Kirjoitukset avainsanalla ympäristö

Tänään Pariisi sai hengähtää. Autoton päivä tyhjensi monet kaupunginosat kokonaan autoista ja hiljensi monessa muussa liikennevälineiden vauhdin korkeintaan 20 kilometriin tunnissa.

Pariisissa vaikuitesti asuva ei lähes koskaan lähde vapaaehtoisesti Champs-Elyséelle käppäilemään, paikka tuntuu olevan lähinnä turisteja ja jalkapallo-otteluiden voittoja juhlijia varten. Tänään tuntui kuitenkin, että juuri tavalliset pariisilaiset olivat kaikki päättäneet lähteä tutustumaan autottomaan versioon maailman kauneimmasta avenuesta.

Vaikka ihmisiä oli paljon, oli tunnelma paljon rennompi kuin autojen keskellä.

Lisätietoja autottomasta Pariisista löytyy täältä: http://parissansvoiture.fr/informations-pratiques/

Pariisin pormestari Anne Hidalgo valmistaa autottomalla päivällä osaltaan Pariisin joulukuista ilmastokokousta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Autolib-palvelu on Pariisissa yhä suositumpi.

Autolib on pieni, harmaa sähköauto, jonka kyljessä lukee Libre comme l'air. Pariisissa niitä on jo 2500 ja mikä parasta kuka tahansa ajokortin omaava voi vuokrata oman sähköauton vaikka vain puoleksi tunniksi. Palvelu on käytettävissä joka päivä 24h.

Autolib-pisteitä on 880 suur-Pariisin alueella ja homma tuntuu toimivan. Ideana on siis se, että auto vuokrataan yhdestä pisteestä ja palautetaan toiseen, maksu määrittyy käytetyn ajan mukaan. Hinta on edullisimmillaan 5,5€ /30min riippuen jäsenyyden pituudesta. Jäsenyyden voi ottaa vain päiväksi tai sitten vaikka koko vuodeksi kerrallaan.

Ja autot ovat siis sähköautoja - ympäristöystävällisiä ja äänettömiä. Suosittelen!

Lisätietoa käytännön kuvioista löytyy täältä

Kuvissa näkyy lähikorttelimme autolib-asema.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat