Kirjoitukset avainsanalla Suomi

Näissä kuvissa hienoimpia hetkiä Helsingistä viime viikolta. Ihanaa olla taas kotikaupungin kesässä! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joitain yrityksiä voi vain ihailla. Ystäväni Tuulia Mäkinen-Diallon ja hänen miehensä Hamidou Diallon yhdessä perustama suomalais-guinelais-ranskalainen Tensira on yksi niistä.

Tensira syntyi, kun guinealaistaustainen ja Jyväskylässä varttunut Hamidou ja hänen vaimonsa Tuulia tajusivat, että afrikkalaiset käsintehdyt kankaat ovat huippulaadukkaita, ekologisia ja soveltuvat loistavasti länsimaisiin sisustusteksiitleihin. Tuulia on opiskellut Pariisissa muotialaa ja markkinointia ja Hamidou Jyväskylässä ja Pariisissa kaupan alaa, ja heidän yhteistyöllään syntyi Tensira, jonka laadukkaat ranskalaistyyliset tekstiilit ovat löytäneet vahvan asiakaskunnan mm. Ranskassa. Nykyään Tensira työllistää n. 40 henkenä Länsi-Afrikassa ja on osaltaan tukemassa afrikkalaisen kangasperinteen säilymistä.

Pääsin kurkistamaan Tensiran vente privée -myyntiin perjantaina ja nappasin kotiin pari ihanaa tyynyliinaa.

http://www.tensira.com

Showroom Tensira

21, place des Vosges, Paris 3ème

 

 

 

 

 

Kommentit (1)

Ranskan suomalaiset muistelevat erityisen mielellään vuoden 2006 Euroviisuja. Ranska on vasta viime vuosina tajunnut Euroviisujen camp-tyylin syvimmän olemuksen ja osannut ottaa Viisut vähän rennommin. Vuonna 2006 tilannetta ei vielä ollut tajuttu ja juontajat katselivat kilpailua ryppyotsaisen tosissaan. Heidän kommenttinsa Suomen Lordin esityksestä ovat edelleen mielessä:

"Suomi ei koskaan ole voittanut Euroviisuja, eikä tilanne ainakaan tällä kappaleella tule muuttumaan!"

"Nämä Suomen edustajat tullaan varmasti näkemään kisojen jälkeen läheisessä eläintarhassa!"

Kun Suomi alkoi saada pisteitä, juontajat valittivat tilannetta avoimesti: "Tämä on aivan älytöntä!"

Kun Suomi sitten voitti, juontajia alettiin kritisoida Ranskassa voimakkaasti, ja seuraavana vuonna he menivätkin jo vaihtoon. Nykyisillä juontajilla on onneksi jo taju siitä, millaista kisaa ollaan tekemässä.

Eilen valvoin urheasti seitsemältä odottavasta aamuherätyksestä (Äitiiii! Papaaaa!) huolimatta Viisujen loppuun saakka. Ja se oli kyllä univajeen arvoista. Ruotsalaisten show on aina ollut omaa luokkaansa, ja tällä kertaa ihastelin erityisesti viime vuoden voittaja Måns Zelmerlövin vetoa: hän juonsi ensin tunteja kestävän live-shown ja lauloi ja tanssi sitten kolme biisiä läpi, joista yhden hoverboardilla...

Erityisen hauska oli mielestäni "täydellinen" euroviisubiisi Love Love Peace Peace.

Kappale sai uuden merkityksen, kun sodasta koskettavasti laulanut Ukrainan Jamala voitti koko kisan. Uuden pisteidenlaskusysteemin ansiosta voittajaa saatiin tänä vuonna jännätä loppuun saakka, ja Venäjän (!) edustaja toivoi viimeiseen saakka voittavansa.

Pinnallisen purkkakisankin keskeltäkin voi siis aistia, mitä Euroopassa todella tapahtuu.

Voittopokaali kädessään Jamala sanoikin toivovansa kaikille juuri sitä samaa, mitä parodiabiisissäkin laulettiin: Rauhaa ja rakkautta, rauhaa ja rakkautta.

 

Kommentit (0)

Vaikka edellinen lentomatka nyt jo 1-vuotiaan beben kanssa olikin melkoinen horror-kokemus, löysin tällä viikolla jälleen itseni Finnairin lennolta pieni tyyppi sylissäni. 

Tällä kertaa olin miettinyt matkustusajankohtaa tarkemmin kuin edellisellä kerralla, olin valinnut lennon keskellä viikkoa ja keskellä päivää siten, että kone olisi mahdollisimman tyhjä ja tyttö mahdollisimman hyvässä vireessä. Suunnitelma toimikin hyvin, koska saimme tytön kanssa kokonaiset kaksi tyhjää paikkaa viereemme, mikä helpotti laukun tonkimista ja muuta yleistä sähläystä selvästi.

Ajoitin myös tyylikkäästi välipalahetken hetkeen heti koneen nousun jälkeen ja, kun tyttö söi hyvällä halulla hedelmäsoseet ja jugurtin, aloin jo olla aika tyytyväinen itseeni ja uuteen lentotaktiikkaani. Etenkin kun osasin väsätä lentoemännän lainaamasta huovasta tytölle ja minulle pienen päikkärimajan, jossa saimme molemmat nukuttua melkein 45 minuuttia. Huopa siis vaan oman pään yli ("Le ridicule ne tue pas" niin kuin ranskalaiset sanovat, eli naurettavuus ei onneksi tapa) ja polvien päälle niin että tyttö jää huovan alle "telttaan", koneen kirkkaat valot jäävät kivasti piiloon ja majassa saa paremmin unen päästä kiinni.

Alkulennon jälkeen alkoikin sitten taas tuttu kitinä, mikä ei kuitenkaan ole mitään suoraan huutoon verrattuna (vrt. edellinen soololentoni tytön kanssa). Selailimme Blue Wings lehteä, nauroimme siinä näkyville Muumi-mainoksille ja Stubbin leveälle hymylle, kurkimme välillä penkkien yli muita matkustajia ja kuuntelimme ihmeissämme muiden samalla lennolla itkevien vauvojen ääniä. Vauvojen yhteisessä itkukonsertissa ei yhdellä äänellä ollutkaan niin väliä, eikä kukaan tällä kertaa tuhahdellut paheksuvasti.

Perille saavuttiin kaiken lisäksi 20 minuuttia etuajassa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat