Kirjoitukset avainsanalla freelancer

To do-listani on mennyt uuden vuoden kunniaksi uusiksi viime vuoden yritysten ja erehdysten seurauksena.

Lapsen saaminen muuttaa aika lailla ajankäyttöä (hehhehe) ja vaikka aikaisemmin olisikin paininut organisoinnin ja järjestelmällisyyden mestarisarjassa, voi käydä niin, etteivät entiset kuviot enää toimikaan. Erityisesti tämä koskee freelancereita, jotka saavat (joutuvat?) itse päättää työpäiviensä aikatauluista.

Viime vuoden lopulla arkipäivien to do-listani näytti suunnilleen tältä:

1. Pidä lapsi hengissä: syötä, vaihda vaippa, pue vaatteet

2. Vie lapsi päiväkotiin - tai delegoi vieminen toiselle vanhemmalle

3.Pukeudu (mikäli vien lapsen päiväkotiin hoidan kohdan 3 useimmiten ainakin osittain ennen kohtaa 2)

4. SIivoa keittiö aamupalakaaoksesta, käynnistä astianpesukone, stressaannu kotitöistä

5. Siivoa muut huoneet lapsen jättämästä kaaoksesta, kiroa mielessäsi puoliso, stressannu lisää

5. Vastaa kiireellisiin viesteihin ja soittopyyntöihin, hoida juoksevia paperiasioita (ja näitähän riittää...)

6. Ala kääntää / kirjoittaa

7. Syö jotain

8.Jatka kääntämistä / kirjoittamista

9. Meikkaa

9. Hae lapsi päiväkodista

10. Lue viisi lastenkirjaa lapsen kanssa pari kertaa läpi, leiki (no, leiki, leiki!)

11.Pidä lapsi hengissä: syötä, vaihda vaippa, kylvetä, pue pyjama, laita nukkumaan

12. Kirjoita 

13. Käy suihkussa

14. Tervehdi töistä tulevaa puolisoa

15. Syö 

16. Katso telkkaria / lue / keskustele mielenkiintoisesta päivästäsi

17. Nukahda n. klo 23.30

Ei listassa sinänsä mitään hirveän väärää ole, mutta kun taustalla on superuupumus, eivät kroppa ja mieli pääse tässä rytmissä oikein koskaan kunnolla palautumaan. Sillä vaikka tyttö nukkuu tosiaan n. 12 tuntia yössä, hän herää yleensä viimeistään seitsemältä. Minulle täydelliset yöunet kestäisivät 8,5 tuntia ja jos menen nukkumaan esim. klo 23.30 joka ilta (niinpä, aikaisemmin pitäisi mennä!), jää univelkaa joka yö yli tunti. Monessa lapsiperheessä tämä olisi ehkä luksustilanne, mutta taustalla on tosiaan vaikea synnytys ja leikkaukset, joista toipuminen vei pidempään kuin kuvittelin. Ja tytön yöunia häiritsee tietenkin tasaisin väliajoin milloin korvatulehdus, milloin hammas, milloin joku muu kiva ylläri.

Terapeutin kanssa olemme käyneet läpi päivärytmiä ja sitä, miten saisin viime vuotta vaivanneen masentuneen ja yliväsyneen fiilikseni pois.

Tässä siis uusi to do-listani:

1. Pidä lapsi hengissä: syötä, vaihda vaippa, pue vaatteet

2. Vie lapsi päiväkotiin - tai delegoi vieminen toiselle vanhemmalle

3. Käy suihkussa, pukeudu, meikkaa

4. Laita herätyskello herättämään aikaisintaan 20 minuutin kuluttua ja nuku päiväunet (!!!)

5. Meditoi / käy joogassa  tai liikkumassa (n. 2krt viikossa)

6. Ala kääntää / kirjoittaa

7. Syö lounasta (ystävän kanssa jos mahdollista)

8. Vastaa kiireellisiin viesteihin / soittopyyntöihin

9. Jatka kääntämistä / kirjoittamista

10. Pidä kahvitauko

11. Hae lapsi päiväkodista

12. Lue viisi lastenkirjaa lapsen kanssa pari kertaa läpi, leiki (no, leiki, leiki!)

13.Pidä lapsi hengissä: syötä, vaihda vaippa, kylvetä, pue pyjama, laita nukkumaan

14. Hoida kotitöitä rennommalla otteella

15. Kirjoita 

16. Tervehdi töistä tulevaa puolisoa

17. Syö 

18. Katso telkkaria / lue / keskustele puolison kanssa

19. Nukahda viimeistään klo 23

Lista voi vaikuttaa radikaalilta, kun jokaiseen työpäivään kuuluu rento päikkärihetki, mutta jo kolmen päivän kokeilun jälkeen huomasin suuren muutoksen mielialassani, fyysisessä jaksamisessa ja tehokkuudessa. En siis päiväunien seurauksena saanutkaan vähemmän vaan enemmän aikaiseksi. Päiväunien ottaminen ei tietenkään (valitettavasti) ihan jokaisella työpaikalla ole mahdollista, tämä etu freelancerin työssä siis ainakin on. Toinen tärkeä muutos oli meditaation ja liikunnan ottaminen jälleen tärkeäksi osaksi päivää. Uni, hiljentyminen ja liikunta ovat siis hyvän mieleni tukipilareita, elämää ilman niitä on kokeiltu katastrofaalisin tuloksin hehe.

Rennon tehokasta ja iloista viikkoa kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoittamisen lisäksi teen paljon myös käännöstöitä ja olen koulutukseltani ranskan ja englannin suomentaja.

Ilokseni sain juuri suomennettavakseni sveitsiläisen Joël Dickerin uuden romaanin Le livre des Baltimore (Tammi). Hänen edellinen kirjansa Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi, 2014 - suomennos Anna-Maija Viitanen) oli todellinen myyntimenestys Ranskassa ja käännettiin useille kielille.

Suomentamisessa  on tärkeää ennen kaikkea oman äidinkielen tuntemus, ja vaikka ulkomailla asuva suomentaja tuntee kenties paremmin kohdekielen kuviot ja erityisesti puhekielen uusimmat ilmaisut, on ulkomailla pidettävä erityisen tarkasti kiinni juuri omasta kielestä.

Moni ulkosuomalainen alkaa puhua eräänlaista "kreolisuomea", suomen ja uuden kotimaan kielen outoa sekakieltä.

Itse olen kirjoittanut kaikki seitsemän romaania suomeksi Ranskassa, ja äidinkielestä kiinni pitäminen on ollut aina ykkösprioriteettini. Koska työn puolesta luen paljon ranskaksi ja englanniksi, vapaa-ajalla pyrin lukemaan pääasiassa suomeksi kirjoitettua kaunokirjallisuutta. Kuten moni kääntäjä voi vahvistaa, käännöskirjallisuuden lukeminen on kääntämisen ammattilaiselle vaikeaa, koska tekstiä alkaa helposti "kääntää" mielessään takaisin alkukieleen.

Äidinkieltä onkin  lähes kahdenkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen vaalittava tarkasti. Oma taktiikkani on suomalaisen kirjallisuuden lukemisen lisäksi ollut seurata Suomen televisiota netin kautta: uutisten ja muiden ajankohtaisohjelmien lisäksi tykkään katsoa myös kevyempiä keskusteluohjelmia, joissa kuulee myös tavallista puhekieltä.

Omalla kohdallani äidinkielen ja kotimaan tuntemus on kuitenkin ehkä paremmin hanskassa kuin useimmilla ulkosuomalaisilla, jotka työskentelevät esim ranskalaisessa yrityksessä, puhuvat ranskaa koko päivän ja käyvät Suomessa korkeintaan kerran vuodessa. Minä teen töitä pääasiassa Suomeen suomeksi, ja vietän kotimaassa keskimäärin kaksi kuukautta vuodessa. Kieli on minulle erityisen tärkeä työväline ja merkittävä osa identiteettiäni.

Olen viime aikoina käynyt tekemässä töitä läheisessä toimistokahvilassa Craftissa, joka on tarkoitettu nimenomaan freelancereina toimiville, kotona töitä tekeville. Idea on yksinkertainen: kahvilassa on pitkä toimistopöytä ja tuoleja, ilmainen wifi, tilaa kannettavalle tietokoneelle ja hyvää kahvia. Kahvia / leivonnaisia / ruokaa on ostettava vähintään kolmen euron verran per toimistossa vietetty tunti. Lasku maksetaan lähtiessä.

Pariisissa on avattu viime aikoina monia vastaavia työtiloina toimivia kahviloita, ja suosio on ollut kova. Kotona on tietenkin kiva tehdä töitä, mutta keskittyminen onnistuu kumma kyllä paremmin muiden, tuntemattomien työkavereiden seurassa.

Toisaalta omalla kohdallani homma toimii ainoastaan, kun teen käännöstöitä, jos olen kirjoittamassa omaa, uutta tekstiä, on pakko saada olla yksin, niin oudoksi "työskentely" välillä menee (tästä joskus myöhemmin heh).

Café Craft

24, rue des Vinaigriers, 10e 

Metro: Gare de l'Est / Jacques Bonsergent (5)

Avoinna joka päivä klo 9-19

http://cafe-craft.com/home/

 

Kommentit (1)

Reippaiden lasten äiti
1/1 | 

Hyvä kirjoitus. Kieli muuttuu hitaammin, mutta yhteiskunnassa tapahtuu jatkuvasti muutosta. Tarkoitan lähinnä ilmapiiriä, toimintatapoja ja valta-ajattelun virtoja (en osaa ottaa Suomen lisäksi kantaa muihin maihin). Muutos on huomaamatonta, selittämätöntä, pinnan alla tapahtuvaa ja joskus varsin nopeaakin. Pakko muuten todeta, että muutosta ei yleensä itse edes huomaa ja yksi parhaimmista ilmaisimista on kauan sitten ulkomaille muuttanut suomalainen, joka laukoo totuuksia siitä Suomesta, jonka on joskus taakseen jättänyt. Sinua en nyt tässä tarkoita, vaikka tälläkin palstalla joskus ilmiöstä maininnut.

Minulla oli joskus 2000-luvun alkupuolella ystävä Göteborgissa. Mies oli toisen polven ruotsalaisia ja äiti muuttanut Suomesta Ruotsiin 1960-luvulla. Äiti oli innoissaan saadessaan puhua kanssani suomea ja siinä muun jutustelun ohella hän ihmetteli mikseivät suomalaiset matkustele enempää ulkomailla. Hämmästyin niin paljon, etten osannut oikein vastata mitään. Mielikuva oli aikoineen palanut niin pysyvästi kovalevylle, ettei mikään riittänyt murtamaan sitä.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat