Kun Suomi nauttii harvinaisesta alkukesän helteestä, Pariisi on vetänyt päälleen paksun sadepilvipeiton. Sade on jatkunut nyt lähes kaksi viikkoa, pieniä harmaita taukoja on toki välillä tullut, mutta suurimman osan ajasta vettä on tullut kuin saavista.

Pariisin toukokuu on yleensä takuuvarman aurinkoinen ja aurinkoinen, siksi esimerkiksi Ranskan avoin tennisturnaus Roland Garroskin järjestetään silloin. Tänä vuonna tennistähdet ovat saaneet tyytyä lähinnä lämmittelemään sisätiloissa. 

Seinenkin pelätään nyt nousevan likaa jopa Pariisin alueella. Aamulla varoiteltiin, että Seinen rantaa kulkeva lähijunalinja RER C joudutaan mahdollisesti sulkemaan, jos sadetta vielä tulee. Toistaiseksi dramaattisin uutinen tuli kuitenkin viime lauantaina, kun salama iski synttärijuhlia Monceaun puistossa viettäviin lapsiin, jotka loukkaantuivat iskun seurauksena vakavasti.

Pariisi tuntuu elävän toukokuuta nyt kuin säästöliekillä, ulos ei oikein tee mieli mennä, ja sisälläkin on usein ikävän kosteaa ja viileää. Kesää odotellessa katselen lentoja Suomeen...

Emilie Simonin kappale Il pleut sopii sadepäivään täydellisesti:

Lisää sadebiisejä löytyy My Little Paris-sivuston soittolistalta: http://www.mylittleparis.com/radio/pour-chanter-sous-la-pluie

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat