Kirjoittamisen lisäksi teen paljon myös käännöstöitä ja olen koulutukseltani ranskan ja englannin suomentaja.

Ilokseni sain juuri suomennettavakseni sveitsiläisen Joël Dickerin uuden romaanin Le livre des Baltimore (Tammi). Hänen edellinen kirjansa Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi, 2014 - suomennos Anna-Maija Viitanen) oli todellinen myyntimenestys Ranskassa ja käännettiin useille kielille.

Suomentamisessa  on tärkeää ennen kaikkea oman äidinkielen tuntemus, ja vaikka ulkomailla asuva suomentaja tuntee kenties paremmin kohdekielen kuviot ja erityisesti puhekielen uusimmat ilmaisut, on ulkomailla pidettävä erityisen tarkasti kiinni juuri omasta kielestä.

Moni ulkosuomalainen alkaa puhua eräänlaista "kreolisuomea", suomen ja uuden kotimaan kielen outoa sekakieltä.

Itse olen kirjoittanut kaikki seitsemän romaania suomeksi Ranskassa, ja äidinkielestä kiinni pitäminen on ollut aina ykkösprioriteettini. Koska työn puolesta luen paljon ranskaksi ja englanniksi, vapaa-ajalla pyrin lukemaan pääasiassa suomeksi kirjoitettua kaunokirjallisuutta. Kuten moni kääntäjä voi vahvistaa, käännöskirjallisuuden lukeminen on kääntämisen ammattilaiselle vaikeaa, koska tekstiä alkaa helposti "kääntää" mielessään takaisin alkukieleen.

Äidinkieltä onkin  lähes kahdenkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen vaalittava tarkasti. Oma taktiikkani on suomalaisen kirjallisuuden lukemisen lisäksi ollut seurata Suomen televisiota netin kautta: uutisten ja muiden ajankohtaisohjelmien lisäksi tykkään katsoa myös kevyempiä keskusteluohjelmia, joissa kuulee myös tavallista puhekieltä.

Omalla kohdallani äidinkielen ja kotimaan tuntemus on kuitenkin ehkä paremmin hanskassa kuin useimmilla ulkosuomalaisilla, jotka työskentelevät esim ranskalaisessa yrityksessä, puhuvat ranskaa koko päivän ja käyvät Suomessa korkeintaan kerran vuodessa. Minä teen töitä pääasiassa Suomeen suomeksi, ja vietän kotimaassa keskimäärin kaksi kuukautta vuodessa. Kieli on minulle erityisen tärkeä työväline ja merkittävä osa identiteettiäni.

Olen viime aikoina käynyt tekemässä töitä läheisessä toimistokahvilassa Craftissa, joka on tarkoitettu nimenomaan freelancereina toimiville, kotona töitä tekeville. Idea on yksinkertainen: kahvilassa on pitkä toimistopöytä ja tuoleja, ilmainen wifi, tilaa kannettavalle tietokoneelle ja hyvää kahvia. Kahvia / leivonnaisia / ruokaa on ostettava vähintään kolmen euron verran per toimistossa vietetty tunti. Lasku maksetaan lähtiessä.

Pariisissa on avattu viime aikoina monia vastaavia työtiloina toimivia kahviloita, ja suosio on ollut kova. Kotona on tietenkin kiva tehdä töitä, mutta keskittyminen onnistuu kumma kyllä paremmin muiden, tuntemattomien työkavereiden seurassa.

Toisaalta omalla kohdallani homma toimii ainoastaan, kun teen käännöstöitä, jos olen kirjoittamassa omaa, uutta tekstiä, on pakko saada olla yksin, niin oudoksi "työskentely" välillä menee (tästä joskus myöhemmin heh).

Café Craft

24, rue des Vinaigriers, 10e 

Metro: Gare de l'Est / Jacques Bonsergent (5)

Avoinna joka päivä klo 9-19

http://cafe-craft.com/home/

 

Kommentit (1)

Reippaiden lasten äiti

Hyvä kirjoitus. Kieli muuttuu hitaammin, mutta yhteiskunnassa tapahtuu jatkuvasti muutosta. Tarkoitan lähinnä ilmapiiriä, toimintatapoja ja valta-ajattelun virtoja (en osaa ottaa Suomen lisäksi kantaa muihin maihin). Muutos on huomaamatonta, selittämätöntä, pinnan alla tapahtuvaa ja joskus varsin nopeaakin. Pakko muuten todeta, että muutosta ei yleensä itse edes huomaa ja yksi parhaimmista ilmaisimista on kauan sitten ulkomaille muuttanut suomalainen, joka laukoo totuuksia siitä Suomesta, jonka on joskus taakseen jättänyt. Sinua en nyt tässä tarkoita, vaikka tälläkin palstalla joskus ilmiöstä maininnut.

Minulla oli joskus 2000-luvun alkupuolella ystävä Göteborgissa. Mies oli toisen polven ruotsalaisia ja äiti muuttanut Suomesta Ruotsiin 1960-luvulla. Äiti oli innoissaan saadessaan puhua kanssani suomea ja siinä muun jutustelun ohella hän ihmetteli mikseivät suomalaiset matkustele enempää ulkomailla. Hämmästyin niin paljon, etten osannut oikein vastata mitään. Mielikuva oli aikoineen palanut niin pysyvästi kovalevylle, ettei mikään riittänyt murtamaan sitä.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat