Ajatuksia vaali-iltana Pariisissa...

Ranska äänesti tänään kantonivaaleissa, ja ensimmäisiä tuloksia tutkitaan vaalivalvojaisissa nyt lähes jokaisella tv-kanavalla. En lähde tässä ruotimaan tuloksia, mutta keskustelua katsellessa nousevat väkisinkin mieleen Suomen ja Ranskan poliittisen keskustelutyylin erot.

Ranskassa asuvat suomalaiset kaverini postailivat naureskellen viime viikon suomalaisia vaalitenttivideoita facebookiin; miten se reipas väittely voikin olla niin vaikeaa. Ranskassa väittely on väittelyä, kukaan ei pyydä tai oikeastaan annakaan puheenvuoroa, se on itse otettava. Silti puheenvuorojen on oltava selkeitä ja hyvin rakennettuja, omaan juttuun on uskottava täysillä, muuten viestiä ei saa läpi mitenkään. Konsensuksesta ei ole kuultukaan, mielipide-eroja mieluummin korostetaan kuin kavennetaan.

En  tosin väitä, että Ranskan tyyli olisi suomalaista parempi...

Ranskassa olen myös itse joutunut usein tilanteeseen, jossa keskustelukumppanin arvot ja mielipiteet ovat täysin erilaisia kuin omani. Nopeasti ajateltuna voisi kuvitella, ettei se ole erikoista tai harvinaistakaan, mutta kun todella istuu illallispöydässä ihmisen kanssa, joka vaatii perusteluja omasta mielestäni itsestäänselville ajatuksille esimerkiksi miesten ja naisten tai rikkaiden ja köyhien välisestä tasa-arvosta, voi toimivia argumentteja ollakin yhtäkkiä vaikea löytää. Silti uskon, että jokaiselle tekisi hyvää joutua edes kerran vastaavaan tilanteeseen. On terveellistä testata omia argumentointitaitoja  tiukassa tilanteessa, muuten voi helposti tuudittautua  - tavallaan toki miellyttäväänkin -  ajatukseen siitä, että kaikki ajattelevat asioista tismalleen samalla tavalla kuin minä ja ystäväni. Oman kokemukseni mukaan ranskalaiset myös arvostavat nimenomaan hyvää keskustelua ja taitavaa argumentointia, päämääränä ei lopulta olekaan saada toista muuttamaan mieltään (jos se ylipäätään ikinä on mahdollista...).

Kommentit (2)

Vierailija

On todella taiteenlaji kyetä kuuntelemaan rauhassa, mitä asioista täysin eri tavalla ajattelevalla on sanottavanaan. Kiusaus puhua päälle tai esittää välitön vaihtari on suuri. Vaatii malttia kuunnella loppuun ja esittää vielä pari lisäkysymystä, ennenkuin tuo oman kantansa esille. Joskus voi jopa jättää oman kantansa sanomatta.

[Itse asiassa nykysuomalaisen huonon kuuntelemisen taito ei rajoitu pelkästään eri mieltä oleviin. Olen huomannut, että monesti myös hauskan tai erikoisen jutun kertoja ei saa mielenkiintoa omalle tarinalleen, vaan kuulijat regoivat kerrottuun omalla vastajutullaan]

Mutta vielä eri mieltä olevista. Taitoa kuunnella, sietää ja jopa ymmärtää voi kehittää itsessään. Itse saatan muuttaa jopa mieltäni, jos mielipiteen esittäjä on tarpeeksi vakuuttava, looginen ja esittää asiaan jotakin sellaista, jota en ole tiennyt tai ymmärtänyt ajatella. Tosin harvoin siinä ja silloin tunnustan muuttavani kantojani, mutta teen sen kuitenkin.

Oma ystäväpiirini ei ajattele asioista samalla tavoin. Tiedän aika hyvin kipupisteet ja saatan kiusata. Esim. yhdelle on homoliitot täysin punainen vaate. Itselleni aihe on lopen kyllästynyt evvk ja sohaisen välillä piruuttani ampiaispesään. Hänen ehdottomuutensa huvittaa minua.

On kuitenkin sanottava, että eriävien mielipiteiden aallonharjan takaa edellytän läheisiltä ystäviltäni samankaltaista arvomaailmaa. Minun olisi vaikea hyväksyä ystäväkseni huumeidenkäyttäjää, prostituoitua, kännissä ajelevaa tai uskonnollista kiihkoilijaa.

reippaiden lasten äiti taas

 

Vierailija

Totta. Juuri keskustelutaitojen puute minua Suomessa harmittaa, ja sosiaalisessa mediassa se vielä korostuu. Ajatellaan, että keskustelu on ylipäänsä mahdollista vain samanmielisten kesken. Muuten se menee riitelyksi. Joko pelätään, että se menee, tai sitten se oikeasti menee, sillä jos joku on eri mieltä, ei osata enää keskustella kunnioittavasti, argumentteja puolin ja toisin kuunnellen ja edes yrittäen ymmärtää. Ei, heti ollaan henkilökohtaisella ite oot tyhmä -tasolla, eikä eri tavoin ajattelevalle osata enää olla edes asiallisen ystävällisiä (käytöstavat unohtuvat heti). Näin ainakin somessa ja vähän muutoinkin. Muualla ihailenkin juuri ihmisten kykyä todelliseen keskusteluun niin, että vaikka asioista oltaisiin kovastikin eri mieltä, huumori ja käytöstavat usein säilyvät. Ja silloin voi oppia jotain uutta itsekin! Omat itsestäänselvyydet olisi niin hyvä joskus kyseenalaistaa. Ja muistaa, että vaikka SUomi on usein yhden totuuden maa, maailmassa on valtavasti muitakin mielipiteitä.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat