Syyskuun ensimmäinen aamu on Ranskassa aina jännittävä päivä: koulut, päiväkodit ja seimet aloittavat syyskautensa kaikki samaan aikaan.

Herään aamulla huonosti nukkuneena, vaikka olen ollut todella väsynyt. Olen edellisenä iltana kehittänyt jonkinlaisen hämmentävän typerän ahdistus/jäkätyskohtauksen jostain täysin naurettavasta aiheesta. Se on tietenkin vain hämäystä oikean ahdistuksen edessä: miten voin jättää tytön joidenkin vieraiden tyyppien hoidettavaksi?!

Tapaaminen seimessä on kello kymmenen. Kävely sinne kestää noin viisi minuuttia. Puoli yhdeksältä steppailen hermostuneena tytön huoneessa ja yritän saada seimeen kirjautumiseen tarvittavia papereita järjestykseen. Miten näitä voi olla näin paljon, ja miksi en ole kerännyt näitä kokoon aikaisemmin? En ehdi käydä suihkussa, ja mies hävittää muistitikun, johon on tallennettu kuva, josta on otettava vielä kaksi printtiä ennen kuin pääsemme seimeen saakka. Oma printterimme ei toimi. Läheinen printtipaikka aukeaa yhdeksältä.

Muistitikku löytyy, mies ajaa skootterilla printtaamaan kuvia, minä saan vihdoin paperit läjään ja lähden käppäilemään ulos tytön kanssa.

Jännittää. Mitä jos koko seimi vaikuttaa minusta ihan karmealta paikalta. Mitä jos tytön hoitajat ovat ilkeitä, lapsia vihaavia idiootteja.

Mies saapuu huojentuneena printattu kuva mukanaan. "No niin, nyt voidaan mennä, ja ollaan vielä ajoissa", hän sanoo ja näyttää kuvaa minulle.

Yhtä kuvaa. Niitä tarvittiin kaksi.

Ja ei kun stressimoodi uudestaan päälle. Mies juoksee takaisin printtaamaan toista kuvaa ja minä jään pyörimään seimen lähelle ympyrää tytön kanssa. 

Lopulta pääsemme sisään seimeen kaksi kuvaa ja kasa papereita mukanamme. Kello on viisitoista vaille kymmenen. Ca va.

Seimen seinät on koristeltu perhosilla ja kukkasilla. Lasten tekemiä piirustuksia ja hymyileviä, äidillisiä tätejä on joka puolella. He tervehtivät tyttöämme etunimellä ja ovat selvästi täysin selvillä siitä keitä olemme. Hengitys kulkee jo vähän paremmin. Tytöllä on jo jopa oma nimikoitu lokeronsa, johon hän saa jättää ulkovaatteensa (ja jonka ovea varten kuvatkin siis olivat).

Meidät ohjataan "Grands bébés"-huoneeseen, jossa superystävällinen Anne-Marie ottaa meidät ja erityisesti tietenkin tytön vastaan lämpimästi hymyillen. Huone on rauhallinen ja valoisa. Lattia on peitetty patjoilla.

Laskemme tytön patjalle ja selitämme hänelle jälleen kerran, mistä on kysymys - kuten sanottua, Ranskassa vauvoillekin selitetään aina kaikki asiat selvästi ja perusteellisesti. Muutama huippumielenkiintoinen lelu kiinnittää beben huomion heti. Hän alkaa tyytyväisenä leikkiä tuttuun tyyliinsä ja pyöriskelee innoissaan mahtavan tilavalla leikkialustallaan.

Hetken kuluttua paikalle saapuu toinen pieni, noin 8-kuinen tyttö sekä noin vuoden ikäinen poika vanhempineen. Vauvat tsekkailevat toisiaan ja vanhemmat tuijottavat heitä luomoutuneina. On vaikea olla hymyilemättä, kun näkee lasten innostuksen toistensa seurassa.

Tuijotamme Anne-Marien kanssa tytön leikkiä noin tunnin, kunnes pientä alkaa nukuttaa ja ruoka-aika lähestyy. Sovimme että jatkamme näin, pikkuhiljaa seimen kuvioihin sopeutuen vähintään viikon, jopa kaksi, tytön oman rytmin mukaan.

Vanhempien kesken nauramme, että sopeutuminen koskee  ehkä sittenkin lähinnä meitä aikuisia....

 

 

 

 

Kommentit (2)

Reippaiden lasten äiti

Taas kommentoin, kun olen jotenkin jäänyt koukkuun tähän blogiin : - )

Fantastinen juttu, että Seimi alkoi hyvin. Kannattaa tosin varautua takapakkeihin, sillä noin pienellä lapsella menee jonkin aikaa huomata, että hei, tämähän toistuu joka aamu. Silloin voi tulla protesti. Parhaassa tapauksessa sitä ei kuitenkaan tule. Tuo tuntuu vieraalta, että päiväkotiin tutustumisen jälkeen, varsinaisen hoidon alettua, sinne voi vanhemmat jäädä "notkumaan". Ainakaan tämän pikkukaupungin päiväkodeissa ei olisi sellaista hyvällä katseltu. Pidän myös lapsen kannalta selkeämpänä paikalta poistumista. Tässä on tietenkin montaa käytäntöä ja mielipidettä. Pääasia, että homma pelittää.

Olen käsittänyt, että bebe on alle 1v. Siinä iässä lapsi ei hyödy toisen lapsen seurasta, vaikka äkkiseltään saattaa siltä näyttääkin. Lapset leikkivät pitkään ns. rinnakkain. Eli molemmilla lapsilla on oma maailmansa ja leikkinsä vaikka istuisivat vierekkäin. Toisen lapsen seura alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa 2 ikävuoden jälkeen ja 3-vuotias hyötyy jo kiistatta toisen lapsen seurasta. Silloin lapset yhdistävät leikkinsä ja muodostavat yhteisen leikin. Näissä keskiarvoissa tietenkin yksilökohtaista eroja.

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014

Sopeutuminen seimeen kestää yhden - kaksi viikkoa. Ensimmäisinä päivinä lapset eivät jää seimeen yksin hetkeksikään vaan vanhemmat ovat lastensa kanssa koko ajan. Silloin myös vanhemmat voivat keskustella keskenään.

Kira

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat