En tiennyt, että tällaistakin on. Että voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi, kun kuulee kaverin synnytyksestä, joka oli kuuleman mukaan seurvaanalainen: tipan laittaminen sattui eniten. Ei edes väsytä. Kiva kun ei tarvinnut parsia mitään kokoon. Huomenna kotiin nukkumaan.

Tai jotain sinne päin.

Kumman haikea aalto kulki ylitse, kun tuota kuunteli ja kumman vaikea oli ihastella upeaa "suoritusta" niin kuin asia hienosti ilmaistiin.

Ja siinä ongelman ydin taitaa ollakin. Kaikille ah niin tuttu "suoritus"-sana kun saa pilattua vähän minkä tahansa jutun.

Synnytystä ei oman kokemukseni mukaan voi suorittaa, kun etukäteen on vaikea kenenkään sanoa, millä kastikkeella sitä tulee syödyksi (niin kuin ranskalainen sanoisi), meneekö homma "suunnitelmien" mukaan vai onko edessä montakin hurjaa ja yllättävää käännettä.

Moni on minun vähän horroriin taittuvaa synnytystarinaani kuuneltuaan halunnut korostaa, että vaikeat kuviot johtuivat korkeasta iästäni tai korkeasta verenpaineestani, vaikka kukaan lääkäreistä tai kätilöistä ei tätä käsitystä allekirjoita ja verenpaineeni lähti nousemaan vasta viikon verran ennen tytön syntymää.

Toisaalta ymmärrän kyllä, miksi monella (itsellänikin!) on tarve yrittää selittää ja löytää syitä "pieleen" menneille tapahtumille  - siis laajemminkin kuin vain synnytyskuvioissa. Jos osaa analysoida ja ymmärtää, mikä meni pieleen, voi varmasti seuraavalla kerralla, tai omalla kohdalla, välttää vaikeudet, ja sehän on vain inhimillistä.

Inhimillistä on myös ymmärtää, ettei kaikki mene aina niin kuin suunniteltiin ja se on ok -  eikä välttämättä kenenkään syytä...

Kommentit (4)

Terhi

Mulla oli kanssa aika karsea kokemus, nyt kaksivuotiaan lapseni syntymä siis. Pari päivää yritettiin ensin ja sitten meidät raijattiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin. Kun sitten aloitti oman äitiytensä kolme vuorokautta valvoneena iso leikkaushaava vatsassa, oltiin aika kaukana ihanteesta. Oma tavoitteeni synnytykselle oli varsin matala ja realistinen: vauva ulos ja tämän jälkeen ollaan molemmat hengissä. Kaikki toteutui, mutta olo oli kuin maantiejyrän alle jääneellä. Järkyttyneenä katselen valokuvia itsestäni sairaala-ajalta.

Lapsi on tärkein

Kaksi lasta alateitse synnyttäneenä on pakko kiistää, etteikö se ole suoritus. Jos termiä "suorittaa" on oikeutettua käyttää esim. tiedoston lataamisesta tai tehdä pituushyppysuorituksen, niin on vaikea käsittää, etteikö synnyttävä äiti suorittaisi. Kyllä hän tekee valtaisan suorituksen siitäkin huolimatta, että osa synnytyksistä päätyy sektioon.

Tavallaan tajuan, että synnytyksen päätyminen suunnittelemattomaan sektioon voi aiheuttaa epäonnistumisen tunteen. Ymmärrän siinä mielessä, että itse epäonnistuin imetyksessä. Jouduin vielä toisella reissullakin viettämään 5 päivää sairaalassa, koska maito ei noussut ja vauvalta putosi paino. Päädyin Tutteliin ja itkin asiaa vielä vuoden päästäkin.

En tiedä auttaako tämä nyt, mutta 10 vuoden kuluttua sillä tuskin on mitään merkitystä, miten bebe on ulos tullut. Sinulla on vain terve lapsi ja hänen vauhdilla laajeneva maailmansa iloineen ja suruineen. Muistat kyllä nuo tapahtumat lopun elämääsi, mutta niiden emotionaalinen merkitys vähenee ja häviää. Vain sillä on merkitystä, että sait elävän, terveen lapsen.

Alatiesynnytys on yleensä aina tavoiteltava tapa synnyttää, mutta mikään itseisarvo se ei ole. Syntyvä lapsi, äiti ja heidän terveytensä ovat tärkeimmät.

Kati

Minulla oli kaksi "epäonnistunutta", sektioon johtanutta synnytystä, mutta en muista näitä kauaa murehtineeni, pääasia että vauvat syntyivät hengissä. Sen sijaan kadehdin kyllä kovastikin niitä, joiden vauvat tuntuivat nukkuvan hyvin. Uskoin ja uskon kyllä vieläkin, että vauva-ajat olisivat olleet erilaisia, jos niihin ei olisi liittynyt univajetta niin pitkään (toisen kohdalla vuoden, toisen kohdalla kaksi vuotta). Synnyttäminen ja lapsen saaminen on niin iso osa elämää ja herättää niin paljon tunteita, että kateuden tunteitakin herää helposti (joku esimerkiksi saa paljon hoitoapua, toinen ei). Ja sitten on tietysti sekin puoli asiassa, että joku kadehtii ylipäätään sitä, että olet saanut lapsen, eihän sekään itsestäänselvää ole.

Kiitos blogistasi, olen seurannut sitä alusta asti.

käyttäjä-3385
Liittynyt4.6.2014

Kiitos paljon kommenteista! Terhi, sama fiilis minulla, odotukset eivät olleet mitään ihmeellisiä, en lähtenyt "suorittamaan täydellistä synnytystä", mutta vaikean synnytyksen jälkeen sitä on tosiaan aika hajalla, ja toipuminen vie vauva-arjen keskellä aikaa.

Iloa kaikkien kevääseen!

<3 Kira

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat