Miltä tuntuu jatkaa elämää Pariisissa viime viikon tapahtumien jälkeen?

Maanantaiaamu on sateinen, sotilaat käppäilevät konepistooleineen läheisen koulun edessä ja metroasemalla. Väsyttää. Tyttö nukkuu öisin nyt jo jopa kahdeksan tuntia putkeen. Silti väsyttää.

Sunnuntai 11.1.2015 oli uskomaton, uskomaton päivä Pariisissa. Yli miljoona ihmistä. Kaduilla. Viereinen katu mustana ihmisistä, jotka marssivat kerrankin asian puolesta, eivät jotakin vastaan. 

Tunnetta on vaikea selittää, Ranska on sodassa. 

Sanat kuulostavat ehkä liian voimakkailta ulkomailta kuultuina, mutta täällä tilanne on valitettavasti viikossa muuttunut lähes täysin. Tunnelma ei todellakaan ole huojentunut, päinvastoin. Kaikki tuntuvat olevan huolestuneita.

Kansalliskokouksessa, Ranskan parlamentissa, jossa keskustelu ja väittely käy yleensä hyvinkin kärkkäänä, ollaan yhtäkkiä oikealta vasemmalle jostakin samaa mieltä. Pääministerin eilinen kiihkeä puhe parlamentille, uhrien muistoksi pidetyn hiljaisen hetken aikana spontaanisti laulettu Marseljeesi, tunnelma on harvinaisen juhlava, isänmaallinen...

Voisin kirjoittaa ja puhua aiheesta hyvinkin kauan, mutta en halua tässä blogissa lähteä ruotimaan tilanteen poliittisia yksityiskohtia. En myöskään ala eritellä tässä eri uskontojen näkökulmia asiaan, vaikka moni varmasti arvaa, miltä mieheni perheestä nyt juutalaisena tuntuu...

Haluan kertoa, mitä on elää kaupugissa ja maassa, joka pelkää, mutta haluaa uhmata pelkoa ja puolustaa kaikesta huolimatta omia arvojaan. 

Se on raskasta ja ahdistavaa, mutta myös jollain oudolla tavalla hienoa. Olen onnellinen, että sain kokea sunnuntain marssin, ihmisten spontaani nousu terroria vastaan, vapauden puolesta, luo uskoa ihmiseen. Tajuan myös nyt, miten helppoa on viisastella ja analysoida kylmästi erilaisten konfliktien faktoja, kun niistä on itse kaukana. On helppo sanoa, ettei aseisiin tule tarttua, kun omat lapset ovat turvassa...

Silti sanon edelleen: rauhaa, rauhaa, rauhaa.

Kommentit (1)

Vierailija

Kaikki uskonnot pitäisi saada ihmisten yksityisasiaksi ja pysyä siellä. Arvojen pohdinta uskontojen ulkopuolella sitä vastoin aloittaa välittömästi. Talouden termeillä kun toimitaan niin voitot korvaavat arvot automaattisesti. Viivan alle jäävä tulos ei ole arvo vaikka talouspiirit niin uskottelevat.

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat