Vauvavuosi on "haaste" parisuhteelle

Haastepa hyvinkin. Olen kuullut tuon saman ajatuksen eri muodoissa tuhansia kertoja, mutta silti olen jostain syystä yllättynyt nyt, kun juuri ne kliseiset lapsiperheiden ongelmat iskevät päälle:

Kumpi herää yöllä syöttämään bebeä? Kumpi pääsee omiin harrastuksiin vapaapäivänä?  Kumpi maksaa beben tuttipullot ja muut ostokset? Kumpi on päivän jälkeen väsyneempi? Ja kuka jaksaa kuunnella samaa valittamista joka päivä....

On vaikea hyväksyä sitä, että suurin osa kotihommista tuntuu naisena kuuluvan jotenkin automaattisesti minulle ja että jos mies jotain tekee, se on "auttamista". Erityisesti Ranskassa tasa-arvo tuntuu kodeissa olevan vielä aika alkutekijöissään, ja siksi jotkut ranskalaisista ystävistäni jopa ihailevat tapaani pyrkiä jakamaan kotityöt kristillisesti tasan... Sillä eihän se ihan helppoa ole, usein tuntuu kuin kävelisi vedessä vastavirtaan, voimat menevät jo pelkkään asioiden organisoimiseen.

En silti voi valittaakaan, sillä oma tilanteeni on verrattain hyvä, ja mieheni esimerkiksi kokkaa joka ilta.

Oikea ongelma onkin varmasti oma väsymys - se hämmentävä zombie-fiilis, jonka kaikki vauvan kanssa kotona olleet tietävät, kun kuviot toistuvat samoina päivästä toiseen. Vauva on tietenkin ihana, sitä ei kukaan voi kiistää, ja on hienoa saada viettää aikaa hänen kanssaan.

Olen kuitenkin tällä hetkellä vähän vailla vertaistukea, en tunne lähikortteleissa ketään, joka olisi vauvan kanssa päivisin ja jonka kanssa voisin esimerkiksi lähteä vaunukävelemään ja vaihtamaan ajatuksia. Olen joutunut myös aloittamaan työt, koska äitiyslomani on päättynyt, vaikka tytöllä ei vielä olekaan hoitopaikkaa. Koska teen töitä kotoa, minun on ollut mahdollista hoitaa työhommia tytön päiväunien aikana, mutta akut kyllä tyhjenevät tällaisessa menossa aika nopeasti...

Ja illalla kotiin saapuva mies saa sitten päälleen koko päivän aikana kertyneen turhautumisen ja uupumuksen. Kuulostaa ah, niin kliseiseltä...

En tiedä, onko tähän vaiheeseen ja sen haasteisiin mitään suurta avainta tai ratkaisua. Ehkä tässäkin on vain hyväksyttävä, että hommat menevät vähän sinne päin eivätkä aina ihan sen hienoimman ideaalin mukaan.

Yritän hengitellä... ja jos sitä pääsisi vielä joogaankin tällä viikolla...täytyykin käynnistää neuvottelut n-y-t, hehe.

Kommentit (3)

Vierailija

Hei!

Kuin itse olin kotona (3 vuotta ja kaksi lasta peräkkäin), niin painoin kaikki kotihommat siinä sivussa. Minulla ei ollut mitään kotona tehtävää ansiotyötä ja olisi ollut outoa pantata kotitöitä ja odottaa, että mies tulee kotiin niitä tekemään. Työt hoituivat siinä samalla. En muista pohtineeni tasa-arvokysymyksiä, vaan koin asetelman molempien kannalta ylellisenä. Iltaisin ei kenenkään tarvinnut tehdä kotitöitä. 

Systeemi, missä molemmat käyvät kodin ulkopuolella työssä on kaikkein raskain. Vaikka kotitöitä on tietenkin vähemmän, niin ne tuntuvat uuvuttavilta työpäivän jälkeen. Tässä mallissa ne on pakko jakaa, siitä ei ole kahta kysymystä. Raskasta on myös lasten harrastaminen.

Jos toinen on kotona, niin tasa-arvoisin on asetelma, missä kotona oleva tekee kotityöt (ellei muut kotona tehtävät työt täytä päiviä). Kotona olevan kannattaa myös herätä öisin, sillä siinä on kuitenkin pieni sauma ottaa päivänokoset jossain kohtaa. Tietty vähän tilanteen mukaan, eli jos kotona oleva meinaa tiltata täysin, niin sitten on aika vaihtaa herääjää. 

Siinä kannattaa pitää puolensa, että pääsee harrastamaan ja ystäviään tapaamaan. Harmillista, ettei lähistöllä ole toista kotona olevaa äitiä. Täällä Suomessa on puistoryhmiä ja perhekahviloita joka lähtöön. Kenenkään ei tarvitse jäädä kotiin yksin. Muista nuo aikuiskontaktit arvokkaina ja niistä jäi pysyviä ystäviä. Jaksamista edelleen! Lasten hankinta on hullujen ja humalaisten hommaa : - )

Reippaiden lasten äiti

 

Vierailija

;D  NO NIIN! Nyt saa ranskalainenkin mies nauttia pohjoismaalaisesta feminismiäksyilystä. Oli jo aikakin. Hankit vielä ruotsalaisen (vielä hullumpia)ystävän ja pistätte oikein menemään Siinä on patonginsyöjillä ihmettelemistä.

Tero

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat