Pariisissa katutaide heijastelee aina kaupungin tunnelmaa. Niin nytkin.
Robert Doisneaun valokuvan Le baiser de l'hôtel de ville haavoittuneet rakastavaiset on oma suosikkini.
Pariisi on vapaa ja Pariisi on kaunis ja Pariisissa on kivoja kauppoja.
Esimerkiksi lahjatavarakauppa Bibi Marais'ssa. Sieltä löytää kerralla joululahjat tai vastaavat vaikka koko perheelle ja kaveripiirille kerralla, hauskoja, kauniita ja hyödyllisiäkin tavaroita on niin vauvoille kuin aikuisillekin.
Bibi Paris - Idea shop
35, rue de Bretagne, 3e
Metro: Filles du Calvaire (8)
Avoinna: MA: 13-20, TI-PE: 11-20, LA: 10.30-20 SU: 10-18
Toinen samantyylinen liike on Bonton, josta löytyy suurempi valikoima tuotteita nimenomaan lapsille. Kaupassa on myös koko perheen hiukset hoitava kampaamo.
Bonton Filles du Calvaire
5, boulevard des Filles du Calvaire, 3e
Metro: Filles du Calvaire (8)
Avoinna: MA-LA: 10-19
Shokin jälkeen päälle kaatuu masennus ja pinnan alla piileskelee pelko.
Metrossa matkustajia on vähän, poliiseja, turvamiehiä ja sotilaita paljon. Hallien kauppakeskuksessa saan esitellä laukkuni sisältöä ja takin alla olevaa villapaitaa turvamiehille kolme kertaa. Tunnelma on jännittynyt. Juna kulkee hitaasti, jokainen epäilyttävä paketti tai laiturilla vähän pidempään seisoskeleva tyyppi tarkistetaan.
Jos nyt joku huutaa juoskaa, juoskaa, paniikki pamahtaa päälle sekunnin murto-osassa. Se on nähty viime päivinä jo useaan otteeseen. Onneksi joka kerta kyseessä on toistaiseksi ollut väärä hälytys.
Jossain vaiheessa huomaan käveleväni kauppakeskuksen käytävää kymmenen luotiliivein varustetun, raskaasti aseistetun sotilaan ympäröimänä. Itku kuristaa kurkkua. Tähänkö on siis tultu?
Väsymys on valtava. tuntuu että voisin nukkua vuoden. Tämä stressi on jotain muuta kuin se tavallinen lastenhoidon, työasioiden ja kotitöiden sekoitus, joka yleensä painaa hartioita. On opittava elämään uhan kanssa, on opittava elämään pelon kanssa, ettei joudu kauhun valtaan.
Mutta Pariisi on vahva ja pariisilaiset yhdessä. Jos jotain olen viime päivinä tajunnut niin sen, että ihmisen luontainen reaktio pimeään vihaan on rakkauden ja rauhan valo. En aisti vihan häivääkään koko kaupungissa, ihmiset ovat surullisia, toivovat vain ja ainoastaan rauhaa. Pariisissa elävät yhdessä eri uskonnot ja kansallisuudet, eri taustat, eri maailmankatsomukset. Tämä tragedia on yhdistänyt meitä vain entisestään.
Hyvä esimerkki tästä on vaimonsa menettäneen Antoine Leirisin kirje terroristeille:
Lopuksi vielä Chrys Nammourin kaunis kappale Paris se relève. Se kuvaa hienosti valon vastarinnan tunnelmaa täällä nyt.
Kuvat ovat rue de Charonnen Belle Equipe -ravintolan edestä, jossa 19 ihmistä menetti henkensä.
Järkyttyneen, hiljaisen lauantain jälkeen valoisampi sunnuntai. Syysaurinko paistaa Pariisissa niin kirkkaasti, että lopulta kukaan ei pysty noudattamaan viranomaisten suositusta pysyä sisätiloissa.
Kun lauantaina lähes kaikki ravintolat, baarit ja kahvilat olivat joko kiinni tai täysin tyhjiä, tänään Pariisi syttyi jälleen elämään. Ihmisiä oli meidän 11. kaupunginosassa - kolmen iskupaikan korttelissa - alkuillasta kaikkialla. Perheitä, vanhuksia, lapsia, terassit täynnä illallistavia tai aperitiivioluista nauttivia pariisilaisia.
Kävelemme iskupaikoille, joita on vaikea enää edes erottaa kukka-ja kynttilämeren alta. Bataclan-teatterin edusta on suljettu liikenteeltä ja jalankulkijoilta, mutta suoja-aitojen edessä on monta muistoalttaria.
Tunnelma on erilainen kuin Charlie Hebdo- ja Hyper Cacher -iskujen jälkeen, sillä Pariisi on saanut edellisiäkin kovemman iskun suoraan sydämeen, mutta silti usko valon ja vapauden voittoon on horjumaton. Pariisi on vapauden symboli, tasavallan arvot - vapaus, veljeys, tasa-arvo, mutta myös rakkaus, ilo, leikki, kulttuuri, keskustelu ja huumori - ovat totta, niitä on puolustettava. Muuta ei voi. Kauhu ja terrori eivät saa voittaa.
FLUCTUAT NEC MERGITUR on Pariisin tunnuslause ja nyt osuvampi kuin koskaan ennen.
Paris est libre - Pariisi on vapaa.
PS. Jostain syystä valokuvien lisääminen ei tänä viikonloppuna ole toiminut blogialustalla, laitan tänne kuvia mahdollisimman pian
Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.
Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com
Seuraa minua Bloglovinissa.
Tunnistan hyvin kuvaamasi tunteen. Mietin kovasti, millä tavoin turvallisuudentunne palaa. Tarvitaanko aikaa, analyysia, uusien terroristien kiinni saamista – vai vain loputtomia kävelyjä tutuilla kaduilla, niiden neutraloimista sillä tavoin? Lisää kynttilöitä ja kukkia, taidetta, vapautta – vai lisää poliiseja? Toistaiseksi tuntuu, että kaikki ihan tavallinen meinaa pelottaa. Hyvä otsikko postauksellasi.
Kiitos kommentista, Laura. Itse olen käynyt läheisillä tapahtumapaikoilla nyt monena päivänä, tekee hyvää nähdä, kukkien valtameri, kynttilät ja esimerkiksi Bataclanin edessä laulavat ihmiset. En tiedä, palaako turvallisuudentunne enää samanlaisena, mutta periksi ei anneta, elämä voittaa. Voimia teillekin! <3 Kira