Meikä vauvana
Meikä vauvana

50 lähestyy, mutta sydän käy vasta rippikoulua

Äitini  myy kotiaan isäni nukuttua pois pari vuotta sitten. Liikaa tilaa, liikaa huoneita siivottavana, liikaa hoidettavaa puutarhaa, liikaa muistoja. Äiti siis tyhjentää kaappeja, komeroita, varastoa... mikä vyöry hetkiä ja vaiheita vuosikymmenten varrelta. Tuntuu kuin tekisi aikamatkaa lapsuuden ja nuoruuden tavaroiden ja vaatteiden tupsahdellessa vastaan. Viime viikolla hän toi vauvakirjani. Miten voi olla niin liikuttavaa katsella omia vauva-ja varhaislapsuuden kuvia ja lukea edesottamuksista. Ja liittää ne muistoihin omien lasten kehityksestä. Tuli vastaan kuva, jossa vauvana itken selvästi märissä vaipoissa sairaanhoitajan sylissä. Kysyin äidiltäni, että miksi olin sairaalassa. Olin kuulemma unikoulussa vuoden vanhana. Arvelin, että varmaankin muutaman yön. Järkytyin kuullessani, että 2 viikkoa. Siis KAKSI viikkoa. Melkein suutuin äidille. Huomasin, että omienkin lasten naamat venähtivät. Peitin itsesäälin naurahdukseen, että nyt löytyikin sitten selitys kaikille mun traumoille... Äiti kertoi, että päästessäni kotiin oli hoitaja ohjeistanut, että varmasti yritän kotona taas samaa itku-ruljanssia, mutta ettei saa mennä lankaan. Ekana iltana olinkin aloittanut itkemisen ja äiti oli raollaan olevan oven takana seurannut touhujani. Olin aikani itkenyt ja kurkkinut ovelle, mutta kun ei kukaan tullut, olin käynyt nukkumaan ja siihen oli loppuneet yöheräilyt. Ilmeisen tehokasta, mutta mitähän on meikäläisen pienessä mielessä ja sielussa tapahtunut niiden kahden sairaalaviikon aikana...

Monta on myrskyä ollut elämässä tuonkin taistelun jälkeen. Selvitty on. Tavalla tai toisella. Eilen olin kaksissa 50-vuotis-juhlissa. Upeita, elinvoimaisia, hehkuvia naisia molemmat. Jonkinmoista ikäkriisiä potevana katselin hurmaavia juhlavieraita  juhlissa ja totesin, että ei kai tässä kovinkaan kummoisesti käy vaikka 50 itselläkin pian mittarissa. Yksi ystävä totesikin illalla hienosti, että tässä iässä ei ehdi edes haluamaan kaikkea, mitä koko ajan saa. Näinhän se taitaa olla. Monessakin mielessä. Hyvässä ja pahassa. Silti käy sydän vasta rippikoulua. 

Peace and Love kaiken ikää!

Kommentit (9)

Vierailija

Tuohon aikaa 60-luvulla,oli hiukan eri metodit kuin nyt on... Moni silloinen kuritus tai koulutus tai vaikkapa tuo unikoulutus vauvalle tuntuu melko barbaariselta. vaan ihan kelpo kansalaisia meistä taisi silti tulla.

Minä synnyin 1961 ja painoin nippa nappa 3 kg eli olin tuon ajan mittapuun mukaan liian laiha! Tuloksena syöttämistä ja lihottamista,mistä seurauksena lihava lapsi ja aikuinen,takana kaksi rankkaa laiharia...kolmas eessä... 

Vanhojen kuvien katselu on ihanaa ja rankkaa. Muutin vuosi sitten kaksiosta yksiöön ja tein vastaavaa inventaariota. Itkua ja naurua...

 

Hyvää enkelin päivää...enkeleitä elämääsi!

 

Maarit

 

Vierailija

Hei,

 

Olen myös vuonna 1966 syntynyt, meillähän on vielä monta vuotta täysiin vuosiin.

Mulle kolahti Studio 55-ohjelmassa haastattelemasi Kylli Kukk, ja hankinkin

hänen kirjansa Kyllin hyvä.

Ihania ohjeita ja viisauksia koko kirja täynnä. Itse selkäoireisena, oppinut liikunnan kautta hoitamaan itseäni. Jooga siihen ihan paras hoitomuoto

Vielä kun saisi tän kanaemo-syndrooman pois, ja nauttisi itsekkäästi

omasta ajasta ja antaisi omaa aikaa ja hemmottelisi itseään.

Pääsin kylläkin hyvin hemmottelun makuun, koska palasin juuri

Naantalin kylpylästä selän kuntoutuksesta. 

Aurinkoista ja energistä syksyä sinulle

 

terkuin Maija

Vierailija

Hei, laihdutin 15 kg vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Kas kummaa kuvittelin pystyväni hallitsemaan syömiseni ja varmaan pystyinkin, mutta siirtyessäni takaisin ns. virallisen suosituksen ruokavalioon kilot tulivat pikku hiljaa takaisin. Luulen että olet huomannut myös saman, sitä ei vaan voi estää vaikka liikkuisi kuinka paljon, se on se käsi joka ratkaisee mitä suuhun laittaa. Niinpä aloitan jälleen vhh-ruokavalion. Se vaan on se mitä meidän tyyppiset tarvitsee, eihän se kaikille edes sovi, mutta oli huomattavaa että sokeriarvoni paranivat juuri tuon ruokavalion ansiosta. Kiitos ja kunnia Heikkilän Antille, hän todellakin tietää mistä puhuu!!!
Ihanaa syksyä kaikille ja kiitos mukavista kirjoituksistasi Raakel, tätä on ilo seurata :).
Jassu

Vierailija

Värikästä syksyä kaikille, ylläolevan tekstin suhteen olen samaa mieltä. Jos on helposti taipuvainen ylipainoon, niin vhh on todellakin se "oikotie" onneen, kaikkien pitäisi ainakin kokeilla sitä. Voihan se olla ettei kaikille sovi, mutta Raakelillekin sopi oikein hienosti, tulokset ovat nähtävissä.

Kylli Kukk oli niin ihanan pirteä ja herttainen että olisi ilo seurata haastatteluanne!

Vierailija

Hei,

oma ikäkriisi loppui siihen, kun täytin pari kuukautta sitten 50. Ihan kuin joku näkymätön taakka olisi tipahtanut harteilta. Nyt saa pistää iän ja aikuisuuden piikkiin kaikki mahdolliset "höpsöttelyt" ym. :)

Ihanaa syksyä!

t. Jaana

 

Vierailija

Sinä olet ihana ja aivan vastustamattoman upea esikuva kaikille meille naisille!  Olet todella kaunis nainen, äläkä hyvä ihminen todellakaan stressaa enää kiloistasi, tulkoot muutamat lisäkilot, ne eivät todellakaan vie kauneuttasi pois.

Elämä on tarkoitettu elettäväksi ja nautittavaksi, ole siis sinä meille suomalaisille naisille edelleen esimerkki elämää rakastavasta kauniista naisesta!!!

 

Vierailija

Miksi Raakel et kestä kritiikkiä?

Poistelet kaikki negatiiviset kommentit.

Tuhannet naiset ovat laihduttaneet ja pysyneet laihoina.

Vain sinulla on tarve huudella jokaikinen asia julki.

Katsotaan kauanko tämä kommentti pysyy täällä :)

Vierailija

 

Mitä ihmettä Raakel on tehnyt sinulle?

Käyt Raakelin sivuilla levittämässä negatiivista energiaa ja tunnut itse saavasi energiaa siitä, kun muut voivat huonosti.

Kommenttisi jotenkin tunnistaa samalta henkilöltä tuleviksi.

Saat varmasti voimaa vahingonilosta. Onnekseni en tunne sinua.

Raakelilla on työ, johon kuuluu julkisuus. Älä tule tänne blogiin ja sivuuta häntä koskevat jutut jos ne noin kovasti harmittavat sinua.

Iso hali Raakelille! Minun mielestäni olet ihailtavan rohkeasti avannut sydäntäsi.

Johanna

 

Vierailija

Miksi Raakel et kestä kritiikkiä?

Poistelet kaikki negatiiviset kommentit.

Tuhannet naiset ovat laihduttaneet ja pysyneet laihoina.

Vain sinulla on tarve huudella jokaikinen asia julki.

Katsotaan kauanko tämä kommentti pysyy täällä :)

Vierailija

Neljänkympin paikkeilla sitä viimeistään kai alkaa jotenkin hahmottaa "oman kuolevaisuutensa". En juurikaan huomannut kolmeakymppiä enkä suuremmin kriiseillyt, mutta neljänkympin jälkeen alkoi inventaario. Aika moni varmaan kysyy itseltään, miten olen onnistunut ihmissuhteissa, entä työelämässä? Saavutinko sen mitä toivoin tai sainko lahjana sen mistä haaveilin? Elänkö "itseni näköistä elämää?" Nelikymppinen ja miksei viisikymppinenkin on varmaan jonkinlaisessa myllyssä, jossa suhde vanhempiinkin- jos on onni heidät vielä pitää- ja lapsuuden kodin eväät tulevat laajemman perspektiivin tarkasteluun. Vaikka muutostani lapsuudenkodistani oli jo kulunut hyvä tovi, aloin nähdä unia tästä ensimmäisestä kodistani kun vanhempani myivät "kotipesäni". Tärkeä prosessi kai sekin. Iloa ja hymyä syksyyn! Petra

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat