Kirjoitukset avainsanalla seimi

Moni on kysellyt, millaisia päivät pariisilaisessa päiväkodissa ovat. Tässä vastauksentynkää.

Tyttömme aloitti päiväkodissa noin 11 kuukauden iässä. Ranskassa lapset kuitenkin voivat aloittaa seimessä tai päiväkodissa aikaisemminkin, jopa 3kk iässä. Aluksi totuteltiin oloon uudessa paikassa ja uusien ihmisten kanssa, totuttelua kesti noin pari viikkoa. Ensin syötin tytön päiväkodissa ja pikkuhiljaa jätin hänet sinne pidemmäksi aikaa. Nyt n. 17kk iässä hän on päiväkodissa klo 9.30-16.30.

Viime vuoden terrori-iskujen seurauksena lasten jättö- ja hakuaikaa on rajattu: Aamulla lapsen voi tuoda päiväkotiin klo 7.30-9.30 välisenä aikana ja hakea pois klo 16.30-18.30. Näin vaunuliikenne keskittyy lyhyempään aikaan, ja muulloin tulevat vieraat huomataan selvemmin.

Aamupäivällä lapset leikkivät tietenkin pääasiassa vapaasti, mutta usein heille on jotakin järjestettyä ohjelmaakin. Viime viikolla tehtiin esimerkiksi palapelejä ja käytiin päiväkodin omassa pallomeressä. 

Lounas tarjoillaan lasten aamupala-ajan mukaan (aikaisin syöneet saavat lounaan ensimmäisenä), ja 17-kuinen tyttö saa jo istua pienen pöydän ääressä syömässä omalla tuolillaan. Lounas on vihannessose (esim. papu, peruna, porkkana jne.) sekä lihaa tai kalaa pieninä palasina. Lisukkeena on pieni pala patonkia sekä tietenkin vettä. Jälkiruoaksi hedelmäsose. Kaikki ruoat valmistetaan päiväkodissa luomuraaka-aineista.

Ruoan jälkeen lapset menevät päiväunille. Jokaisella on oma sänkynsä päiväkodin unihuoneessa. Tyttömme nukkuu päiväkodissa noin kahden tunnin päikkärit.

Päiväunien jälkeen, noin kolmen maissa on välipalan aika. Välipala, le goûter, on Ranskassa perinteisesti jotakin makeaa. Joko jugurtti ja hedelmäsose tai joskus jopa pala kevyttä sokerikakkua.

Välipalan jälkeen tietenkin leikitään. Päiväkodissa on paljon kirjoja, lasten keittiö, valtava määrä leluja, kiipeilytyynykasa (? ehkä joku ymmärtää mikä se on :) ), usein kuunnellaan myös musiikkia ja lauletaan. Lapsia on taaperoiden ryhmässä noin kymmenen. Hoitajia on kaksi tai kolme.

Päiväkodissa työskentelee myös psykologi, jonka kanssa voi sopia tapaamisen, jos jokin lapsen kanssa mietityttää, samoin tapaamisen voi sopia myös psykomotoriikan asiantuntijan kanssa.

Kerran parissa kuukaudessa päiväkodissa järjestetään "le café des parents", vanhempien kahvihetki, jolloin päiväkoti tarjoaa vanhemmille kahvit ja croissantit, jotta vanhemmat voivat jutella keskenään vähän pidempään. 

Olemme olleet tosi tyytyväisiä päiväkotiin, ja onnellisia siitä, että saimme tytölle paikan 5 minuutin kävelymatkan päästä kotoa. Tyttökin on aina jäänyt hymyssä suin hoitoon ja haettu taas iloisena takaisin kotiin.

 

 

Kommentit (2)

Päivi Mansesta
1/2 | 

Hei! Luin blogistasi pariisilaisen päiväkodin elämästä. Entisenä "alan ihmisenä" jäin miettimään, että ulkoilevatko lapset hoitopäivän aikana?

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014
2/2 | 

Hei Päivi, 

Päiväkodissa on oma piha, jossa isommat lapset (2-3v) ulkoilevat, pienet ulkoilevat pienellä aidatulla terassilla. Crèche (seimi) -päiväkoti on Ranskassa tosiaan vain ihan pienimmille, koska kolmevuotiaana lapset menevät jo "kouluun", eräänlaiseen esikoulun ja päiväkodin välimuotoon. Kiitos kommentistasi! Kira

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Bebe sai syksyn kunniaksi maanantaina ihan ekan oman flunssan, jee.

Kiireellisen ajan varaaminen lääkärille on Pariisissa vähän hankalampaa kuin Helsingissä. Saimme aluksi ajan maanantai-illaksi kello 19.20, joka onneksi peruutusajan ansiosta aikaistui parilla tunnilla - vaikka tietenkin todellisuudessa pääsimme sisään lopulta vasta 18.30, kun joka kerta asiaankuuluva tunnin ylimääräinen odotellu oli lusittu.

Lääkäri määräsi ranskalaiseen tyyliin (Ranskan kela on supervelkainen) ison kasan lääkkeitä: kahta eri nenäsuihketta, kurkkukipulääkettä ja parasetamolia. Minä pääsin taas pariksi päiväksi nauttimaan kotiäitiyden iloista. Tänään tyttö voi onneksi jo paremmin, katsotaan, mikä vointi illalla odottaa.

 

Kommentit (0)

"Et sä voi oikeesti noin kauan olla kotona lapsen kanssa!"

"Miksi niitä lapsia tekee, jos niistä ei halua pitää huolta?"

Olen elänyt kahden maan ja kulttuurin välissä ylihuomenna 18 vuotta. Olen tottunut olemaan kaikille aina se "erilainen", Suomessa ulkosuomalainen ja Ranskassa ulkomaalainen. Suomen ja Ranskan kulttuurierot eivät ole siitä jyrkimmästä päästä, mutta mitä pidempään ulkomailla asuu, sitä selvemmin alkaa suurempien kulttuurierojen lisäksi (ruoka, kieli, käytöstavat jne) huomata myös pieniä eroja ajattelussa, jotka vaikuttavat lopulta koko maailmankuvaan.

Lapsen kanssa kulttuurierot ovat tulleet esiin aivan uudella tavalla. Tuntuu hassulta, että Suomessa saatetaan kauhistella lapsenhoitoratkaisujani itsekkäinä, kun taas ranskalaiset ystäväni pitävät minua ylihyysäävänä huolehtijaäitinä. Käytännössä tunnen olevani aika tarkkaan näiden kahden ääripään välissä.

Bebe on ollut seimessä nyt kuukauden ja on ollut selvästi iloinen siitä, että pääsee leikkimään isoon ryömimiseen ja pyörimiseen tarkoitettuun tilaan ystävällisten ammattihoitajien kanssa. Hän menee seimeen hymyillen, vilkuttaa minulle hymyillen, kun lähden, ja kun tulen iltapäivällä hakemaan hänet, hymy on edelleen yhtä leveä.

Tyttö on seimessä kuusi tuntia päivässä viisi päivää viikossa. Moni Suomessa on selittänyt minulle, että 10-11-kuinen on vielä liian nuori päiväkotiin, kun taas Ranskassa ihmetellään miten jaksoin olla yli kymmenen kuukautta lapsen kanssa kotona. Erityisesti ranskalaisia kavereitani ihmetyttää, ettemme ole miehen kanssa lähteneet vielä esimerkiksi viikonloppumatkalle kahdestaan ilman bebeä. Vaikka onkin ollut tiedossa, että maiden välillä on eroja, on jännä huomata, miten eri näkökulmasta samaa asiaa voidaan katsoa.

Itse ajattelen nyt, että tytön on varmasti parempi olla päivät ammattilaisten hoidossa kuin ahtaassa teräviä kulmia ja sähköjohtoja täynnä olevassa kodissa, missä vanhempien pitää usein yrittää hoitaa muitakin asioita samaan aikaan. Ainakaan seimessä lasta ei istuteta telkan ääreen tuijottamaan piirrettyjä, vaan hän saa itse möyriä ja tutkia omaa maailmaansa...

 

Kommentit (7)

Reippaiden lasten äiti
1/7 | 

Niin, tuo päiväkotihan on todellisuudessa laitos, sekä Ranskassa että Suomessa. Taivaan tosiasia on, että aina parempi, jos lapsen pystyy hoitamaan kotona tai lähipiirissä hieman pidempään. Tuon ikäinen lapsi ei voi mitenkään hyötyä vielä päiväkodista. Ainoana poikkeuksena on todella surkeat kotiolot.

Lantin toinen puoli on sitten pakottavat olosuhteet. Minusta bebe alkaa olla sen ikäinen, että aika iso osa suomalaislapsistakin JOUTUU aloittamaan päivähoidon. Vanhempainloma lopuu ja hoitovapaalle ei ole varaa jäädä. Eivät nämä ole pelkästään mielipidekysymyksiä.

Kaarina
2/7 | 

Hyv kommentti! Joskus päivähoidolle ei ole vaihtoehtoja. Yllättävää kyllä, tutkimukset osoittavat, että kotihoito on alle nelivuotiaille lapsille vähemmän stressaavaa jopa silloin, kun kotona tai vanhemmuudessa on ongelmia (tutkittu USA:ssa).

Reippaiden lasten äiti
3/7 | 

Taannoin tuli muuten tv:stä jokin ohjelma, joka koski juuri ranskalaisten haluttomuutta pienen lapsen kotihoitoon ja imetykseen. Harmi, etten yhtään muista mikä ohjelma oli kyseessä. Näin ohjelman vain osittain. Ohjelma sai minut pohtimaan, että selittävätkö ranskalaiset vaihtoehtojen puutteessa asian itselleen parhain päin. Eli jos lapsi on laitettava päivähoitoon ja itse mentävä töihin, niin onko asia helpompi hyväksyä, jos "yleinen mielipide" on se, että näin on parempi. Melkein mahdoton uskoa, että äidit (ja isät) todellisuudessa ajattelisivat päiväkodin parhaaksi ratkaisuksi 6 kk vanhalle vauvalle. Tuossa vaiheessa ainakin äitiä pitäisi ohjata vielä vahvasti hormonitoiminta ja biologia, joka ohjaa olemaan vauvan lähellä. Pieni lapsihan on kuin kuminauhalla kiinni äidissään. Lapsen lähellä tuntuu, että nyt on päästävä pois tästä johonkin, mutta kun erkanee, niin mitä pidemmälle menee ja mitä kauemmin on, niin sitä vahvemmin vetää kuminauha takaisin vauvan luo. Itse ainakin koin aikanaan voimakkaana tämän ilmiön.

Elovena
4/7 | 

Loistopostaus. Oma laspeni syntyi briteissa ja nyt elamme Australiassa. Hyysayskulttuuri ja kotiäitiys jota suomessa tuputetaan on ainakin itseni saanut kananlihalle ja koen asenteet hyvin vieraiksi. Itse olin kotona tasan 11kk enka pidempaan olisi sita halunnut. Ihailen maita, joissa perhe elama ei ole lapsikeskeista vaan lapset kulkevat siina mukana ja vanhempien omaa aikaa arvostetaan. Kun olen nahnyt oman lapseni innokkaana, onnellisena ja sosiaalisena paivakodissa on se vain vahvististanut positiivisia asennettani paivahoitoon!

Reippaiden lasten äiti
5/7 | 

Jännä käänne keskustelulle. Aikoinaan itse Briteissä asuneena ihmettelin nimenomaan suurta kotiäitien määrää. Eikös Suomi ole koko lailla ykkösenä maailmassa, mitä tulee naisten ja pienten lasten äitien työssäkäyntiprosenttiin. Ja juuri siitä syystä meillä on niin kehittynyt päivähoitojärjestelmä. Kuinka tämä nyt näin päin kääntyi, että ne kotiäidit ovatkin Suomessa?

Elovena
6/7 | 

Oikeassa olet. Paljon on niin Briteissa kuin Ausseissa kotiäitejä mutta kova kulttuurimurros käynnissä. Omat ystavani korostivat haluavansa antaa lapsilleen uraäidin mallin. Britti ja Aussikulttuuri myos tukee upealla tavalla osa-aikaista tyohon paluuta tai kotoa kasin tyoskentelya mika mahdollista vahitellen luopumisen kotiäitiydesta ainoana vaihtoehtoina. Itse koen, etta Suomessa on vaikeampaa selittaa toihin paluu ja ilkeamieliset helposti tuomitsevat sen silla yhteiskunta tukee rahallisesti kotona olevaa aitia. Muissa maissa joissa palkallinen aitiysloma on 3kk ymmarretaan paluu toihin eri tavaalla.

Reippaiden lasten äiti
7/7 | 

Tuo yhteiskunnan tuki kotiin jäävälle vanhemmalle on niin pieni, ettei se ole todellinen vaihtoehto kuin pienelle osalle perheitä. Kukaan ei ihmettele vanhempainvapaan jälkeen töihin palaavaa äitiä, vaan se on yhä työpaikoilla oletusarvo ja hoitovapaalle jääminen muutosarvo. Äiti saa yleensä eri keinoin sinniteltyä siten, että lapsi on vähän päälle 1v, kun aloittaa hoidon. Tuttavapiirissäni joillakin on isovanhemmat tulleet apuun, jotta hoidon aloittamista on voitu vähän siirtää. Pienet lapset ohjataan ainakin minun kaupungissani perhepäivähoitoon ja yli 3-vuotiaat päiväkotiin.

Itselläni lapsillani on ikäeroa 1v8kk. Olin kotona yhteensä 3v2kk. Tavallaan tein lasteni kohdalla eri ratkaisut, sillä esikko oli kotona yli koko ajan ja aloitti näin ollen hoidon vasta yli 3-vuotiaana ja kuopus meni hoitoon ollessaan reilut 1v. Kukaan ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta siihen, että miten töihin palasin. Ei töissä, eikä edes kotona. Mies totesi "teet niinkuin itse haluat". Olin miehen palkan turvin hoitovapaalla lasten välissä.

Kira kirjoittaa mielenkiintoisesti kulttuurieroista ja bebestä, mutta sitä olen ihmetellyt, miten ahtaasti täälläkin kuvataaan suomalaista äitiyttä. Kun minusta on nimenomaan niin, että juuri Suomessa on poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa, malleja ja sietokykyä eri tavoille toimia. Jos sähköinen media lasketaan pois, niin ihmiset eivät juurikaan kommentoi toistensa elämää. Mielestäni se kiinnostaa jopa liian vähän.

Tänään sain kaksi viestiä rakkaalta CAFiltani (ks. edellinen blogi). Toinen viesteistä kolahti paperin muodossa postilaatikkoon ja toinen sähköisenä virtuaaliseen postiin. Molemmissa oli eri viesti. Paperikirje pyysi mieheni palkkakuittia viime vuoden joulukuulta ja sähköinen viesti palkkakuittia viime vuoden elokuulta.

Suoraan sanottuna teki mieli iskeä koko tietokone mäsäksi ja repiä kirje hampailla silpuksi.

Sähköiseen viestiin on mahdollista vastata, joten aloin heti kirjoittaa tiukkasävyistä selvitystä siitä, miten olemme jo lähettäneet luoja ties kuinka monen eri kuukauden palkkakuitit ja olisiko mitenkään mahdollista ilmoittaa kerralla, mitkä kaikki paperit tähän säätöön tarvitaan, ettei kenenkään tarvitsisi enää tuhlata aikaa, kun alunperin kuitenkin on kyse heidän tekemästään virheestä jne. Jossain vaiheessa kone kuitenkin kieltäytyi enää ottamaan tekstiäni vastaan; viestin pituus on ohjelmassa rajoitettu 200 merkkiin... En taida olla ensimmäinen hermostunut viestittelijä...

Eniten koko kuviossa ärsyttää ja stressaa se, että seimen kanssa tehtävä sopimus ja hoidon hinta määräytyvät juuri CAFin arvioiden ja tukien mukaan. Emme siis saa tytön seimisopimusta allekirjoitettua ennen kuin Herra tai Rouva X CAFissa päättää lopulta korjata oman virheensä.

Sori vaahtoaminen, mutta nyt raivostuttaa todella. Olen Ranskassa tottunut vuosien varrella paperisotaan ja kaikenlaiseen vääntämiseen, mutta jotenkin nyt vaan ei enää jaksa. Olisi kiva, jos joku juttu voisi välillä toimiakin.

Toisaalta tämä ei taida olla mitään siihen verrattuna, että Kanadaan muuttanut ystäväni joutui lentämään viime vuonne monta kertaa varta vasten takaisin Ranskaan korjaamaan henkilökorttiinsa tehtyjä virheitä: kortissa syntymäkaupungin  kohdalle oli merkitty aviomiehen nimi...

Hohhhoijaa.....

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat