Keitä ja mitä he oikein ovat?

Usein puhutaan ranskattarien ja erityisten pariisittarien huolettomasta eleganssista ja naisellisuudesta, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Onko pariisilaisilla naisilla oikeasti jokin salaisuus, jota me muut emme tunne?

Olen asunut Pariisissa jo 17 vuotta, mutta silti on vaikea analysoida, mikä on pariisilaisen ja esimerkiksi suomalaisen naisen välinen suurin ero (tietenkin erot ovat aina yksilöllisiä, mutta puhutaan tässä nyt argumentoinnin vuoksi vähän yleistäen).

Ensimmäinen korvaansärähtänyt pointti tuli esiin jo ensimmäisinä vuosinani täällä: ranskalaiset naiset puhuvat todella paljon naiseudestaan, siitä kuinka he toteuttavat "leur vie de femme", naisen elämäänsä - joka siis tässä tarkoittaa lähinnä rakkaus- ja perhe.elämää. He ovat ennen kaikkea naisia, joka ei siis ole sama asia kuin olla mies. Kuulostaa yksikertaiselta, mutta oman kokemukseni mukaan Suomessa ihmiset - miehet ja naiset - ovat ennen kaikkea ihmisiä, tuntuu, että sukupuoli ei ole yhtä tärkeä identiteetin määrittäjä kuin Ranskassa.

Toinen ero, joka tulee puheessa usein esiin, on ilmaisu" vouloir plaire", halu miellyttää, joka siis Ranskassa on lähinnä positiivinen käsite. Kun haluat miellyttää muita, olla kaunis ja viehättävä, voit itsekin hyvin. Ranskalaiselle viehättävyys ja eleganssi ovat osa elämän iloa. Pariisilaiset ystävättäreni voivat esimerkiksi todeta, että "olin silloin todella masentunut, en halunnut edes olla viehtättävä/miellyttää".

Pariisittaren viehättävyys on huoletonta, paksut pakkelikerrokset kasvoissa tai tekokynnet, ja -ripset eivät kuulu kuvaan. On oltava hillityn tyylikäs. Iho on hyvä, meikkiä vain kevyesti. Pukeutuminenkin on klassista - ehkä muiden maiden mittapuun mukaan välillä tylsääkin, Pariisin kaduilla tallaavat ihmiset pukeutuvat lähes järjestään mustaan.

Toisaalta Suomessa tuttu käytännöllinen pukeutumis- ja ehostustyyli ei Pariisissa toimi. Olen kuullut täällä paljon kommentteja esimerkiksi lyhythiuksisista naisista: he eivät kuulemma ole naisellisia, eivät osaa tuoda esiin parhaita puoliaan...

Kavahdan edelleen feministinä näitä kommentteja, mutta viime vuosina ranskalainen naiskuva ja tyylikkyyden korostaminen Ranskassa on alkanut avautua minulle eri tavalla. Pohjoismaalaisesta tuntuu kummalliselta, että naisen "pitäisi" jotenkin pukeutua ja laittautua tyylikkäästi, miksi jokainen ei saisi pukeutua ja olla juuri sellainen kuin on? Ei kai täällä olla pelkkänä muiden silmänilona olla?

Mutta ehkä kuvio ei olekaan aivan niin mustavalkoinen. Eleganssi ja itsensä tyylikkääksi pynttääminen on myös muiden  - ja esimerkiksi oman työn - kunnioittamista, ja koskee Ranskassa naisten lisäksi yhtä lailla miehiä. "Tu es très élégant, aujourd'hui" - "Oletpas tyylikäs tänään" -kommentteja heitetään niin mies- kuin naispuolisille ystävillekin helposti, ja olisi vaikea kuvitella kenenkään loukkaantuvan täällä kauneuden tai komeuden kehumisesta, päinvastoin. Eleganssi ja sen etsiminen ovat osa elämästä nauttimista - ja senhän ranskalaiset osaavat.

Kommentit (5)

Vierailija

Kiinnostaisi tietää, miten miehet suhtautuvat naisten miellyttämishaluun. Otetaanko se itsestään selvyytenä? Kerran olin tälläytynyt juhliin ja huomautin miehelle, että kun vaimo näkee paljon vaivaa ollakseen kaunis ja tyylikäs, voisi vähän kehaista. "Ai jaa, eiks se ole itsestään selvää, että sä olet aina kaunis ja tyylikäs..."

Vierailija

Tuolla aiemmin oli postaus, joka ei minulle täysin auennut, mutta nyt napsahti nappiin.

Surullisena kuuntelen kahvipöytien keskusteluja, missä "tyttöjen lelut ovat tylsiä, eivätkä kiinnosta meidän Lauraa. Tosin en itsekään koskaan leikkinyt tyttöjen leluilla" tai "olin poikatyttö, leikin vain poikien kanssa, en koskaan halunnut olla tyttöjen seurassa".

Näin kertoo kahvipöydän "hyvänä jätkänä" itseään pitävä nainen ja muut nyökkäilevät hyväksyvästi. Siinä on Tiina tajunnut elämästä kaiken oleellisen. Me olemme IHMISIÄ, emmekä sukupuolia. Ja kun meidät tasapäistetään, niin naiseus saa väistyä. Ei koskaan toisinpäin.

Täydellisestä konsensuksesta huolimatta kahvitilasta poistuu epämääräisen tyytymätön porukka. Hetken päästä Leena tulee toimistooni supisemaan "pakko tunnustaa, että leikin lapsena barbeilla, eikä meidän tytötkään välitä poikien leluista". Helpottuneena totean, että niin leikin minäkin. Leikin salaa vielä senkin jälkeen, kun äitini oli julistanut, että olen liian vanha barbileikkeihin.

Tunnustan vielä senkin, että meidän talossa ovat työt jakaantuneet perinteisesti. Arkisiivousta ja pyykin ripustamista joutuu molemmat tekemään, mutta mies hoitaa remontit, ulkotyöt ja autojen huollot. Minä hoidan ruoanlaiton, perheen sosiaalisen kalenterin ja sisustamisen. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Ulkoinen naisellisuudesta luopuminen on myös surullista. Suomalaisella 60v-naisella on lähes aina paksusankaiset silmälasit ja hiukset leikattu niin, että korvat näkyvät. Kampaus on kuulemma "räväkkä, nuorekas ja pirtsakka". Todellisuudessa mieshiukset naisella on surullinen näky ja tätä naismassaa on vaikea erottaa toisistaan. Sitä sitten ihmetellään, että "nainen muuttuu näkymättömäksi, kun vanhenee".

Uskaltakaa olla naisia. Miehet tykkää kun kaataa iloisesti rupatellen kahvia heidän kuppeihinsa työpaikan kahvihuoneessa. Vastineeksi he poikkeavat kertomaan kuulumisiaan toimistoosi ja avaavat sinulle ovia. Kaikilla on kivaa!

reippaiden lasten äiti

 

 

Vierailija

Reippaiden lasten äiti: "Uskaltakaa olla naisia" – toki, itsekin olen Ranskan-vuosinani "naisellistunut" paljon, ja olen siitä iloinen. Vaan eihän naisellisuus tarkoita ruoanlaittoa, sisustamista ja miehille kahvin kaatamista! Naisellisuus koostuu – onneksi – kaikenlaisista muista jutuista, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoliroolien tai seksismin kanssa.

Sen sijaan olen Reippaiden lasten äidin kanssa samaa mieltä siitä, että on surullista, kuinka joidenkin mielestä on hienoa olla "poikamainen" tyttö ja kaikki tyttöjen/naisten jutut on halveksuttavia, vähäpätöisiä tai tylsiä. Pitäisi ymmärtää, että sekä tyttöjen että poikien jutut on yhtä tärkeitä ja arvostettavia, "tyttömäisyys" ja "poikamaisuus" on yhtä hyviä juttuja, ja sekä tytöt että pojat voivat rauhassa valita leikkikalunsa ja tekemisensä – miettimättä sitä, kumman sukupuolen tuotekehittelijät tai yhteiskunta haluaisivat jutusta kiinnostuvan.

Ekalle vierailijalle: en osaa yleistää, mutta ainakin meidän parisuhteessamme kehutaan ulkonäköä ja vaatevalintoja puolin toisin. Mies sanoo minulle useasti olevani kaunis ja upea, ja itse sanon saman miehelle. Usein hän ennen töihin lähtöä kysyykin, miltä näyttää, kumpi vyö käy paremmin kenkien kanssa ja näyttävätkö kasvot ryppyisiltä. Hänkin haluaa miellyttää.

Kiralle kiitos hyvästä kirjoituksesta. Itselläni on aivan pienestä saakka ollut vahva tyttö-identiteetti, mutta yhteiskunnassa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä haluan ennen kaikkea tullut kohdelluksi ihmisenä, en "naisena".

Outi

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014

Kiitos, Outi, samoilla linjoilla ollaan :)

Kyllä minunkin kokemukseni Ranskassa on se, että sekä miehet että naiset kehuvat mieluusti toistensa eleganssia :)

Vierailija

Outi, minkälaisia asioita naiseus sinulle merkitsee, jos otetaan siitä pois rajaamasi asiat seksismi, sukupuoliroolit ja se, ettet toivo itseäsi kohdeltavan naisena?

Minun on pakko tunnustaa pitäväni siitä, että minua kohdellaan naisena. Siis naispuolisena ihmisenä. Sen ei tarvitse leikata läpi kaikissa tilanteissa, mutta taustalla on kuitenkin fakta siitä, että olen nainen (ja vieläpä ylpeä siitä). Varsinaisen naiskortin näyttämistä yritän välttää, mutta tietyissä tilanteissa vedän millin verran kotiinpäin naiseuden perusteella. Tämän olen perustellut itselleni sillä, että naiseudesta on joissain tilanteissa yhä myös hiukan haittaa.

Vaikea selittää, mutta mielestäni olen niin varma itsestäni ja olemisestani, että minulla on varaa kaataa kahvia. Kaikki tietävät, että kaadan omasta vapaasta tahdostani ja että olen keksinyt itse tavan. Tapaani suhtaudutaan ilahtuneesti ja humoristisesti "et voi lähteä lomalle, koska emme saa kahvia kuppeihin".

Nyt ei liity enää kahvinkaatoon, mutta kyllä siinä elämään tulee mielenkiintoa ja hauskuutta, kun emme ole pelkkiä ihmisiä vaan jakaannumme miehiin ja naisiin. Pientä huomioimista, pientä peliä, tapaeroja ja flirttiäkin. Niistä saa kummasti lisäpotkua ja jaksamista elämään.  

reippaiden lasten äiti

 

 

 

 

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat