"Et sä voi oikeesti noin kauan olla kotona lapsen kanssa!"

"Miksi niitä lapsia tekee, jos niistä ei halua pitää huolta?"

Olen elänyt kahden maan ja kulttuurin välissä ylihuomenna 18 vuotta. Olen tottunut olemaan kaikille aina se "erilainen", Suomessa ulkosuomalainen ja Ranskassa ulkomaalainen. Suomen ja Ranskan kulttuurierot eivät ole siitä jyrkimmästä päästä, mutta mitä pidempään ulkomailla asuu, sitä selvemmin alkaa suurempien kulttuurierojen lisäksi (ruoka, kieli, käytöstavat jne) huomata myös pieniä eroja ajattelussa, jotka vaikuttavat lopulta koko maailmankuvaan.

Lapsen kanssa kulttuurierot ovat tulleet esiin aivan uudella tavalla. Tuntuu hassulta, että Suomessa saatetaan kauhistella lapsenhoitoratkaisujani itsekkäinä, kun taas ranskalaiset ystäväni pitävät minua ylihyysäävänä huolehtijaäitinä. Käytännössä tunnen olevani aika tarkkaan näiden kahden ääripään välissä.

Bebe on ollut seimessä nyt kuukauden ja on ollut selvästi iloinen siitä, että pääsee leikkimään isoon ryömimiseen ja pyörimiseen tarkoitettuun tilaan ystävällisten ammattihoitajien kanssa. Hän menee seimeen hymyillen, vilkuttaa minulle hymyillen, kun lähden, ja kun tulen iltapäivällä hakemaan hänet, hymy on edelleen yhtä leveä.

Tyttö on seimessä kuusi tuntia päivässä viisi päivää viikossa. Moni Suomessa on selittänyt minulle, että 10-11-kuinen on vielä liian nuori päiväkotiin, kun taas Ranskassa ihmetellään miten jaksoin olla yli kymmenen kuukautta lapsen kanssa kotona. Erityisesti ranskalaisia kavereitani ihmetyttää, ettemme ole miehen kanssa lähteneet vielä esimerkiksi viikonloppumatkalle kahdestaan ilman bebeä. Vaikka onkin ollut tiedossa, että maiden välillä on eroja, on jännä huomata, miten eri näkökulmasta samaa asiaa voidaan katsoa.

Itse ajattelen nyt, että tytön on varmasti parempi olla päivät ammattilaisten hoidossa kuin ahtaassa teräviä kulmia ja sähköjohtoja täynnä olevassa kodissa, missä vanhempien pitää usein yrittää hoitaa muitakin asioita samaan aikaan. Ainakaan seimessä lasta ei istuteta telkan ääreen tuijottamaan piirrettyjä, vaan hän saa itse möyriä ja tutkia omaa maailmaansa...

 

Kommentit (7)

Reippaiden lasten äiti

Niin, tuo päiväkotihan on todellisuudessa laitos, sekä Ranskassa että Suomessa. Taivaan tosiasia on, että aina parempi, jos lapsen pystyy hoitamaan kotona tai lähipiirissä hieman pidempään. Tuon ikäinen lapsi ei voi mitenkään hyötyä vielä päiväkodista. Ainoana poikkeuksena on todella surkeat kotiolot.

Lantin toinen puoli on sitten pakottavat olosuhteet. Minusta bebe alkaa olla sen ikäinen, että aika iso osa suomalaislapsistakin JOUTUU aloittamaan päivähoidon. Vanhempainloma lopuu ja hoitovapaalle ei ole varaa jäädä. Eivät nämä ole pelkästään mielipidekysymyksiä.

Kaarina

Hyv kommentti! Joskus päivähoidolle ei ole vaihtoehtoja. Yllättävää kyllä, tutkimukset osoittavat, että kotihoito on alle nelivuotiaille lapsille vähemmän stressaavaa jopa silloin, kun kotona tai vanhemmuudessa on ongelmia (tutkittu USA:ssa).

Reippaiden lasten äiti

Taannoin tuli muuten tv:stä jokin ohjelma, joka koski juuri ranskalaisten haluttomuutta pienen lapsen kotihoitoon ja imetykseen. Harmi, etten yhtään muista mikä ohjelma oli kyseessä. Näin ohjelman vain osittain. Ohjelma sai minut pohtimaan, että selittävätkö ranskalaiset vaihtoehtojen puutteessa asian itselleen parhain päin. Eli jos lapsi on laitettava päivähoitoon ja itse mentävä töihin, niin onko asia helpompi hyväksyä, jos "yleinen mielipide" on se, että näin on parempi. Melkein mahdoton uskoa, että äidit (ja isät) todellisuudessa ajattelisivat päiväkodin parhaaksi ratkaisuksi 6 kk vanhalle vauvalle. Tuossa vaiheessa ainakin äitiä pitäisi ohjata vielä vahvasti hormonitoiminta ja biologia, joka ohjaa olemaan vauvan lähellä. Pieni lapsihan on kuin kuminauhalla kiinni äidissään. Lapsen lähellä tuntuu, että nyt on päästävä pois tästä johonkin, mutta kun erkanee, niin mitä pidemmälle menee ja mitä kauemmin on, niin sitä vahvemmin vetää kuminauha takaisin vauvan luo. Itse ainakin koin aikanaan voimakkaana tämän ilmiön.

Elovena

Loistopostaus. Oma laspeni syntyi briteissa ja nyt elamme Australiassa. Hyysayskulttuuri ja kotiäitiys jota suomessa tuputetaan on ainakin itseni saanut kananlihalle ja koen asenteet hyvin vieraiksi. Itse olin kotona tasan 11kk enka pidempaan olisi sita halunnut. Ihailen maita, joissa perhe elama ei ole lapsikeskeista vaan lapset kulkevat siina mukana ja vanhempien omaa aikaa arvostetaan. Kun olen nahnyt oman lapseni innokkaana, onnellisena ja sosiaalisena paivakodissa on se vain vahvististanut positiivisia asennettani paivahoitoon!

Reippaiden lasten äiti

Jännä käänne keskustelulle. Aikoinaan itse Briteissä asuneena ihmettelin nimenomaan suurta kotiäitien määrää. Eikös Suomi ole koko lailla ykkösenä maailmassa, mitä tulee naisten ja pienten lasten äitien työssäkäyntiprosenttiin. Ja juuri siitä syystä meillä on niin kehittynyt päivähoitojärjestelmä. Kuinka tämä nyt näin päin kääntyi, että ne kotiäidit ovatkin Suomessa?

Elovena

Oikeassa olet. Paljon on niin Briteissa kuin Ausseissa kotiäitejä mutta kova kulttuurimurros käynnissä. Omat ystavani korostivat haluavansa antaa lapsilleen uraäidin mallin. Britti ja Aussikulttuuri myos tukee upealla tavalla osa-aikaista tyohon paluuta tai kotoa kasin tyoskentelya mika mahdollista vahitellen luopumisen kotiäitiydesta ainoana vaihtoehtoina. Itse koen, etta Suomessa on vaikeampaa selittaa toihin paluu ja ilkeamieliset helposti tuomitsevat sen silla yhteiskunta tukee rahallisesti kotona olevaa aitia. Muissa maissa joissa palkallinen aitiysloma on 3kk ymmarretaan paluu toihin eri tavaalla.

Reippaiden lasten äiti

Tuo yhteiskunnan tuki kotiin jäävälle vanhemmalle on niin pieni, ettei se ole todellinen vaihtoehto kuin pienelle osalle perheitä. Kukaan ei ihmettele vanhempainvapaan jälkeen töihin palaavaa äitiä, vaan se on yhä työpaikoilla oletusarvo ja hoitovapaalle jääminen muutosarvo. Äiti saa yleensä eri keinoin sinniteltyä siten, että lapsi on vähän päälle 1v, kun aloittaa hoidon. Tuttavapiirissäni joillakin on isovanhemmat tulleet apuun, jotta hoidon aloittamista on voitu vähän siirtää. Pienet lapset ohjataan ainakin minun kaupungissani perhepäivähoitoon ja yli 3-vuotiaat päiväkotiin.

Itselläni lapsillani on ikäeroa 1v8kk. Olin kotona yhteensä 3v2kk. Tavallaan tein lasteni kohdalla eri ratkaisut, sillä esikko oli kotona yli koko ajan ja aloitti näin ollen hoidon vasta yli 3-vuotiaana ja kuopus meni hoitoon ollessaan reilut 1v. Kukaan ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta siihen, että miten töihin palasin. Ei töissä, eikä edes kotona. Mies totesi "teet niinkuin itse haluat". Olin miehen palkan turvin hoitovapaalla lasten välissä.

Kira kirjoittaa mielenkiintoisesti kulttuurieroista ja bebestä, mutta sitä olen ihmetellyt, miten ahtaasti täälläkin kuvataaan suomalaista äitiyttä. Kun minusta on nimenomaan niin, että juuri Suomessa on poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa, malleja ja sietokykyä eri tavoille toimia. Jos sähköinen media lasketaan pois, niin ihmiset eivät juurikaan kommentoi toistensa elämää. Mielestäni se kiinnostaa jopa liian vähän.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat