Miten sujuu joulu kahden eri uskonnon perheessä?

Bonnes fêtes - hyviä juhlapyhiä, toivottaa ranskalainen joulunaikaan. Samoin kuin Yhdysvalloissa ei Ranskassakaan oleteta kaikkien viettävän joulua ja siksi hyvän joulun toivottaminen ei joulukuussa ole mitenkään itsestäänselvää. Bonnes fêtes - toivotuksella ottaa pienemmän riskin eikä tule loukanneeksi mitään uskontokuntaa.

Ranskassa kolme monoteistista uskontoa kristinusko, islam ja juutalaisuus ovat kaikki vahvasti edustettuina; katolilaisuus on suurin uskonto (60%), toisena islam (6%) ja kolmantena juutalaisuus (1%). Määrällisesti islaminuskoisia on noin viisi miljoonaa ja juutalaisia 600 000. Tietenkin jokaisessa uskontokunnassa on uskontoa hartaasti harjoittavia mutta myös vain muodollisesti siihen kuuluvia jäseniä. "Uskonnottomia" on kuitenkin Ranskassa tällä hetkellä jo noin 30% kansasta.

Yllättäen tämä uskontojen kirjo koskee nyt minuakin henkilökohtaisesti, koska mieheni on juutalainen. Uskonto on meille molemmille tärkeä asia, joten harjoitamme molemmat omaa uskontoamme eikä kummallakaan ole tarkoitusta kääntyä tai käännyttää toista. Tilanne on tietenkin nyt beben myötä hiukan monimutkaisempi, mutta toistaiseksi suunnitelmana on selittää tilanne tytölle mahdollisimman selkeästi ja ottaa hänet mukaan molempien uskontojen juhliin. On toki mahdollista, että huomaamme parin vuoden kuluttua, ettei homma toimi lainkaan...

Joulu on aina olluut minulle suomalaisena -  ja kristittynä - tärkeä juhla, enkä voisi kuvitella tyttäreni elävän talvea ilman joulua. Pääsimme tänä vuonna heti asiaan, kun joulu ja juutalaisten samoihin aikoihin sijoittuva hanukka-juhla tulivat eteen beben ollessa vain pari kuukautta vanha.

Päätimme ottaa heti härkää sarvista ja vietimme molempia juhlia jouluaattona kolmisin. Olin iskenyt omaan jouluhulluun tyyliini asunnon täyteen joulukoristeita, mutta myös mieheni oli saanut sekaan hanukka-kynttelikkönsä. Minä luin jouluevankeliumin ranskaksi ja mieheni heprean- ja ranskankieliset rukouksensa sytyttäen samalla kynttilät kynttelikköön. Tyttö nukkui, heh. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Kuvassa hanukka-koriste juutalaisravintolan ikkunassa.

Kommentit (2)

Vierailija

* Jouluhan EI OLE alunperin kristittyjen juhla, vaikka sitä ovatkin onnistuneet kaappaamaan/loisimaan itselleen!

Kortteja juhlapyhiksi askartel...

Tuollaista negatiivisuutta täällä kaivattiinkin. :)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat