... Kannamme rattaat Saint Ambroisen metroaseman portaita alas ja ajamme metrolla kotiasemalle parin pysäkin päähän.

Lähden käymään kaupassa sillä aikaa, kun mies antaa tytölle iltapalaa. Ostan valtavan kokoisen suklaajoulukalenterin, pikkupullon viiniä, talouspaperia ja jugurttia. Työnnän ostokset reppuun ja kävelen kotiin. Pysähdyn hetkeksi sisäpihalle ennen kuin kiipeän viisi kerrosta portaita ylös. Katson taivasta ja yritän hengittää rauhassa: viikko on ollut pitkä ja stressaava, tyttö on ollut taas kipeä ja olen menettänyt pari työpäivää häntä hoitaessani.

Kiipeän portaat ylös ja kuulen jo käytävästä tytön itkun. "Mitä täällä tapahtuu?" kysyn kireästi.

"Kaikki on hyvin, pieni on vain väsynyt", mies vastaa ärtyneesti.

Annamme tytölle vielä nenäsuihketta ennen kuin hän menee nukkumaan, hän huutaa kuin olisi suuremmankin kidutuksen kohteena. Lasken hänet sänkyyn ja sanon, niin kuin joka ilta, että kaikki on hyvin, että hän on turvassa, että me rakastamme häntä aina. 

Suljen oven. Tyttö nukahtaa heti. Kello  on 19.30.

Alamme valmistaa illallista. Katan pöydän ja avaan telkkarin. Syömme pizzaa ja juomme punaviiniä.

"Huh, mikä päivä!"

"Joo, mutta nyt voidaan levätä." 

"Katotaanko se fudismatsi?"

"Mikä? Ai joku ystävyysottelu vai? Äh, Saksa voittaa kuitenkin tai sitten se on tasapeli. Benzema ja Valbuena on sitä paitsi poissa."

"Saksa on silti maailmanmestarijoukkue, katotaan nyt vaan"

"No okei, ihan sama", vastaan ja alan selata Facebookia puhelimessa.

Ottelu on pitkään maaliton, puolen tunnin pelin kuluttua yleisöstä kuuluu outoja pamahduksia. Peli jatkuu, Ranska tekee maalin.

"Kato nyt, mitä mä sanoin, meillä on hyvä joukkue tänä vuonna."

Facebookissa silmiini osuu Pariisissa asuvan suomalaisen kaverini Henrin postaus. Linkki BFM-uutiskanavan uutiseen ammuskelusta Pariisissa.

"Hei, mikä tää on? Laita BFM päälle, voit jättää matsin pikkuruudukuksi kuvan päälle, jos haluat."

Kello on 22.30. Uutiset alkavat valua päälle. Kolme ammuskelua ympäri Pariisia, Bataclan-konserttisalissa panttivankeja, Stade de Francella pommi.

"Mä kuulin sen pamahduksen äsken!" 

"Just äsken käveltiin Bataclanin ohi!"

Päivitän Facebookiin uutisen järkyttyneenä kello 22.35.

Tuijotamme televisiota mitään sanomatta. Nyt se on tapahtunut. Jatkoisku, josta on varoiteltu. Presidentti Hollande puhuu suorassa lähetyksessä kansalle keskellä yötä. Barack Obama kommentoi. 

Iskuja on yhteensä kuusi eri puolilla Pariisia. Lähin on noin kahden minuutin kävelymatkan päässä kodistamme.

Poliisi rynnäköi Bataclaniin pelastaakseen panttivangit. Päivitän Twitteriin tietoa. 

Yhden jälkeen rynnäkkö on ohi. Uutiskanava kertoo poliisin vahvistaman tiedon: Bataclanissa on noin sata kuollutta.

Purskahdan itkuun. Ei tätä. Ei.

Kello on kaksi yöllä. Nukahdamme hetkeksi. Tyttö herää kuudelta.

 

Kommentit (2)

Laura P

Moi Kira, kiitos näistä teksteistä. Olemme itse tässä kympissä, myös parin minuutin päässä yhdeltä murhapaikalta, ja aika järkyttynyt tunnelma. Tekee hyvää lukea toisten tekstejä aiheesta. (Kirjoitin itsekin, jos kiinnostaa niin täältä löytyy: lauraporsti.com) Hyvää, rauhallista sunnuntaita!

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat