Ranskalainen aamiainen on ihana, mutta välillä sitä voi kyllästyä croissanteihinkin. Silloin maistuu amerikkalaistyylisempi aamupala Pariisin hipsterkeskittymässä kymmenennessä kaupunginosassa. Holybelly on australialaistyylinen aamiais-ja lounasravintola, joka tarjoilee laadukasta ruokaa ja superhyvää kahvia. Ruokalista vaihtuu kuukausittain ja tarjolla on usein myös perusranskalaisia annoksia.

Kahvi tulee Brulerie de Bellevillestä ja on tosiaan maineensa veroista. Tänä aamuna istuimme aamiaiselle miehen kanssa vähän väsyneinä (hehe), ja superhyvä lattekahvi (jota ei siis Pariisissa ihan joka kulman kahvilasta saa) sai päivän taas raiteilleen. Valitsimme aamupalaksi tällä kertaa pohjoisamerikkalaistyylisiä pancakeseja ja munakokkelia. Annan täydet viisi tähteä tälle aamiaishetkelle.

Palvelu Holybellyssä on ystävällistä, asiakkaita jopa sinutellaan (huippuharvinaista Ranskassa) ja paikan slogan "It's good because we care" on osuva.

Varauksia ei Holybellyyn voi tehdä, ja iltaisin paikka on kiinni, Kannattaa siis tulla ajoissa, jos haluaa päästä heti syömään, kaikki pöydät ovat olleet täynnä joka kerta ohi kulkiessani.

http://holybel.ly/

Holybelly, 

19, rue Lucien Sampaix, 10e

Metro: Jacques Bonsergent (5) tai République (3, 5, 8, 9, 11)

Avoinna: viikolla klo 9-18 - suljettu tiistaisin ja keskiviikkoisin -  viikonloppuisin avoinna: klo 10-18

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat