Kirjoitukset avainsanalla välipala

Hymy arjelle
Hymy arjelle

Kohti arkea flunssan jälkeen

Niin se sitten iski se lenssu. Inkivääristä, hunajasta, c-vitamiinista,sinkistä ja nokka-huuhtelukannusta huolimatta. Puoli perhettä kaatui samaan tautiin. Pakko oli nöyrtyä syömään antibioottikuuri poskiontelotulehdukseen, Sitkeää, keuhkoja polttelevaa köhimistä, röhimistä ja räkimistä kestänyt jo reilut kaksi viikkoa. Tänään eka päivä, kun koen taas olevani elossa. Välillä meinasi tulla mörön ajatukset, kun ei päässyt liikkumaan ja jotenkin sitä onnistuu kipeänä pienesti vaipumaan itsesääliin. Toisaalta osasin jopa nauttia pakkolevosta. Ajattelin lataavani akkuja ja lepuuttavani kehon jokaista säiettä. Paitsi yskintä-lihaksia.  Tänään menen varovasti aloittelemaan treeniä. Ajattelin crossata hissunkissun ja sitten vähän tehdä lihaskuntotreeniä ja venytellä. Ei maksimisykkeitä eikä kovia tehoja. Herätellen kehoa. Mikäli tuntuu hyvältä ja hengitys kulkee niin huomenna aamulla uskaltaa ehkä nautiskella combatista. Tosin sekin alkuun ilman pomppimista. Tassut tanakasti maassa. Ainakin yksi kerrallaan. Ei liene tartte mainita, että into treenaamaan on melkoinen....nyt otetaankin meikäläisestä mittaa. Maltti on valttia!

Huiliessa oli aikaa lueskella, vähän siivoilla kodin nurkkia kuntoon ja tehdä ravinteikasta ruokaa. Sopivasti ilmestyi rakkaan bloggari-sisko Hanna Sumarin tuorein baby, välipala-kirja Virtaa Superfoodeista. Kirjan eväillä pysyy takuulla energiat kohdillaan! Nam! 

Olen innokas smoothien surauttelija, niihinkin sain taas uusia ideoita. Ja moni välipala-patukka houkuttelee testaamaan. Kirjan chia-vanukkaan innostamana tein oman version aamiaiseksi. Liotin cashew-pähkinöitä sekä chia-siemeniä vedessä muutaman tunnin, sitten surautin mixerissä, mausteeksi ripaus kardemummaa. Jääkaappiin yön yli. Aamulla oli "raakajugurtti" namia mangon ja passionhedelmän kanssa. Loput aion syödä illalla treenin jälkeen pakastemarjojen kera. Ja vihersmoothie kirkastaa räkäisemmänkin aamun!

Ei eilisessä aamiais-omeletissakaan ollut valittamista. Huom! uusin ilonaihe keiitiössä - keraaminen paistinpannu. Ainakin näin alkuun unelma! Ei tartu pintaan, eikä tartte lorotella öljyä tolkuttonasti, tippa riittää. 

Kasviksia joka aterialla ja monissa väreissä. Zempataanpa kaikki tämän päämäärän eteen! Mulla hätä-apuna toimii hapankaali. Tässä vähän monipuolsempi lounas-salaatti. 

Kipeänä oli myös aikaa mietiskellä syntyjä syviä. Kuten oman kehon ja mielen tilaa. Inventario omasta tilanteesta ei koskaan ole turhaa. Irti turhasta kuonasta, tiukasti kiinni oikeaan, aitoon. Nyt siis oman elämän kimppuun, ei kynsin hampain, vaan hymyssä suin ja kiitollisin mielin. Kuullostellen herkin korvin. Nähden  kirkkain silmin. Haastaen. Mutta sopivasti. 

Mukavaa talvista viikkoa kaikille! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

1/3 | 

Olen jo kahdesti tehnyt Hannan banaanilettuja. En tiedä onko ohjetta kirjassa,mutta hän teki sitä Huomenta Suomessa. Siihen tuli mm. kaurahiutaleita. 

Toipumisia eikä liian aikaisin sitä jumppaa ;)

2/3 | 

Hannan kirjan omistavana, kyllä kaura banaaniletut on kirjassa. Muutenkin täytyy kehua että on loistava kirja. Mutta puhun siis Hannan ruokakirjasta, syksyllä ilmestyneestä. Terkuin Jassu 

3/3 | 

Hei,

Kiitos kivasta blogista.

Olisi hienoa saada tarkempi 'resepti' raaka-jogurtistasi (cashew-pähkinöiden ja chia-siementen määrä). Kuulostaa 'yksinkertaista ja hyvää' -osastolta ja sitä lajiahan arjessa tarvitaan.

Toipumista !

S

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiertueen välipala- tuokio pelasti "kielletyltä" paastolta
Kiertueen välipala- tuokio pelasti "kielletyltä" paastolta

Postaus tuotettu yhteistyössä Valion kanssa

Raxun remppa-kiertueella Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä on ollut uskomattoman intensiivinen tunnelma. Liikuntatieteilijä Eija Holmalan ja päätoimittaja Taina Riston kanssa olemme kotimatkoilla huokailleet suomalaisten naisten – ja muutamien miestenkin avoimuutta, rohkeutta ja vilpittömyyttä, jolla he ovat lähteneet liikenteeseen. On onnellista  saada jakaa kokemuksia, ajatuksia, pelkoja sekä unelmia.  Kiitos teille jokaikiselle osallistumisesta! Keskiviikkona repäistään vielä Oulussa. Sitten on kesäloman vuoro. Autuasta sekin!

Tien päällä huomasin taas, miten helposti säännöllinen ateriarytmi haihtuu taivaan tuuliin. Kuulijoille paapatamme sen ehdottomasta tärkeydestä, jottei nälkä riistäytyisi holtittomaksi ja ilta menisi sohvan pohjalla puputtaessa nonstop ilman minkään kylläisyys-kellon hälytystä. Niinpä pelastauduinkin joka reissulla maistatus-lahjana olleilla Profeel proteiinijuomilla. Se säilyy myös huoneenlämmössä ja siksi soveltuu loistavasti reissuevääksi. Näin ei jäänyt kammottavia 8 -10 tunnin ”paastoja” ja iltamyöhällä kotiutuessakin oli vielä fiilikset hyvät.

Pari viikkoa sitten hehkutin laku-makua. Nyt taas vannon vaniljan nimiin. Maku on sopivan lempeä,  näin kesällä toimii myös vaniljapirtelön korvikkeena oikein reilusti kylmennettynä. Eija puolestaan kertoi lämmittävänsä kahvin  makuista profeel-juomaa. Loistava iltapäivän pelastaja! Itse kokeilin lorauttaa suklaa-versiota kahviin maidon sijaan. NAM!

 

Eija vauhdissa ohjaamassa jumppatuokiota kiertueella

Tänään oli aamulla lentävä lähtö kukonlaulun aikaan. En ole synnynnäinen aamuvirkku enkä varsinkaan mestari syömään reilua aamiaista niin varhain. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että jotain proteiinipitoista kannattaa kahvin kaveriksi elimistölle antaa, muuten lopahtaa puhti jo ennen puoltapäivää. Söin siis purkin rahkaraetta – 3marjan makuisena. Olin pihdannut lempimakuani pari viimeistä purkkia hyllyn perälle pahan päivän varalle.

 

Suursuosikkini Profeel-perheestä on edelleen maustamaton jogurtti. Sen käytön variointimahdollisuudet ovat rajattomat. Tässä jälkkärin osana: mantelijauhosta, tummasta kaakaojauheesta sekä neitsytkookosöljystä leivottu mudcake marjoilla sekä jogurtilla, johon vatkasin ripauksen steviaa sekä kardemummaa. Kuka kaipaa enää kermavaahtoa…

Lisää mun välipaloista ja ajatuksia matkan varrelta voit zekata videoklipeistä:

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/kampanja/10_kysymysta_raxulle_videolla

Kommentit (6)

2/6 | 

Hei!

Kiitos mukavista blogikirjoituksista. Kirjoitit Hyvä Terveys-lehden Raxun remppa-tekstissä, että olet hurahtanut lakritsin ja piparmintun makuiseen vihreään teehen. Minkä merkkistä tämä tee on ja mistä sitä saa?

Terveisin, makeanhimoon helpotusta etsivä :)

3/6 | 

Heissan,
että mua harmittaa kun en mahtunut Ouluun kuuuntelemaan sua!
Mutta tervetuloa Ouluun!
t. Tarja

4/6 | 

Tarja hyvä, tule ihmeessä Oluluun tapaamaan meitä!! Aina me yksi saadaan mahtumaan!! ELi sydämellisesti TERVETULOA!!!

T. Raxu

5/6 | 

Sulla on kivan näköisiä vaatteita aina kuvissa. Missä kaupoissa yleensä shoppailet? Olisiko mahdollista valaista???? Ihanaa tulevaa keskikesän juhlaa :)

6/6 | 

Hei,

Kysyit piparminttu-laku-teestä. Kaapissani on Yogitea-merkkisenä, ehkä löytyy muiltakin merkeiltä. Jos ei valmiina sekoituksena niin voihan itse sekoittaa makuja :-)

Nautinnollisia tee-hetkiä sinulle!

Vaatehankinnat ovatkin vaikeammin vastattavissa...yleensä shoppailen reissuilla. Kotona olen aika ketju-kauppa-shoppailija akselilla H&M, Lindex, Ginatricot, BikBok, Monky, Mango. Stockmanilta tulee myös hankittua vaatteita. Olen enemmän edullisten vaatteiden suurkuluttaja kuin pitkään harkittujen kalliiden hankintojen ihminen. Kyllästyn vaatteisiin nopeasti ja laitan ne siten kiertoon. SIksi harvoin satsaan hintaviin hankitoihin. PAitsi takkeihin, jotka kestävät säät. Urheilukaupat ovatkin koko perheen heikkous...

Ihanaa Juhannusta kaikille <3

T. Raxu

Appelsiinrahkarae on raikas "kahvileipä"
Appelsiinrahkarae on raikas "kahvileipä"

Riittävän protskun keräily päivän mittaan saattaa välillä ahdistaa

Postaus tuotettu yhteistyössä Valion kanssa.

Olen mestari ottamaan stressiä milloin mistäkin. Jopa riittävästä proteiinin saannista. En nyt sentään niin hifistelijä ole, että laskeskelisin varsinaisesti saatavia grammoja, mutta oma olo kertoo kyllä, jos saanti on jäänyt nuukailun puolelle. Nimittäin silloin ei ole kylläinen ja vireä meininki, treenit takkuavat ja  mieliteot hiipivät iltapuhteeseen.

Palautusjuomat ovat kyllä aina käytössä treenin jälkeen, usein jopa treenin lomassa. Hätätilassa – jos olen ollut tuhma tyttö, enkä syönyt kunnon lounasta tai välipalaa, huikkaan protskujuoman jo ennen treenejä. Näin elvyn nopeasti ja kotiintullessa jaksan ilman tutinaa ja heikotusta sitten miettiä ihan oikean ruoan tekemistä. Aloitettuani palautusjuomien käytön pari vuotta sitten, huomasin treenitehoissa ja palautumisessa huiman eron. Nykyään en esim. pode juuri koskaan maitohappoja.

Rahka ja raejuusto kuuluvat myös lemppareihin, niiden avulla selätän useasti niin välipala-tarpeet kuin herkkuhimotkin. Sekaan marjoja, pähkinöitä sekä pellavansiemenrouhetta ja massu, mieli sekä lihaksisto kiittää.

Olen myös testaillut erilaisten aamiaisten vaikutusta vireystilaan. Tykkään hurjasti puurosta, mutta parhaiten pysyn kylläisenä protskupitoisella aamiaisella: omeletti,  smoothie tai luonnonjugurtti marjoilla sekä siemenillä.

Sain maisteltavaksi Valion PROfeel-tuoteperheen tuotteita. Vaniljan ja suklaan makuiset palautusjuomat olivatkin jo tuttuja kavereita, mutta lakritsi-uutuusmaku piristää kummasti tätä maailmaa. Englannin lakut olivat meinaan meikäläisen ”vanhan” elämän perus-himo-settiä…

 

Makurahkat ja varsinkin proteiinirahkarae tuo nyt kivaa vaihtelua omiin, tuttuihin sekoituksiin. Rahkarae-yhdistelmä kuullosti ensi alkuun hieman hämmentävältä, mutta appelsiininmakuisena varsinkin toimii ihanasti päiväkahvin parina. Ja kaikki, missä on mustikkaa, on herkkua! Eilen illalla katselin leffaa telkusta, nautiskelin mustikkarahkaa ja lepuutin kahvakuulan piinaamia kinttuja.

Eniten olen innoissani maustamattomasta proteiinijugurtista! Loistava sellaisenaan tai smoothien pohjana. Eikä tarvitse lisäillä protskujauheita, joiden maku kuitenkin on hieman…noh, jauhemainen.

 

Testailen nyt PROfeel- tuotteita parin viikon ajan. Katsotaan, mikä nousee kesto-suosikiksi ja viitsinkö enää tämän jälkeen sekoitella omia palkkarijauheita J

Kommentit (4)

1/4 | 

Heippa, olisi hienoa jos kommentoisit ja voisit vastailla kysymyksiin joita tulee kommenttipalstalle. Aamutreeni kullan kallis otsikon allakin kysytään hupparistasi....puolin ja toisin yhteydenottoa. Mukavaa päivää!! :)

2/4 | 

Moikka!

 

Kiitos paljon viestistäsi! SIvuston uusi ilme on vähän teettänyt tenkkapoota tekniikkansa suhteen...siis meikäläiselle, joka ei ole mikään netti-hai ;-)

Vastaan toki enemmän kuin mieluusti kysymyksiin, kun saan taas tämän homman haltuun! Ihanaa päivää sulle!

 

Kysymäsi huppari on Casallin viime kesän mallistosta, en tiedä, vieläkö sitä on kaupoissa saatavilla. :-)

T. Raxu

3/4 | 

Pidin itse enemmän aiemmasta sivuston ilmeestä, mutta totuttaudutaan tähän, pääasia että kirjoittelet. Ihanaa viikonloppua!!

4/4 | 

Moi, tota lakupalkkarii pitää kyllä maistaa, en oo huomannutkaan et oli tämmönen maku tullut. Tykkään ite kovasti noista raejuustorahka hässäköistä. Niitä oli aiemminkin varmaankin valiolla samantyyppisiä, mut en muista nimee.

Onneks satuin kattoon Bettinan tänään, oli hyvät keskustelut, oikeen tempas mukaansa kaikkien kolmen haastattelut.

Kiva tää uus blogin ilme!

Aurinkoisia päiviä sulle!

t. Kati

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat