Tyttömme on oppinut seisomaan ilman tukea. Uutta taitoa pitää tietenkin esitellä kaikille, etenkin uusille tuttavuuksille, ja treenata kovasti. Rakastavaisten juhlapäivän kunniaksi, bebe aloitti treenit viime yönä kahden aikaan yöllä. 

Huoneesta kuuluu kiljuntaa ja hihkumista, sitten tömähdys, itkua ja taas hihkumista. SItten kaihoisa huuto: "Maman? Papa?" Makaan täysin voimattomana sängyn pohjalla, ja yritän laskea, kuinka kauan voin vielä yrittää nukkua ennen kuin koko kerrostalo herää ja tyttö traumatisoituu totaalisesti. Viisi minuuttia, huuto voimistuu, okei kaksi.

Raahaudun tytön huoneeseen ja löydän hänet iloisesti seisomasta ja hymyilemästä sängystään uusi ystävänpäivään hienosti sopiva sydänpyjama päällä. Unipussi on onnistuttu avaamaan jollain kahlekuningatarmaisella tempulla ja jalka on työnnetty käsiaukosta ulos. "Papuu?" tyttö sanoo ja nauraa. Minuakin naurattaa. (Mutta väsyttää silti sitäkin enemmän.)

Selitän, että yö on nukkumista varten ja seisomista, hyppimistä ja puolivolttia voidaan harjoitella sitten taas aamulla. Laitan tytön makaamaan sänkyyn ja silitän tukkaa. Hän rauhoittuu. Jees, nyt äkkiä hiippaillen ulos täältä. 

Huoneen ovella huuto alkaa uudestaan. "Papuu? Papii? Kakkuu?" Ja päälle annos itkua.

Vedän tätä rallia pari kierrosta ja luovutan sitten. Kannan tytön meidän sänkyymme nukkumaan. SIinä hän yleensä rauhoittuu ja kaikki saavat nukkua paremmin.

Ei tällä kertaa. Tyttö kääntyy aluksi 180 astetta  ympäri niin, että saan naamaani potkuja parin minuutin välein. SItten hän nousee seisomaan, pudottautuu istumaan, taputtaa meitä molempia vuorotellen olkapäähän, nauraa, ja nousee taas seisomaan, kaatuu tömähtäen ja raikuvan naurun saattelemana peffalleen. Kello on 3.23.

Välillä torkahdan, ja herään sitten taas siihen, että sekä mies että lapsi ovat molemmat toisessa päässä sänkyä jalat minuun päin.

"Mitä täällä nyt tapahtuu, eikö me voida nukkua oikein päin?" hermostun (jostain oudosta syystä, koska oikeasti mitä väliä sillä on, jos kaikki vain saavat nukuttua...)

Hetken kuluttua potkiminen ja olkapään takominen alkavat uudestaan. Siitä puolen tunnin kuluttua mieheni tulee siihen tulokseen, että vaipanvaihto on varmasti ratkaisu kaikkiin ongelmiimme. Minä kaivan sillä aikaa puhelimesta spotifyn vauvannukutussoittolistan ja isken sen päälle. Nukahdan itse heti, mutta herään taas, kun tyttö palaa sänkyyn puhtaine vaippoineen.

Tässä karusellissa pyöritään ehkä noin viiteen saakka, sitten tyttö nukahtaa ja aloittaa uuden treenisession vasta kahdeksalta, jee!

Bonne Saint Valentin! ;o)