Uuteen asuntoon asettuminen hitaalla raskausvaihteella vaatii uuden avaimen lisäksi myös uutta näkökulmaa.

Pahvilaatikot lojuvat puoliksi purettuina keskellä makuuhuonetta jo toista viikkoa, lamput eivät suostu pysymään katossa, eikä nettiyhteys monien säätojen jälkeen edelleenkään toimi.

Ulkona paahtaa suurkaupungin helle, selkään sattuu ja energiaa on suunnilleen 10 % normaalista.

Istun juuri sisään roudatulle uudelle vuodesohvalle ja katson ikkunasta ulos. Juuri nyt ei voi tehdä mitään muuta. Ei vain jaksa. 

Olen miettinyt viime päivinä paljon keskeneräisyyttä, miksi siitä haluaisi jotenkin aina mahdollisimman nopeasti johonkin "valmiiseen", vaikka kaikki me kai pohjimmiltamme tiedämme, ettei tässä elämässä mikään koskaan ole valmista, kaikkein vähiten me itse.

Ei ole valmista, on vain hetkiä matkalla. Ehkä juuri siksi tuntuukin niin kivalta, kun saa esimerkiksi vaatteet kaappiin järjestykseen. Hetken saa ihailla "valmiuden" järjestystä.

Kunnes tulee taas kiireaamu, henkarit lentävät nurkkaan ja sukat mytyssä lattialle.

Keskeneräisyydestä kertoo myös Alanis Morissetten hieno kappale Incomplete.

"I have been running so sweaty my whole life, urgent for a finish line,

and I have been missing the rapture this whole time

of being forever

incomplete."

http://www.youtube.com/watch?v=pDcWSIJND04

Tekee hyvää taas muistaa, että matkan päämäärä onkin matka itse.

Lämmintä viikonloppua Sinulle!

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat