Entä jos olisitkin jo perillä?

"Tu as le droit de te détendre - Sinulla on oikeus rentoutua" on mieheni suosikkilause minulle ja sitä on viime aikoina kuultu ehkä turhankin usein pahvilaatikkorumban, lantiokipujen ja yleisen muuttostressin keskellä.

Ja tottahan se on, stressaaminen ja asioiden loputon "hallitseminen" ei ainakaan stressaamalla ja hallitsemalla lopu.

Olen seurannut viime vuosina kandalaisen Danielle Laporten kirjoituksia unelmista ja elämänhallinnasta. Hän on esitellyt mielestäni loistavan ajatuksen siitä, että päämäärät ja unelmat liittyvät oikeastaan paljon enemmän tunteisiin kuin varsinaisiin tapahtumiin; tavoittelemme siis esimerkiksi ennemminkin terveyden ja hyvän olon tunnetta kuin viiden kilon painon pudotusta.

Kun päämääriä ajattelee tunteen kautta, ne eivät yhtäkkiä olekaan niin kaukaisia ja saavuttamattomia. Luksuslomasta haaveilu on rentouden tunteen kaipuuta, unelmien miehen tai naisen odottelu onkin halua tuntea itsensä rakastetuksi, kauniiksi, arvostetuksi, seksikkääksi jne. 

Kun omat toivetunteet on tunnistanut, voi päämääriä lähestyä huomattavasti nopeammin: mitä voin tehdä juuri nyt, että minulla olisi rento, rakastettu, kaunis olo?

Viimeisimmässä kirjoituksessaan Danielle kertoo, mitä hyvää seuraa siitä, kun lopettaa itsensä jatkuvan "kehittämisen". Ja minustakin keltämättä tuntuu välillä siltä, että elämä villahtaa helposti ohi, jos keskittyy vain siihen, miten voisi saavuttaa sen ja sen päämäärän, muokata ulkonäköä, kehittää luonnetta, petrata käyttäytymistä ja viestintää, olla sosiaalisempi, muodikkaampi, tiedostavampi tai yleisesti vain fiksumpi ja filmaattisempi.

Eikö päämäärä loppujen lopuksi ole itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on? Ja kuten Danielle Laporte sanoo, kun laskemme vaatimustasoa itsemme kohdalla, olemme rennompia myös muiden kanssa - ja siitä seuraa ainakin sata hyvää asiaa.

Mitä tekisit juuri nyt toisin, jos tietäisitkin olevasi jo perillä?

Tutustu Daniellen kirjoituksiin täällä: http://www.daniellelaporte.com

Kommentit (3)

Vierailija

Jos et kasva, taannut. Se ei tietenkää tarkoita etteikö aivojen rapistumisen myötä onnellisuus kasvaisi. Niin monesti käy.

Vierailija

Hei Kira! Sait minut (melkoisen perfektionistin ja suorittajan) pysähtymään hetkeksi tällä jutullasi. Kiitos siitä. :)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat