Suomalaiset suorittaa, ranskalaiset relaa?

Kun viettää suurimman osan ajasta kotona vauvan kanssa huomaa, että esimerkiksi kodin siisteyden yksityiskohdat saavat omassa mielessä aivan kohtuuttoman suuren merkityksen. Mielessä pyörii jatkuvasti piiiitkä lista asioista, jotka pitäisi hoitaa, pitäisi tehdä, pitäisi järjestää, pitäisi, pitäisi, pitäisi.

Olen lähes kahdenkymmenen Ranskan-vuoden aikana huomannut, että suomalaisessa ja ranskalaisessa kulttuurissa on usein yllättäviäkin eroja (kirjoitan  näistä kaikista joskus tarkemmin). Yksi niistä on suhde suorittamiseen.

Suomalaiset ovat oman kokemukseni mukaan hurja työntekijäkansa. Ranskalaisiin verrattuna lähes kaikilla suomalaisilla on hyvä käsitys siitä, miten homma kuin homma saadaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti hoidettua ilman sen kummempia pulinoita. Ja hommahan hoidetaan tuli taivaalta sitten vettä, räntää, lunta tai vaaleanpunaisia kumisaappaita. Suomalaisilla tuntuu olevan myös tiukka sisäänrakennettu vastuu omasta työstä.

Tiedän, että moni suomalainen voi naureskella tätä lukiessaan, että ei me suomalaisetkaan nyt niin vastuullisia tai ahkeria olla, ja tottahan on ettei kukaan tai mikään kansa ole täydellinen, mutta pointtini onkin tässä verrata suomalaista ja ranskalaista (työ)kulttuuria toisiinsa. Jos vilkaisee vaikka vain näiden kahden maan taloustilannetta nyt taantuman kourissa, on helppo huomata, että suomalaisilla on homma paremmin hanskassa, vaikka tilanne on vaikea molemmille.

 Olen suomalaisen kulttuurin kasvatti ja sisäistänyt (välillä liiankin) hyvin suomalaisen työmoraalin. Nyt kun aikaa ja energiaa on uuden elämäntilanteen takia vähemmän kuin ennen tajuan kuitenkin, että to do -listan pidentäminen ja vanhat kikat tehokkasta suorittamisesta eivät enää toimi. Pitäisi-lista pitenee ja pitenee, ja samalla tunnelma omassa mielessä, kodissa ja parisuhteessa kiristyy. Tuntuu, että edessä on umpikuja, jos omaa asennetta ei nyt muuta.

Ranskalainen terapeuttini kysyi minulta jokin aika sitten, miksi keskityn jatkuvasti asioihin, joita *en* halua; osaan hyvin tarkkaan kertoa, mihin haluan omat rajani vetää, millaista käytöstä *en* halua hyväksyä itseltäni tai muilta, mitä *en* todellakaan elämääni halua. "Mutta mitkä asiat tuottavat sinulle mielihyvää? Mistä asioista pidät? Mitä haluat tehdä?" hän kysyi seuraavaksi ja sai minut yllättäen hiljaiseksi.

Ai niin... Mielihyvä. Kivaa. Mukavaa, Ihanaa, Hyvä mieli. 

Hetki oli taas jonkinlainen ahaa-elämys:tosiaan elämähän on aika lyhyt, ja ehkä olisi ihan fiksua nauttia elämästä nyt, niin kuin kliseissä aina toistellaan. Tai siis käytännössä: ehkä voisin kirjoittaa to do -listan rinnalle to enjoy -listan, joka olisi yhtä tärkeä kuin se pitäisi-lista mutta jossa olisi vain asioita, joista tiedän saavani lisäenergiaa ja aitoa mielihyvää. Ja ehkä voisin tehdä sen listan juttuja joka päivä, en odottaisi jotain hamaa viikonloppua tai lomaa tai ensi vuoden joulua.

Kyllä jokaisella (lue: äidilläkin) on oikeus nauttia elämästä ihan joka päivä.

Käytännön esimerkki siitä, että ranskalaisilla voi mielihyvä-kuvio olla eri tavalla hallussa kuin suomalaisilla, on ranskalainen ystäväni, joka suositteli minua laittamaan tyttäreni hoitoon seimeen mahdollisimman pian, noin kolmen kuukauden iässä, ja jatkamaan omaa äitiyslomaa sen jälkeen vielä hetken, "niin että voit käydä vähän urheilemassa, ja kampaajalla ja pitää huolta itsestäsikin"...

Tiedän, että ystäväni ajatus voi monesta suomalaisesta (äidistä) kuulostaa todella hurjalta...

Oman to enjoy -listani ensimmäinen kohta on kuitenkin tänään tämä:

- Kun syötän tytärtäni, katson samalla suomalaisen nettitv:n kautta viihdeohjelma Hyvät ja huonot uutiset. 

Paljon mielihyvää ja hyvää mieltä teidän kaikkien viikonloppuun!