Kirjoitukset avainsanalla paperisota

Tänään sain kaksi viestiä rakkaalta CAFiltani (ks. edellinen blogi). Toinen viesteistä kolahti paperin muodossa postilaatikkoon ja toinen sähköisenä virtuaaliseen postiin. Molemmissa oli eri viesti. Paperikirje pyysi mieheni palkkakuittia viime vuoden joulukuulta ja sähköinen viesti palkkakuittia viime vuoden elokuulta.

Suoraan sanottuna teki mieli iskeä koko tietokone mäsäksi ja repiä kirje hampailla silpuksi.

Sähköiseen viestiin on mahdollista vastata, joten aloin heti kirjoittaa tiukkasävyistä selvitystä siitä, miten olemme jo lähettäneet luoja ties kuinka monen eri kuukauden palkkakuitit ja olisiko mitenkään mahdollista ilmoittaa kerralla, mitkä kaikki paperit tähän säätöön tarvitaan, ettei kenenkään tarvitsisi enää tuhlata aikaa, kun alunperin kuitenkin on kyse heidän tekemästään virheestä jne. Jossain vaiheessa kone kuitenkin kieltäytyi enää ottamaan tekstiäni vastaan; viestin pituus on ohjelmassa rajoitettu 200 merkkiin... En taida olla ensimmäinen hermostunut viestittelijä...

Eniten koko kuviossa ärsyttää ja stressaa se, että seimen kanssa tehtävä sopimus ja hoidon hinta määräytyvät juuri CAFin arvioiden ja tukien mukaan. Emme siis saa tytön seimisopimusta allekirjoitettua ennen kuin Herra tai Rouva X CAFissa päättää lopulta korjata oman virheensä.

Sori vaahtoaminen, mutta nyt raivostuttaa todella. Olen Ranskassa tottunut vuosien varrella paperisotaan ja kaikenlaiseen vääntämiseen, mutta jotenkin nyt vaan ei enää jaksa. Olisi kiva, jos joku juttu voisi välillä toimiakin.

Toisaalta tämä ei taida olla mitään siihen verrattuna, että Kanadaan muuttanut ystäväni joutui lentämään viime vuonne monta kertaa varta vasten takaisin Ranskaan korjaamaan henkilökorttiinsa tehtyjä virheitä: kortissa syntymäkaupungin  kohdalle oli merkitty aviomiehen nimi...

Hohhhoijaa.....

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

La CAF - la caisse d'allocations familiales, Ranskan perhetuista (lapsilisät, asumistuet, toimeentulotuet jne) vastaava organisaatio. Huoh.

Itse asiassa CAF on Ranskan paperisodassa ollut usein se helpoin vastustaja, mutta tällä kertaa he heittivät meille kyllä todella kovan haasteen.  

Ennen kesää minulta vaadittiin yllättäen syntymätodistusta toisesta lapsestani. Ihmettelin vaatimusta kovasti, koska minulla on vain yksi, viime lokakuussa syntynyt lapsi.

Ihmetystä lisäsi vielä ennestään se, että huomasin tämän "toisen lapseni" kantavan mieheni nimeä (kaikki etunimet ja sukunimi)  ja syntyneen noin kuukautta ennen tytärtäni viime vuoden syyskuussa...

Lähetin CAFille ystävällisen viestin, jossa kerroin tilanteen todellisen laidan ja pyysin heitä korjaamaan tiedot järjestelmässään. Vastaukseksi minulle todettiin tylysti, että on tapahtunut virhe ja minun on maksettava CAFille 2415 euroa.

Ööh, rehellisyys maan perii vai miten se meni...

"Voitte hakea maksun peruutusta, mikäli toimitatte meille mahdollisimman nopeasti avopuolisonne palkkakuitin viime vuoden syyskuulta", ilmoitti postilaatikkoon elokuun lopussa kolahtanut kirje. Pistimme tietenkin palkkakuitin nopeasti postiin. 

Seuravalla viikolla postilaatikossa odotti uusi kirje, joka muistutti minun olevan CAFille edelleen velkaa 2415 euroa. "Maksakaa mahd nop, heti kiitos näkemiin."

Sitä seurasi toinen kirje, jossa pyydettiin puolisoni palkkakuittia viime vuoden marraskuulta (en tiedä, valitsiko joku nämä kuukaudet täysin randomisti vai mistä oli kysymys...).

Mies alkoi tutkia papereitaan ja huomasi kauhukseen, että oli juuri marraskuussa vaihtanut työnantajaa ja joutunut lähettämään silloisen asuinpaikkamme CAFiin (joka ei siis tietenkään mitenkään voi toimittaa papereita uuteen CAFiimme) alkuperäiset palkkakuitit molemmilta työnantajilta juurikin marraskuulta.

Seurasi kiroilua ja hiusten repimistä.

Mutta luovuttaa ei paperisodassa Ranskassa saa. "Sitä ne juuri toivoo", toistelimme toisillemme, kun mies soitti entiselle ja nykyiselle työnantajalleen saadakseen uudet kopiot viime marraskuun palkkakuiteista.

Nykyinen työnantaja toimitti palkkakuitin heti seuraavana päivänä perille, kun taas entinen jemmaili sitä tietokoneellaan viikon verran. Kun mies soitti kysyäkseen, missä kuitti viipyi, hänelle vastattiin: "Ai, hyvä kun soititte, aioin juuri huomenna kopioida sen ja laittaa ylihuomenn postiin." 

Mies päätti lähteä itse hakemaan kuittia. 

"No saitko sä sen?" kysyin illalla, kun rättiväsynyt mies raahautui ovesta sisään. 

"Voinko mä istua hetkeksi alas..."

Työnantajan pääkonttori oli muuttanut ja mieheni oli päätynyt kävelemään tunnin verran Pariisin intiaanikesän hikisiä katuja vain saapuakseen pääkonttorin juuri sulkeutuneiden ovien eteen liian myöhään.

"Ei luovuteta, huomenna mennään sinne yhdessä, haetaan paperi, kopioidaan se läheisessä kopiopaikassa ja pistetään postiin saman tien."

Niin siis lopulta teimme, ihme kyllä kopiointikin onnistui ja nyt paperit ovat vihdoin postissa. Toivomme parasta. Toivomme, että posti ei ole lakossa ja että kirjekuori ei mystisesti avaudu,  tyhjene tai katoa matkalla.

Pariisilaisilla ei muuten kovinkaan usein ole vapaa-ajan ongelmia.

Vapautunutta viikkoa kaikille! :)

Kommentit (3)

Reippaiden lasten äiti
1/3 | 

Kehitysmaa, jolla kuitenkin sen verran rekistereitä ja atk-järjestelmiä, että kykenevät kiusaamaan kansalaisia.

Ivy

Huh mikä yleistys Reippaiden lasten äiti... Asutko Ranskassa? Vai onko vain helpompi besserwisseröidä Suomesta käsin?

Reippaiden lasten äiti
2/3 | 

Kirjoitin vain, mitä ensimmäisenä juolahti mieleeni tuosta blogistin kirjoituksesta (kiitos, että huomioit heittoni). Ranska on minulle täysin vieras maa. Olen interraililla viettänyt Pariisissa yhden päivän 1986 ja sieltä illalla yöjunalla Nizzaan, missä vietin kolmisen päivää. Suunnitelmissa on ollut mennä lomalle, mutta samalla listalla on liuta muitakin paikkoja. Matka jäänee aikaan, jolloin lapset ovat lentäneet pesästä. Mutta kerro nyt sitten, mitä tuollaisesta paperirumbasta pitäisi ajatella? Onko yleistystä, jos puhuu julkishallinnon tolkuttomasta kankeudesta ja käsittämättömistä virheistä. Eikö kyseessä silloin ole aidosti yleinen asia eikä yleistys? Senkin vielä käsittää, että asiakas kiikuttaa mielivaltaisesti valittuja (ainakin siltä tuntuu) lippulappusia ympäri kyliä, mutta viranomaisen rekisteri, missä on tuulestatemmattuja lapsia, ei ole minkään arvoinen, anteeksi vain. Kehitysmaan touhuja, ainakin näiltä osin. Ei voi mitään.

Vauvan henkkareiden hankkiminen on Ranskassa ihan oma seikkailunsa...

Tyttö on täyttänyt jo kolme kuukautta, mutta henkilökorttia tai passia ei vielä ole, vaikka toiveissa on tietenkin mm. matka äidin armaaseen kotimaahan pohjoiseen. Kuten olen jo aiemmin todennut paperisota on kuitenkin Ranskassa usein nimensä veroinen. 

Päätämme aloittaa helpoimmasta päästä: hankimme tytölle ihan aluksi ranskalaisen henkilökortin. Katsomme tiedot netistä: tarvitaan paperia paperin perään, ja ne viedään oman kaupunginosan kaupungintalolle (Pariisissa jokaisella 20 kaupunginosalla on oma kaupungintalonsa).

Keräämme paperit kasaan, kopioimme omat henkilökortit, todistuksen kotipaikasta (tätä aina Ranskassa vaaditaan, se on esimerkiksi sähkölasku, joka todistaa, että todella asut ilmoittamassasi osoitteessa) sekä tytön syntymätodistuksen ja marssimme tyytyväisinä kaupungintalolle tyttö vaunuissa (koska kortin hakijan on oltava matkassa mukana).

Kaupungintalon ystävällinen nainen selittää meille, että hakemus onkin nykyään jostain syystä vietävä naapurikaupunginosan poliisilaitokselle, mutta huom, hakemuksen viemiselle on varattava erikseen aika.

Soitamme poliisilaitokselle ja saamme ajan varattua seuraavalle viikolle.

Viikon kuluttua bebe ajaa isänsä kanssa bussilla naapurikorttelin poliisiasemalle. Kaikki paperit ovat kasassa, mutta valokuva ei ole ok, vaikka olemme käyttäneet kotisohvalla sen tsuumailuun monta tuntia, saaneet vihdoin tytön katsomaan suoraan kameraan, muokanneet kuvan virallisen passikuvan mittoihin ja printanneet sen valokuvapaperille. Kuvan sivussa on kuitenkin pieni varjo ja poliisisetä ei valitettavasti voi hyväksyä kuvaa... No ei kun uutta aikaa varaamaan. Saamme ajan kahden viikon päähän. Sitä ennen on vielä käytävä valokuvaajalla ottamassa virallinen passikuva bebestä...

Uutta aikaa odotellessa päätän viedä tytön suomalaisen passin hakemusta eteenpäin. Haen kaupungintalolta monikielisen syntymätodistuksen ja tsekkaan netistä tiedot apostille-todistuksen hakemista varten. Apostille-todistus on viranomaisen antama todistus siitä, että tietty asiakirja on aito. Ajan kylmänä aamuna hyvissä ajoin netistä löytämääni oikeustalon osoitteeseen vain löytääkseni valtavan portin takana olevan monella lukolla suljetun oven. Toimiston pitäisi olla auki yhdeksästä alkaen, kello on jo kymmenen. Soitan kohmeisin sormin netissä annettuun numeroon. Sieltä ilmoitetaan, että terroriuhan takia kaikki hakemukset on keskitetty oikeustalon päärakennukseen. Kävelen parin kadun päässä olevan päärakennuksen eteen. Näky on lohduton. Oven edessä valvova poliisi ilmoittaa jonotuksen kestävän noin puolitoista tuntia. Toimisto sulkeutuu kello kaksitoista kahden tunnin ruokatauoksi, lämpötila on nollassa... Antaa olla...

Kommentit (3)

1/3 | 

Heip Kira, 

Onpas ajankohtainen aihe! Mulla on viikon ikäinen ranskan-suomalainen bebe sylissä ja pitäisi ihan samoja paperihommia hoitaa. Esikoisen kanssa 3  v. sitten apostille hoitui postiste. Soitettiin hovioikeuteen ja lähetettiin monikielinen syntymätodistus sinne postitse saatekirjeen kanssa ja nopeasti sitten tuli paperi tänne kotiinkin postissa apostillen kera, josta lähetettiin paperit jonkun lomakkeen kera suomen suurlähetystöön Pariisiin. He rekisteröivät ranskassa syntyneelle lapselle suomen kansalaisuuden,

Haettiin ranskalainen henkilökortti hänelle, mutta suomen passia ei ole vieläkään  esikoiselle hankittu vaikka suom. kansalainen hän onkin.

Olisikohan tästä apua ( ja saiko selostuksestani selvää) . Voisitkohan hoitaa kirjeitse myös tuon homman niin ei tarvitse lähteä ulos jonottelemaan? Toivottavasti käytäntö ei ole muuttunut sittenmin... kysymällä selviää. 

Tsemppiä paperinpyöritykseen! :) Byrokratiaa tosiaan riittää täällä Ranskanmaalla

t. suom. äiti täältä pariisin läheltä. 

2/3 | 

Hei Suom. äiti, 

Kiitos tsemppauksesta! Toi postitse hoitaminen olisi ihan loistava juttu, mutta ilmeisesti toimii vain ulkopaikkakuntalaisten kohdalla - mutta ehkä voisin silti kokeille, sur un malentendu ca peut passer... hehe

Aurinkoista helmikuuta sinulle!

Kira

3/3 | 

Hei!

Meidän suomalais-ranskalaisen vauvan ranskalainen passi järjestyi kolmen viikon iässä suht helposti, varasimme ajan hakemuksen jättöön netistä pariisilaiselle poliisilaitokselle (hakemusta jätettäessä ei muuten tarvitse viedä vauvaa paikan päälle: "Sa présence lors du dépôt de la demande est indispensable uniquement s'il est âgé de 12 ans ou plus."), ja saimme tekstareitse tiedon kun passi oli valmis. Sitä haettaessa vauvan on oltava itse mukana, vaikka meidän kyllä nukkui vaunuissa, jonne kukaan ei vilkaissutkaan. Haettaessa valmista passia ei kuitenkaan ollut jonoa joten sen nouto sujui nopeasti. Kuvan vauvasta otimme kotona, veimme sen muistitikulla läheiseen valokuvaliikkeeseen jossa he käsittelivät kuvan taustan tasaisen vaaleaksi ja tulostivat kuvat passikuvaformaatissa. Kuvan ottaminen pariviikkoisesta vauvasta silmät auki, suu kiinni ja pää suorassa oli toki oma keissinsä :)

Tsemppiä!

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat