Lapsia saaneet ystäväni tuntuvat lähtevän yksi toisensa jälkeen pakoon Pariisista - ei niinkään terrorismin tai muiden yhtä dramaattisten syiden vuoksi, vaan lähinnä kalliiden vuokrien ja pikkuriikkisten asuntojen, ilmansaasteiden ja stressaavan elämänrytmin takia. Ja kieltämättä kun kantaa 10-kiloista tyttöä joka päivä viidennen kerroksen kaksioon ilman hissiä, käy itselläkin mielessä, että ehkä tämä lapsiperheen elämä voisi olla jossain muualla helpompaa...

Tänä sunnuntaina vietimme ihastuttava suomalaisen ystäväni, hänen miehensä ja pienen poikansa läksiäisiä sunnuntailounaan merkeissä. Parin viikon kuluttua Pariisin kadut ovat muisto vain ja he suuntaavat Bordeaux'n leveämmille kaduille ja lempeämpään ilmastoon.

Pariisissa asuessa tottuu usein vaihtuviin tuttaviin ja naapureihin, kaupunki ei varsinaisesti ole mikään suurperheiden unelmakaupunki, ellei sitten ole päässyt syystä tai toisesta rikastumaan ihan älyttömästi. Silti on aina haikeaa päästää (etenkin suomalainen) ystävä lähtemään Pariisin metroverkon ulottumattomiin.

No, ehkä tässä on vain hyvä syy lähteä pian viikonloppumatkalle Bordeaux'hon.

PS. Kuvissa mukana myös kotimatkalla silmiin osunut KYLMÄ-nimiset sukkahousut, kuulemma erityisen lämpimät sukkikset kyseessä,sopivat  hurjiin pakkasiin (lue: -2C), joita Pariisissakin saatiin testailla viime viikolla..

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat