua. Vastaan, että ei oikeastaan, pääasia, että lapsi saadaan terveenä ulos.

Minut kärrätään viereiseen leikkaussaliin ja mieheni käsketään ulos. Puudutus alkaa turruttaa jalkoja entisestään. Leikkaussalin kattolampusta näen itseni makaamassa alastomana leikkauspöydällä kädet sivuilla kuin ristiinnaulittu. Yritän hengittää ja ajatella, että pahin on nyt ohi, kun anestesialääkäri virittää näkösuojan minun ja kattolampun väliin.

Mutta kun kirurgi alkaa leikata minua, tunnen kauhukseni leikkauksen kivun puudutuksesta huolimatta! Alan kiemurrella ja voihkia tuskasta, kuulen anestesialääkärin ihmettelevän, miten minuun voi vieläkin sattua, ja lopulta minut nukutetaan muutamaksi minuutiksi kokonaan.

Kun herään, kätilö ojentaa kasvojeni viereen pienen tytön. Olen puudutuksesta, nukutuksesta ja kivusta sekaisin, enkä oikein osaa reagoida edessäni olevaan pieneen olentoon - joka lennätetäänkin heti viereiseen huoneeseen isänsä luokse.

Keräilen ajatuksen pätkiä aivojen poimuista, ja yritän käsittää, mitä on tapahtunut.

Meillä on nyt pieni tyttö.

Kommentit (6)

1/6 | 

Paljon, paljon onnea!

Kiitokset myös synnytyskertomuksesta, tämähän oli oikea jännäri jolle piti käydä kurkkaamassa jatkoa vähän väliä. Itselläni oli vähän samantapainen synnytys, todella pitkään tehottomia mutta kivuliaita supistuksia, avautuminen jämähti neljään senttiin ja viimein päätettiin leikata vauvankin takia. Mutta tuo sinun kokemasi kipuaistimus itse leikkauksessa jäi onneksi pois, hui sentään :(

Tervetuloa maailmaan, pieni tyttö :)

Katja

5/6 | 

Huh, miten pelottava tuo leikkauksesta kertomasi yksityiskohta.Tuohan on juuri se, mitä ehkä jokainen alitajunnassaan pelkää - ettei kivunlievitys tepsikään. Ja joillekin tosiaan käy noin. Olet urhoollinen, selvisit hienosti tästä koettelemuksesta. Mikähän ihme meni pieleen, kun tunsit kivun - eikö ainetta annosteltu riittävästi? Toivottavasti asia käydään hyvin läpi esim. psykologin kanssa, tuollaisestahan voi jäädä pelkotiloja. Paljon onnea, Kira, ja kivuttomampaa jatkoa vauvan kanssa!

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014
6/6 | 

Kiitos kommenteista ja tuesta! Sain tosiaan onneksi jutella psykologin ja kirurgin kanssa leikkauksista ja siitä mikä meni pieleen. Puudutus on aina melkoista tasapainoilua etenkin, kun kyseessä on keisarinleikkaus - vauva oli jo ennen leikkausta väsynyt ja siksi nukutusta pyrittiin välttämään viimeiseen saakka. Kaikkea hyvää sinulle!

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat