Ranskan suomalaiset muistelevat erityisen mielellään vuoden 2006 Euroviisuja. Ranska on vasta viime vuosina tajunnut Euroviisujen camp-tyylin syvimmän olemuksen ja osannut ottaa Viisut vähän rennommin. Vuonna 2006 tilannetta ei vielä ollut tajuttu ja juontajat katselivat kilpailua ryppyotsaisen tosissaan. Heidän kommenttinsa Suomen Lordin esityksestä ovat edelleen mielessä:

"Suomi ei koskaan ole voittanut Euroviisuja, eikä tilanne ainakaan tällä kappaleella tule muuttumaan!"

"Nämä Suomen edustajat tullaan varmasti näkemään kisojen jälkeen läheisessä eläintarhassa!"

Kun Suomi alkoi saada pisteitä, juontajat valittivat tilannetta avoimesti: "Tämä on aivan älytöntä!"

Kun Suomi sitten voitti, juontajia alettiin kritisoida Ranskassa voimakkaasti, ja seuraavana vuonna he menivätkin jo vaihtoon. Nykyisillä juontajilla on onneksi jo taju siitä, millaista kisaa ollaan tekemässä.

Eilen valvoin urheasti seitsemältä odottavasta aamuherätyksestä (Äitiiii! Papaaaa!) huolimatta Viisujen loppuun saakka. Ja se oli kyllä univajeen arvoista. Ruotsalaisten show on aina ollut omaa luokkaansa, ja tällä kertaa ihastelin erityisesti viime vuoden voittaja Måns Zelmerlövin vetoa: hän juonsi ensin tunteja kestävän live-shown ja lauloi ja tanssi sitten kolme biisiä läpi, joista yhden hoverboardilla...

Erityisen hauska oli mielestäni "täydellinen" euroviisubiisi Love Love Peace Peace.

Kappale sai uuden merkityksen, kun sodasta koskettavasti laulanut Ukrainan Jamala voitti koko kisan. Uuden pisteidenlaskusysteemin ansiosta voittajaa saatiin tänä vuonna jännätä loppuun saakka, ja Venäjän (!) edustaja toivoi viimeiseen saakka voittavansa.

Pinnallisen purkkakisankin keskeltäkin voi siis aistia, mitä Euroopassa todella tapahtuu.

Voittopokaali kädessään Jamala sanoikin toivovansa kaikille juuri sitä samaa, mitä parodiabiisissäkin laulettiin: Rauhaa ja rakkautta, rauhaa ja rakkautta.