Tänään sain kaksi viestiä rakkaalta CAFiltani (ks. edellinen blogi). Toinen viesteistä kolahti paperin muodossa postilaatikkoon ja toinen sähköisenä virtuaaliseen postiin. Molemmissa oli eri viesti. Paperikirje pyysi mieheni palkkakuittia viime vuoden joulukuulta ja sähköinen viesti palkkakuittia viime vuoden elokuulta.

Suoraan sanottuna teki mieli iskeä koko tietokone mäsäksi ja repiä kirje hampailla silpuksi.

Sähköiseen viestiin on mahdollista vastata, joten aloin heti kirjoittaa tiukkasävyistä selvitystä siitä, miten olemme jo lähettäneet luoja ties kuinka monen eri kuukauden palkkakuitit ja olisiko mitenkään mahdollista ilmoittaa kerralla, mitkä kaikki paperit tähän säätöön tarvitaan, ettei kenenkään tarvitsisi enää tuhlata aikaa, kun alunperin kuitenkin on kyse heidän tekemästään virheestä jne. Jossain vaiheessa kone kuitenkin kieltäytyi enää ottamaan tekstiäni vastaan; viestin pituus on ohjelmassa rajoitettu 200 merkkiin... En taida olla ensimmäinen hermostunut viestittelijä...

Eniten koko kuviossa ärsyttää ja stressaa se, että seimen kanssa tehtävä sopimus ja hoidon hinta määräytyvät juuri CAFin arvioiden ja tukien mukaan. Emme siis saa tytön seimisopimusta allekirjoitettua ennen kuin Herra tai Rouva X CAFissa päättää lopulta korjata oman virheensä.

Sori vaahtoaminen, mutta nyt raivostuttaa todella. Olen Ranskassa tottunut vuosien varrella paperisotaan ja kaikenlaiseen vääntämiseen, mutta jotenkin nyt vaan ei enää jaksa. Olisi kiva, jos joku juttu voisi välillä toimiakin.

Toisaalta tämä ei taida olla mitään siihen verrattuna, että Kanadaan muuttanut ystäväni joutui lentämään viime vuonne monta kertaa varta vasten takaisin Ranskaan korjaamaan henkilökorttiinsa tehtyjä virheitä: kortissa syntymäkaupungin  kohdalle oli merkitty aviomiehen nimi...

Hohhhoijaa.....

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat