Niin, tuo päiväkotihan on todellisuudessa laitos, sekä Ranskassa että Suomessa. Taivaan tosiasia on, että aina parempi, jos lapsen pystyy hoitamaan kotona tai lähipiirissä hieman pidempään. Tuon ikäinen lapsi ei voi mitenkään hyötyä vielä päiväkodista. Ainoana poikkeuksena on todella surkeat kotiolot.

Lantin toinen puoli on sitten pakottavat olosuhteet. Minusta bebe alkaa olla sen ikäinen, että aika iso osa suomalaislapsistakin JOUTUU aloittamaan päivähoidon. Vanhempainloma lopuu ja hoitovapaalle ei ole varaa jäädä. Eivät nämä ole pelkästään mielipidekysymyksiä.

Taannoin tuli muuten tv:stä jokin ohjelma, joka koski juuri ranskalaisten haluttomuutta pienen lapsen kotihoitoon ja imetykseen. Harmi, etten yhtään muista mikä ohjelma oli kyseessä. Näin ohjelman vain osittain. Ohjelma sai minut pohtimaan, että selittävätkö ranskalaiset vaihtoehtojen puutteessa asian itselleen parhain päin. Eli jos lapsi on laitettava päivähoitoon ja itse mentävä töihin, niin onko asia helpompi hyväksyä, jos "yleinen mielipide" on se, että näin on parempi. Melkein mahdoton uskoa, että äidit (ja isät) todellisuudessa ajattelisivat päiväkodin parhaaksi ratkaisuksi 6 kk vanhalle vauvalle. Tuossa vaiheessa ainakin äitiä pitäisi ohjata vielä vahvasti hormonitoiminta ja biologia, joka ohjaa olemaan vauvan lähellä. Pieni lapsihan on kuin kuminauhalla kiinni äidissään. Lapsen lähellä tuntuu, että nyt on päästävä pois tästä johonkin, mutta kun erkanee, niin mitä pidemmälle menee ja mitä kauemmin on, niin sitä vahvemmin vetää kuminauha takaisin vauvan luo. Itse ainakin koin aikanaan voimakkaana tämän ilmiön.

Jännä käänne keskustelulle. Aikoinaan itse Briteissä asuneena ihmettelin nimenomaan suurta kotiäitien määrää. Eikös Suomi ole koko lailla ykkösenä maailmassa, mitä tulee naisten ja pienten lasten äitien työssäkäyntiprosenttiin. Ja juuri siitä syystä meillä on niin kehittynyt päivähoitojärjestelmä. Kuinka tämä nyt näin päin kääntyi, että ne kotiäidit ovatkin Suomessa?

Tuo yhteiskunnan tuki kotiin jäävälle vanhemmalle on niin pieni, ettei se ole todellinen vaihtoehto kuin pienelle osalle perheitä. Kukaan ei ihmettele vanhempainvapaan jälkeen töihin palaavaa äitiä, vaan se on yhä työpaikoilla oletusarvo ja hoitovapaalle jääminen muutosarvo. Äiti saa yleensä eri keinoin sinniteltyä siten, että lapsi on vähän päälle 1v, kun aloittaa hoidon. Tuttavapiirissäni joillakin on isovanhemmat tulleet apuun, jotta hoidon aloittamista on voitu vähän siirtää. Pienet lapset ohjataan ainakin minun kaupungissani perhepäivähoitoon ja yli 3-vuotiaat päiväkotiin.

Itselläni lapsillani on ikäeroa 1v8kk. Olin kotona yhteensä 3v2kk. Tavallaan tein lasteni kohdalla eri ratkaisut, sillä esikko oli kotona yli koko ajan ja aloitti näin ollen hoidon vasta yli 3-vuotiaana ja kuopus meni hoitoon ollessaan reilut 1v. Kukaan ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta siihen, että miten töihin palasin. Ei töissä, eikä edes kotona. Mies totesi "teet niinkuin itse haluat". Olin miehen palkan turvin hoitovapaalla lasten välissä.

Kira kirjoittaa mielenkiintoisesti kulttuurieroista ja bebestä, mutta sitä olen ihmetellyt, miten ahtaasti täälläkin kuvataaan suomalaista äitiyttä. Kun minusta on nimenomaan niin, että juuri Suomessa on poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa, malleja ja sietokykyä eri tavoille toimia. Jos sähköinen media lasketaan pois, niin ihmiset eivät juurikaan kommentoi toistensa elämää. Mielestäni se kiinnostaa jopa liian vähän.