Kirjoitukset avainsanalla terrorismi

Ranskan kansallispäivä 14.heinäkuuta on täällä iloinen juhla, heinäkuun lämmössä on kiva mennä katsomaan upeita ilotulituksia koko perheen voimalla. Eiffel-tornin juurella järjestetään joka vuosi konsertti ja viereinen Champ de mars on iltapäivästä alkaen täynnä ihmisiä.

Etelä-Ranskassa kansallispäivän juhlinnassa on mukana oman kokemukseni mukaan pohjoistakin enenmän lapsia, heinäkuun helteissä syödään myöhään ja lapsetkin saavat valvoa. Ilotulitus alkaa klo 22-23 aikaan.

Ajattelin viime marraskuun terrori-iskujen jälkeen, että vaikka Ranska ja sen arvot ovat vahvoja, saisi isku lapsia kohtaan varmasti maan lamaantumaan...

En ehkä osaa sanoa nyt mitään järkevää. Eilen katsoimme uutiskuvia mieheni kanssa mykkinä. Tähän ei voi tottua, sanat vain vähenevät jokaisen iskun myötä. 

Ajattelen lapsia. Terrori-iskussa kuolleita lapsia Ranskan kansallispäivänä. Oksettaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuoden ensimmäisinä päivinä televisiosta pukkaa vuosikatselmusta toisensa perään. Ranskassa vuoden kuvasto on tällä kertaa harvinaisen yksitoikkoista: terrorismia ja kyyneleitä, kynttilöitä, kukkia ja rauhanmarsseja Républiquen aukiolla. Vuosi alkoi 7. tammikuuta 2015 Charlie Hebdon iskuilla ja päättyi 13.marraskuuta Bataclanin ja kahviloiden terassien iskuihin. Ranskassa on vaikea puhua vuodesta 2015 muuten kuin näiden tapahtumien kautta.

Vuosikatsausten tuijottaminen tuo jälleen pintaan huolen maan ja maailman menosta ja sen suunnasta. Uskaltaako tässä enää toivoa, uskoa valoon ja suvaitsevaisuuden voittoon?

Suomessa ollessani minulle selitettiin moneen otteeseen, kuinka elämän on jatkuttava, kuinka on edelleen käytävä konserteissa ja istuttava terasseilla. Ja samaa puhetta kuulee tietenkin myös Pariisissa. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja silti on eri asia puhua teorian tasolla toivosta ja rohkeudesta kuin käytännössä istua ruuhkametrossa ja miettiä salaa (kaikkien muiden kanssa), mitä tapahtuu, jos jossain joku päättääkin juuri nyt räjäyttää koko junan ilmaan.

Mutta näillä mennään nyt vuoteen 2016. Ja sytytetään kynttilä uhrien muistolle ja toivon merkiksi, sillä vain valo voi voittaa pimeyen.

Valoisampaa vuotta 2016 kaikille!

Kommentit (0)

Ranskassa keskitytään tänään juhlimisen sijaan aluevaaleissa äänestämiseen (ainakin toivottavasti). Terrori-iskujen jälkeen tulevat vaalit ovat tällä kertaa tavallista seuratummat. Mielenkiintoista nähdä, miten (jos mitenkään) viime aikojen tapahtumat vaikuttavat tulokseen.

Itsenäisyyden juhlapäivänä on pakko vähän fiilistellä ja hehkuttaa itsenäisyyttä sekä Euroopan yhteisiä vapauden veljeyden ja tasa-arvon arvoja, joita ei pidä erehtyä pitämään itsestäänselvyyksinä. Skål niille, toivotaan, että ensi vuonna itsenäisyyspäivää saadaan juhlia rauhallisemmissa ja toiveikkaammissa tunnelmissa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Kommentit (0)

Shokin jälkeen päälle kaatuu masennus ja pinnan alla piileskelee pelko.

Metrossa matkustajia on vähän, poliiseja, turvamiehiä ja sotilaita paljon. Hallien kauppakeskuksessa saan esitellä laukkuni sisältöä ja takin alla olevaa villapaitaa turvamiehille kolme kertaa. Tunnelma on jännittynyt. Juna kulkee hitaasti, jokainen epäilyttävä paketti tai laiturilla vähän pidempään seisoskeleva tyyppi tarkistetaan.

Jos nyt joku huutaa juoskaa, juoskaa, paniikki pamahtaa päälle sekunnin murto-osassa. Se on nähty viime päivinä jo useaan otteeseen. Onneksi joka kerta kyseessä on toistaiseksi ollut väärä hälytys.

Jossain vaiheessa huomaan käveleväni kauppakeskuksen käytävää kymmenen luotiliivein varustetun, raskaasti aseistetun sotilaan ympäröimänä. Itku kuristaa kurkkua. Tähänkö on siis tultu?

Väsymys on valtava. tuntuu että voisin nukkua vuoden. Tämä stressi on jotain muuta kuin se tavallinen lastenhoidon, työasioiden ja kotitöiden sekoitus, joka yleensä painaa hartioita. On opittava elämään uhan kanssa, on opittava elämään pelon kanssa, ettei joudu kauhun valtaan.

Mutta Pariisi on vahva ja pariisilaiset yhdessä. Jos jotain olen viime päivinä tajunnut niin sen, että ihmisen luontainen reaktio pimeään vihaan on rakkauden ja rauhan valo. En aisti vihan häivääkään koko kaupungissa, ihmiset ovat surullisia, toivovat vain ja ainoastaan rauhaa. Pariisissa elävät yhdessä eri uskonnot ja kansallisuudet, eri taustat, eri maailmankatsomukset. Tämä tragedia on yhdistänyt meitä vain entisestään.

Hyvä esimerkki tästä on vaimonsa menettäneen Antoine Leirisin kirje terroristeille:

Lopuksi vielä Chrys Nammourin kaunis kappale Paris se relève. Se kuvaa hienosti valon vastarinnan tunnelmaa täällä nyt.

Kuvat ovat rue de Charonnen Belle Equipe -ravintolan edestä, jossa 19 ihmistä menetti henkensä.

 

 

 

Kommentit (2)

Laura P
1/2 | 

Tunnistan hyvin kuvaamasi tunteen. Mietin kovasti, millä tavoin turvallisuudentunne palaa. Tarvitaanko aikaa, analyysia, uusien terroristien kiinni saamista – vai vain loputtomia kävelyjä tutuilla kaduilla, niiden neutraloimista sillä tavoin? Lisää kynttilöitä ja kukkia, taidetta, vapautta – vai lisää poliiseja? Toistaiseksi tuntuu, että kaikki ihan tavallinen meinaa pelottaa. Hyvä otsikko postauksellasi.

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014
2/2 | 

Kiitos kommentista, Laura. Itse olen käynyt läheisillä tapahtumapaikoilla nyt monena päivänä, tekee hyvää nähdä, kukkien valtameri, kynttilät ja esimerkiksi Bataclanin edessä laulavat ihmiset. En tiedä, palaako turvallisuudentunne enää samanlaisena, mutta periksi ei anneta, elämä voittaa. Voimia teillekin! <3 Kira

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat