Kirjoitukset avainsanalla näyttely

Juhlistin Joel Dickerin romaanikäännöksen painoon lähtöä viettämällä kulttuuripäivää ja menin pitkästä aikaa käymään Palais de Tokyossa. Palais de Tokyo on mielestäni yksi Pariisin mielenkiintoisimmista museoista, näyttelyt ovat usein hyvinkin vaikuttavia. 

Tällä kertaa kiinnostukseni oli herättänyt kirjailija Michel Houellebecqin valokuvistaan ja installaatioistaan kokoama näyttely Rester vivant.

Näyttely oli taiteilijansa tapaan yllättävä, mukana oli ääntä (mm. lentokentän kuulutuksia) ja tuoksuja (mm. tupakalta haiseva baari), valaistusta oli käytetty tehokkaasti. 

Yksi huone oli sisustettu 70-luvun olohuoneeksi ja toinen omistettu Houellebecquin edesmenneelle koiralle Clémentille, jonka Alistuminen -romaanin (WSOY, 2015, suom. Lotta Toivanen) lukeneet tuntevat nimellä Fox - ja sen leluille. Yhdessä huoneessa Iggy Pop luki Fox-koiran kuolemasta kertovaa otetta Alistumisesta.

Palais de Tokyoon kannattaa kuitenkin aina mennä, vaikkei taiteilijoita tuntisikaan, näyttelyt ovat aina korkealaatuisia, kahvila on mukava, Eiffel-torni näkyy hienosti ja vanhanaikaisessa valokuva-automaatissa voi napata mustavalkoisen kuvasarjan itsestään. 

Palais de Tokyo 

http://www.palaisdetokyo.com/

13, avenue du président Wilson, 16eme

Metro: Iéna (9)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juhannuksen kunniaksi  - ja yleisön pyynnöstä heh - tässä nyt linkki Sami Korhosen kuvaamaan ja upeasti leikkaamaan lyhytelokuvaan toukokuussa esittämästäni La Seine -performanssista täällä Pariisissa.

Performanssi oli osa muotisuunnittelija / taiteilija Sami Korhosen näyttelyä Passion Marginale, jonka Ricardo Fernandes Galleria oli tuottanut Cloître des Billettesiin Pariisin Marais'ssa. Näyttelyn teemana olivat kasvottomat, erilaisiin kolmiulotteisiin asuihin puetut naishahmot Seinen rannalla. Näyttely tutki puvustuksen merkitystä elokuvan tai teatterin kohtausten dramatiikan luojana, miten hahmon asu vaikuttaa käsitykseemme siitä kuka hän on?

Loimme performanssin yhdessä Samin kanssa hänen teostensa pohjalta (teokset näkyvät myös lyhärin lopussa) ja se esitettiin kolme kertaa. Puvustus on luonnollisesti Samin, hiukset asetteli tyylikkäiksi lahjakas meikki-ja hiustaiteilija Henri Nurmikolu.

 

Kommentit (0)

Kerroin pari viikkoa sitten taitelija Sami Korhosen näyttelystä Passion Marginale täällä Pariisissa. Ilokseni pääsin osallistumaan näyttelyyn viime viikolla myös performanssin muodossa. Suunnittelimme Samin kanssa näyttelyn teosten pohjalta esityksen La Seine, joka herättäisi kuvien dramaattiset naishahmot hetkeksi henkiin ja valottaisi heidän tarinaansa. Koska naisilla ei Samin tauluissa ole kasvoja, sain esiintyä valkoisen naamion kanssa, mikä on aina mielenkiintoista - yleisö saa itse kuvitella hahmon ilmeet liikkeiden ja kohtausten perusteella, myös puvustus korostuu.

Sami olikin suunnitellut hahmolle upean punaisen 50-luvun tyylisen asun, ja meikki-ja hiustaiteilija Henri Nurmikolu taikoi peruukkiin upean kampauksen, joka pysyi hienosti koossa, vaikka juoksin hurjien tunnetilojen vallassa ympäri luostaria, hehe.

Tässä kuvia esityksestä ja kulissien takaa. 

http://www.samikorhonen.net/

http://ricardofernandes.biz/

Kommentit (0)

Ystäväni, taiteilija Sami Korhosen valokuvaa ja pukusuunnittelua hienosti yhdistävä näyttely Passion Marginale avattiin Cloître des Billettes'n kulttuurikeskuksessa Marais'ssa eilen.

Sain kunnian kirjoittaa pienen tekstin näyttelyn yhteyteen ja kulttuurikeskuksessa esitettiin myös yhdessä Samin kanssa vuonna 2013 tekemämme lyhytelokuva Solitudo.

Cloître des Billettes

24, rue des Archives, 4ème

Vapaa pääsy

Kommentit (1)

LK
1/1 | 

Harmillisesti näyttely päättyy ennen kuin pääsen jokakesäiselle Pariisin matkalleni. Olisi kiva lukea vinkkejäsi muista vastaavista ei-perinteisistä leikkisistä näyttelyistä, jotka vielä olisivat esillä mielenkiintoisessa tilassa kuten tuo mainitsemasi kulttuurikeskus.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat