Lasten pakopaikka Pariisin keskustassa

21.5.2016 klo 13:22

Jos pakokauhu iskee lasten kanssa (tai miksei ilman lapsiakin) Pariisin keskustassa, kannattaa suunnistaa Pompidou-keskuksen takana olevaan Jardin Anne Frank-puistoon. Puisto on piilossa pienen kujan päässä, eikä siksi ole useinkaan täynnä ihmisiä. Se on rauhallinen ja täynnä ruusupensaita. Lapsille on leikkipaikka, kiipeilytelineitä ja tilaa riehua.

Kävin muutaman äitiystävän kanssa Anne Frank-puistossa viime maanantaina, kun Ranskassa vietettiin "helluntaimaanantaita". Vaikka oma taaperoni on vasta 1,5-vuotias, kiipeilytelineet ja liukumäkikin kiinnostivat jo kovasti.

Jardin Anne Frank

http://equipement.paris.fr/jardin-anne-frank-2737

14, Impasse Berthaud, 3ème

Metro: Rambutaud (11)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Paljain jaloin Pariisissa

Kuninkaiden Pariisia lasten kanssa

klo 21:57 | 15.5.2016

Pariisi voi lasten kanssa olla melkoinen betoniviidakko, mutta mukavia puistojakin löytyy lopulta yllättävän paljon, kun niitä osaa etsiä. Yksi yllättävimmistä lapsille sopivista paikoista on kuuluisa Place des Vosges, Pariisin vanhin aukio Marais'ssa. Se henkii 1600-luvun kuninkaiden tunnelmaa upeine porvaistaloineen ja Ludvig XIII:n patsaineen.

Puistoaluetta reunustaa symmetrinen arkkitehtuuri ja aukion laidalla voi myös kierrellä tunnelmallisten kaariholvien alla kuuntelemassa musiikkia ja kurkistamassa sunnuntaisinkin auki oleviin pikku putiikkeihin. Myös kirjailijan Victor Hugon kotimuseo sijaitsee aukion laidalla.

Lapsille aukiolta löytyy hiekkalaatikko ja pari kiipeilytelinettä, keskellä aukiota sijaitseville nurmikentille voi myös istuutua vaikka piknikille.

Sijainti on oivallinen aivan Chatelet'n ja Bastillen aukion välissä, aukio on siis loistava paikka esimerkiksi turistikävelijän hengähdyspaikaksi.

Maison de Victor Hugo

6, place des Vosges, 4ème

http://maisonsvictorhugo.paris.fr/en/visitor-information/your-visit-paris

Paljain jaloin Pariisissa

Euroviisuhumua - tai jotain sen tapaista - Pariisissa

klo 9:53 | 15.5.2016

Ranskan suomalaiset muistelevat erityisen mielellään vuoden 2006 Euroviisuja. Ranska on vasta viime vuosina tajunnut Euroviisujen camp-tyylin syvimmän olemuksen ja osannut ottaa Viisut vähän rennommin. Vuonna 2006 tilannetta ei vielä ollut tajuttu ja juontajat katselivat kilpailua ryppyotsaisen tosissaan. Heidän kommenttinsa Suomen Lordin esityksestä ovat edelleen mielessä:

"Suomi ei koskaan ole voittanut Euroviisuja, eikä tilanne ainakaan tällä kappaleella tule muuttumaan!"

"Nämä Suomen edustajat tullaan varmasti näkemään kisojen jälkeen läheisessä eläintarhassa!"

Kun Suomi alkoi saada pisteitä, juontajat valittivat tilannetta avoimesti: "Tämä on aivan älytöntä!"

Kun Suomi sitten voitti, juontajia alettiin kritisoida Ranskassa voimakkaasti, ja seuraavana vuonna he menivätkin jo vaihtoon. Nykyisillä juontajilla on onneksi jo taju siitä, millaista kisaa ollaan tekemässä.

Eilen valvoin urheasti seitsemältä odottavasta aamuherätyksestä (Äitiiii! Papaaaa!) huolimatta Viisujen loppuun saakka. Ja se oli kyllä univajeen arvoista. Ruotsalaisten show on aina ollut omaa luokkaansa, ja tällä kertaa ihastelin erityisesti viime vuoden voittaja Måns Zelmerlövin vetoa: hän juonsi ensin tunteja kestävän live-shown ja lauloi ja tanssi sitten kolme biisiä läpi, joista yhden hoverboardilla...

Erityisen hauska oli mielestäni "täydellinen" euroviisubiisi Love Love Peace Peace.

Kappale sai uuden merkityksen, kun sodasta koskettavasti laulanut Ukrainan Jamala voitti koko kisan. Uuden pisteidenlaskusysteemin ansiosta voittajaa saatiin tänä vuonna jännätä loppuun saakka, ja Venäjän (!) edustaja toivoi viimeiseen saakka voittavansa.

Pinnallisen purkkakisankin keskeltäkin voi siis aistia, mitä Euroopassa todella tapahtuu.

Voittopokaali kädessään Jamala sanoikin toivovansa kaikille juuri sitä samaa, mitä parodiabiisissäkin laulettiin: Rauhaa ja rakkautta, rauhaa ja rakkautta.

Paljain jaloin Pariisissa

Isovanhempia ikävä

klo 15:22 | 12.5.2016

Ulkosuomalaisten kesken keskustellaan usein koti-ikävästä, kulttuurieroista ja kieliasioista, mutta ulkosuomalaisten äitien keskusteluryhmissä tulee usein esiin myös isovanhempien ikävä. Ulkomailla pitempään asuminen on täynnä kaikenlaisia vaiheita: välillä on mahtavaa saada asua ulkomailla, välillä taas koti-ikävä on valtava. Lapsen kanssa kulttuurierot, kielen ja sukulaisten kaipuu korostuvat usein entisestään.

Joskus tilanne lapsen kanssa ei muistuta lainkaan sitä toivekuvaa, jonka oli mielessään (joskus jopa itseltään salaa) maalannut. Yhtäkkiä voi tajuta lapsen elävän lähes kokonaan ilman isovanhempia, kun molempien vanhempien vanhemmat asuvat kaukana tai eivät syystä tai toisesta voi olla mukana lapsen elämässä. Ulkosuomalaisten äitien keskusteluissa mietitäänkin usein, miten tilanteeseen voi sopeutua, kun sitä ei kovin helposti voi lähteä muuttamaankaan, Suomeen muutto olisi kuitenkin suuri askel, joka toisi mukanaan taas läjän ihan toisenlaisia haasteita.

Omat keinoni tilanteen helpottamiseen ovat tietenkin olleet suhteellisen säännölliset vierailut Suomessa tytön kanssa, mutta myös niinkin yksinkertainen juttu kuin Skype- ja FaceTime-puhelut. Kun joutuu olemaan paljon yksin lapsen kanssa, on kiva "viettää aikaa" suomalaisten sukulaisten kanssa Skypessä, tyttö pystyy jopa leikkimään suomalaisten isovanhempiensa kanssa kameran välityksellä ja tunnistaa heidät loistavasti. Aika kuluu nopeammin ja yksinolo on kevyempää, kun voi jutella samalla Suomeen.