Mikä päivä nyt on?

Keskiviikko 22.10.2014 klo 12

Koska synnytys on lähtenyt liikkeelle luonnollisesti, ei käynnistystä tarvita, ja saan vihdoin syödä jotain. Tosin neljän-viiden minuutin välein päälle iskevät supistukset eivät ehkä ole ihan omiaan parantamaan ruokahalua.

Kätilö käy silloin tällöin tarkastamassa kohdunsuun tilanteen, mutta tuntien supistelusta huolimatta mitään edistystä ei sillä saralla ole nähtävissä. "Ensimmäisen lapsen kohdalla tämä on aika yleistä, kohdunsuun avautuminen voi kestää kauan. Haluaisitteko kenties jumppapallon omaan huoneeseen, se auttaa kestämään kipua."

Roudaamme valtavan sinisen jumppapallon huoneeseemme ja yritämme asennoitua edessä olevaan supistusmaratoniin. Mieheni kädet alkavat olla jo alaselän shiatsu-hieromisesta väsyneet, eikä jumppapallon päällä istuminen kyllä pahemmin auta, kun säännöllisiä supistuksia on ollut jo 12 tuntia eikä kohdunsuu ole auennut vielä kuin sentin.

Jossain vaiheessa aurinko laskee, jumppapallo pyörii, joku kantaa huoneeseen illallisen, joku mittaa verenpaineeni ja kuuntelee taas vauvan sydänääniä. Joku hieroo selkääni ja kipuaalto toisensa jälkeen vyöryy yli.

Jossain vaiheessa yötä mieheni soittaa kätilön paikalle ja ilmoittaa, että nyt saa riittää, kohta on katsottu tätä tilannetta jo kellon ympäri, ei tämä näin voi jatkua.

Mutta kätilö kertoo, ettei oikein mitään ole tehtävissä, ja sitä paitsi yläkerran synnytyssalit ovat juuri nyt kaikki ihan täynnä. Tuntuu, että moni vauva on valinnut juuri tämän yön syntymäyökseen. "Että jos voitte sinnitellä vielä, se kannattaa..."

Yritän syvähengittää kolme sekuntia sisään, kolme ulos. Tänä yönä taivaalla näkyy osittainen auringonpimennys.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kira Poutanen, kirjailija ja toimittaja Ranskassa. Kirjoitan elämästä ja ihmisyydestä kotikaupungissani Pariisissa - lapsen kanssa ja muutenkin.

 

Ota yhteyttä:
kira.poutanen@gmail.com

Seuraa minua Bloglovinissa.

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat