Kirjoitukset avainsanalla haikeus

Kuvauksissa
Kuvauksissa

Hieno haikeus

Puhun usein bloggari-siskoni Hannan kanssa puhelimessa. Elämästä, iloista, suruista, treeneistä, ärsytyksistä. Mutta myös vanhenemisen haasteista. Juteltiin myös tänään.  Hanna kirjoittikin teemasta Elämä on ihanaa - blogiinsa. Rinnakkain sisko kuljetaan. Ikääntymiseen liittyy niin paljon luopumista. Tai siltä tuntuu tänään. Toisaalta, eletty elämä antaa perspektiiviä ja syvyyttä. Ja vapautta. Ihailen kokemusta. Miksi en siis arvostaisi ja kunnioittasi myös omaani? Täytyyhän ne jossain näkyäkin ne elämän jäljet. Hannan kehoituksesta katsoin juuri  "Vain elämää"-tv-sarjan ekan jakson. Itkin alusta loppuun. "Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus ja pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan." 

Nyt painunkin pihamaalle kyynelten kirkastamin silmin poimimaan omppuja. Ihana syyspäivä, vielä lempeä lämpö sekä valo. Nuorio aikoo kokata kuulemma lohturuokaa - perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Jälkkäriksi uuniomenoita. Tulee mieleen oman rakkaan mummin murkinat. 

Illalla combat-treenien jälkeen tänttään sitten peffani sohvalle. Uusi Tanssii Tähtien kanssa-tuotantokausi pyörähtää käyntiin. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole haikea olo. On aika paljonkin. Niin mieluusti treenaisin tanssia päivät pitkät...tosin sunnuntain suorien lähetysten paniikkia en ikävöi...että siinä mielessä helpottunut olo. Tosin olihan ne suoran lähetyksen vedot loppujen lopuksi aina kirsikka kakun päällä. Mutta nyt on seuraavien vuoro käydä koko vuoristorata läpi. Ihanuuksineen ja kauhuineen. Viestikapula on annettu eteenpäin. Väliaikaista kaikki on vaan... Itse seuraan ohjelmaa tänä vuonna sivusta suurella mielenkiinnolla. Kirjoitan tansseista joka viikko Iltalehteen. Arvioini ovat sitten luettavissa maanantain lehdestä ja netistä. Ja lienee sanomattakin selvää, että katson uusia tähtioppilaita suurella kunniotuksella ja rakkaudella. Tiedän, minkä tajuttoman mankelin jokainen käy läpi. Siksi on helppo löytää kehuttavaa jokaisesta.

Tehtiin lehteen kuvia mun tanssi-palstaa varten. En ole iltapuku-ihminen. Olen saanut siitä sortista yliannostuksen viulisti - vuosina, kun joka viikko piti olla sinfoiaorkesterin konserteissa iltapuku-tällingeissä. Mutta joskus voi joustaa :-) Hiukset, meikki ja stailaus Katja Teinilä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

1/10 | 

Kiitos Raakel tästä. Nuo elettyjen vuosien määrä välillä mietityttää. Kuitenkin, samoin kuin sinä, sain itse merkitystä ikävuosiin ja kokemuksiin Vain elämää -jaksosta. Ensin Paula Koivuniemen tulkinta Lapin kesästä sekä Vesa-Matti Loirin ja Paula Koivuniemen yhteinen loppuduetto samasta kappaleesta teki vaikutuksen. Katsoin dueton Nelosen ohjelman kotisivuilta kokonaan. Siinä kaksi konkaria laulaa yhdessä toisiaan arvostaen ja toisilleen tilaa antaen. Aivan mahtavaa. Kävin ohjelman aikana melkoisen tunneskaalan läpi. Ihanaa, kun on elämää.

Terveisin Hilkka Poutanen

2/10 | 

Kiitos tästä kirjoituksestasi. Itse olen 40+ ja ihan samoja kiitollisia ja haikeita tunteita, vahvaa iloa ja pelkoa olen käynyt läpi jo pitkään. 

Tämän kauden Vain elämää  hehkutettiin etukäteen ihan kyllästymiseen saakka - ajattelin jo etten katso koko ohjelmaa, mut katsoinpa sittenkin. Huh huh.

4/10 | 

Olet kyllä upea ilmestys, kerta kaikkiaan!! Ja ajattelinkin, et sinut olisi nähnyt katsomossa, mutta ehkä joku muut kerta. Vain elämää on vähintäänkin ttk:n kaltainen tunteita herättävä ohjelma, vaikka Paula Koivuniemen esitys olikin minusta pliisu, toisin kuin Vartiaisen tai nuoremman Paulan :) 

5/10 | 

Hei! Onnea upeasta uudesta elämästä. Eilen juuri luin loppuun kirjasi, jonka kirjoitit Borgin kanssa. Jäin miettimään, että kun noin upean kilomäärän olet kadottanut, mitä tapahtui kehon iholle. Onko se ylimääräinen poistettu vai minne se on piilotettu. En ole blogiasi seurannut, joten olet asiasta saattanut täällä mainita, mutta noissa kirjoissasi aiheesta ei ole kerrottu. Utelias kun olen, olisi tietysti kiinnostavaa tietää, mistä kilomäärästä tuo pudotus on. Ihan vaan siksi, että tietäisin, voinko itsekin siihen joskus yltää.

Kaikkea hyvää eläämäsi toivon.

6/10 | 

Kysmys ihosta toistuu säännöllisesti. Iholleni ei olla tehty mitään. Pudotin painoa 0,5-1Kg:n viikkovauhdilla samalla kuntoille tosi paljon. Eli iho ehti muutoksessa mukaan. Enhän toki ole enää teini-ikäinen iholtani enkä muutenkaan. Mutta en  joudu ihoa minnekkään piilottelemaan. Menossa siis mukana ja luomuna :-)

 

Terkuin Raxu

7/10 | 

Vähän asian vierestä nyt, mutta kun tv-ohjelmista tuli puhe: itse olen lopen kyllästynyt TTK:hon. Pieni tuomariuudistus vähän piristi, mutta myös Jukka ja Jorma joutaisivat jo vaihtoon (ei voi tämän maan tanssiasiantuntijat olla niin vähissä?!) ja samoin juontajat tympii. Mitään äänestystuloksia ei kerrota tarkemmin, joten ihan ennalta päätettyä leikkiä taitaa olla.. Enkä nyt tarkoita, ettetkö Raakel voittoasi ansainnut oltuasi niin hyvä, mutta olihan sekin aika erikoinen kuvio kaikkinensa. Kai se niin on, että ohjelmilla on tietynlainen elinkaari, ja minustakin kyllä TTK alkaa olla loppusuoralla. Aikansa kutakin.

9/10 | 

Heippa Raakel!

Olenkohan nähnyt unta vai oletko oikeasti huomenna keskiviikkona luennoimassa Helsingin Pääpostitalon ravintolassa? Muistelin eilen lukeneeni mainoksen tästä tilaisuudesta, mutta nyt en löydä siitä mistään tietoa... olisin tullut kuuntelemaan, mutta kun en löydä tilaisuudesta lisätietoa netistä googlettemalla... osaisitko kertoa esim kellonajan ... :)

 

Kiitos! :)

 

Terkuin, Marzu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Finaaliin valmistauduttiin monella tapaa, sunnuntaina selviää tämäkin säätö :-)
Finaaliin valmistauduttiin monella tapaa, sunnuntaina selviää tämäkin säätö :-)

Viimeiset hetket

Hurja tunnevyöry ja vielä hurjempi viesti-aalto seurasi viime sunnuntain tanssikisasta putoamista ja sitten ihmeen kaupalla avautunutta jatko-paikkaa. Ei meinaa pieni pää pysyä perässä. Koko viikko ollaankin treenattu pitkiä päiviä, on nimittäin kolme tanssia tanssittavana huomenna. Jokainen päivä on konkretisoinut tosiasiaa, että kohta tämä oikeasti loppuu. Kun sunnuntai-iltana oli pakko aloittaa luopumis-prosessi, on se jatkunut onnellisissa ja työntäyteisissä merkeissä koko viikon. Bittersweetiä... keho alkaa olla jo melko väsy kolmen kuukauden non-stop-setistä. Mieli ei vielä tosin väsymystä myönnä... Nyt nautitaan täysillä joka hetkestä! Kilpailua en osaa enää edes oikein ajatella kilpailuna. Nyt on jo voitettu enemmän kuin villeimmissä unissanikaan olisin uskaltanut haaveilla. Huomisessa finaalissa siis liidän Janin käsivarsilla enkä murehdi sen enempää kinttuja kuin muitakaan teknisiä puutteita. Annan palaa sielun kyllyydestä!

.

Tänään ehdimme hetken hengähtää perheen kanssa ja juhlia kuopuksen 15-v synttäreitä pitkän aamiaisen äärellä. 

Iltapäivällä kävin Messukeskuksessa Farmasia-messuilla Lysi-omega-öljyn ständillä. Olipa mahtavia, iloisia kohtaamisia! 

Ensi viikolla on sitten aika sielun aloittaa varovainen laskeutuminen arkeen. Kotiin. Perhe saa ottaa mammasta kopin.

Tiedossa on haikeutta, itkua ja onnellista väsymystä. Ja päällimmäisenä suuri kiitollisuus kaikesta koetusta! Tämän sisäistämisessä meneekin sitten ehkä loppu elämä... :-)

Kiitos teille mahtavasta kannustuksesta, kiitoksista ja niistä kriittisistäkin äänistä!

Olemme onnellisisa Janin kanssa, jos jaksatte kannustaa vielä loppuun saakka! 

Vikat treenit nautittuina, on aika antaa mennä ja lentää...

KIITOS

Kommentit (36)

1/36 | 

Tsemppitoivotukset vielä viimeiselle kisapäivälle. Tanssikaa ja nauttikaa finaalissa, ja antakaa sen näkyä yleisölle, kuten olette tähänkin asti tehneet.Kiitos hienoista elämyksistä tähän asti.

T. M-anne

2/36 | 

Hyvä Raxu ja Jani!!!! tsemppiä illan koitokseen. Varattuna lasi viiniä ja Fazerin sinistä <3 Hengessä mukana <3

3/36 | 

Hyvä Raxu ja Jani!!!! tsemppiä illan koitokseen. Varattuna lasi viiniä ja Fazerin sinistä <3 Hengessä mukana <3

4/36 | 

Toivon teille koko sydämestäni onnea finaaliin, olette ihan parhaita! Olet mahtava tsempitär, älä ikinä muutu <3 Kiitos!!

6/36 | 

Vielä yksi ihana ilta seurata teidän matkaanne! Nauttikaa täysillä, enempää ei tarvitse yrittää! Voitto tai ei, kuten sanottu sillä ei ole merkitystä. Olitte kuitenkin niin lukemattomien ihmisten Se ainoa oikea voittopari. Teistä välittyvässä lämmössä on ollut kotisohvillakin mukava paistatella! ;)

 

7/36 | 

Ihanaa iltaa! Nauttikaa! Mukavia päiviä sitten myös perheen parissa, jahka ne mammastaan kopin ottavat! On ollut niin monen muun tavoin mukava seurata matkaasi ja tätä tanssisyksyä. Kotisohva on varattu minulle taas täksi illaksi ja muu perhe saa meillä pärjätä ilman mammaa vielä tämän illan. ( Mies totesi: onneksi se sitten loppuu, mamma saadaan takaisin sunnuntai-iltoihin).

Olet Raxu ihana ja ai, että niin upea, myös ulkoisesti. Kohta alkaa jännittämään!

8/36 | 

Huh kuinka kaunis tuossa mustassa mekossa!!! Paljonko on kiloja lähtenyt tanssin myötä? Taidat olla jo ihan ns. normaalipainoinen.

Lotta

9/36 | 

Tsemppiä finaali-iltaan, äänestetty on ja toivottu että voitto menee oikeaan osoitteeseen! Iloa ja voimaa on tarttunut itsellekin Raxun blogia, elämäntapamuutosta ja tanssimatkaa seuratessa. Kiitos <3

11/36 | 

Mahtavat onnettelut voittajalle!! Olit paras Raxu alusta loppuun.Kerrankin meni niikuin piti.Nyt voit näyttää sinua kiusanneille ja pilkanneille ääliöille,että siitäpäs saitte.Oikeus tapahtui sittenkin!!!!

13/36 | 

YES!!!! Näytit niille kaikille! ONNEA!!!!! Olet tämän ansainnut, ja niin myös kaikki katkerat ilkiöt jotka tänne ovat kehdanneet kirjoitella...siitäs saitte!

 

t:A

14/36 | 

Oikein Paljon Onnea Raakel & Jani! :) Olitte paras pari ja ansaitsitte voiton! Raakel, olet valtavan taitava tanssija ja sinua oli aina ilo katsella! Olette upeita yhdessä! Nauttikaa voitosta! Toivottavasti teitä nähdään tanssimassa jatkossakin! <3

15/36 | 

Onnea! Nyt äänestäjätkin osasivat arvostaa tanssitaitoa eikä mitään hyvä-tyyppi -juttua. Vaikka olette te myös hyviä tyyppejä. T. Jaana

16/36 | 

Onnea teille molemmille. Janille mahtavasta opetuksesta ja sinulle Raakel, olet ihan paras tsemppari kunnon kohotukseen!

Voi että kuinka sydämeni pohjasta nautin teidän tansseista, ne olivat sekä teknisesti että ilmaisullisesti ihan huippuja jokainen.

t. Maritta

17/36 | 

Onnea Raxu ja Jani Hienosta Suorituksesta. Äänestin teitä  - ja samalla äänestin kaikkea sitä hyvää, mitä   olet viimeisen parin - kolmen vuoden aikana itse aikaansaanut omalle kunnollesi ja kropallesi. Tanssiasi katsoessa sain itsekin toivoa tehdä Raxut - jos ei sentään ihan TTK-voittajaksi! 

 

t. Maria, 60 v. ja 100 kg

18/36 | 

Olet Raakel aivan häikäisevän kaunis!! STUNNING. Lisäksi vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä,siis todella. Onnea hirmuisesti voitosta! <3 

 

Terveisin Henna

19/36 | 

Raakel olet super kaunis! Tuossa mustassa mekossa täysin tyrmäävä. <3 sopisit suoraan sanottuna vaikka Stockmannin kuvastoon. :)

 

Terveisin mallintöitä tehnyt nainen 47 v

20/36 | 

Olitte kyllä niin huikeita, että olisi ollut ihan huutava vääryys, jos toistamiseen olisitte jääneet toiseksi. Onneksi ei!

Ja olet kyllä niin mielettömän upea ilmestys!  Siis kertakaikkiaan. Tuo messukuva kertoo kaiken, olet saavuttanut sen, mistä me sohvaperunat vaan haaveillaan. Onnittelut ja halaus, sen näkee sinusta, että elät elämäsi parasta aikaa <3

21/36 | 

Raakel, hurja nainen sinä olet, ihan mahtava! Onnea sylin täydeltä! Huikea suoritus!

Onnea vielä kerran!!

22/36 | 

Sydämellisesti Onnitellen TTK:n voitosta teille erittäin taitaville ja tanssille omistautuneelle parille. Teidän keskinäinen kemia ja se jokin sielujen yhteys tuli kotisohvalle asti ja kiidätti meidät Nautinnolliselle retkelle Teidän kanssanne monena sunnuntaina, joten Kiitos siitäkin että olitte niin aitoja.

Toivon Teille kaikkea hyvää, tulevien tanssiesitysten muodossa ja muutoinkin elämässä, perheidenne parissa.

♥Nita

23/36 | 

ONNEA! :D

 

Mutta hei tuo Jani.............grrrrrrrrrrrrrrr!!!!!!!

 

Miten mä vasta nyt huomasin että mieshän on uskomattoman SEXY!!

 

Katselin häntä näissä viimeisissä numeroissani alavatsa roihuten. :D (Enkä ole mikään puuma, saman ikäinen Janin kanssa. :DDD )

25/36 | 

Onnea Raxu! Olen saanut paljon tsemppiä sinulta muuttaa elintapojani. Olet niin säteilevä ja ihana. Itse olen nelikymppinen vaimo ja äiti joka on vihdoin löytänyt uskon itseensä ja avimen onneen:) Kiitos!

26/36 | 

Onnea ansaitusta voitosta <3. Olette upea pari, teknisesti ja tunteella tehtyä tanssia!!!

27/36 | 

Onnittelut! Kisan ylivoimaisesti paras pari!

Upeaa, että olet päässyt maistamaan kilpatanssin upeaa huumetta. Itse olen hurahtanut kilpatanssiin 4-kymppisenä reilu viisi vuotta sitten. Upea laji, jonka voi aloittaa kuka tahansa minkä ikäisenä tahansa ja joka vie täysin mukanaa :-)

28/36 | 

Onnea ansaitusta voitosta! Olitte upea pari ja suosikkini alusta saakka ja myös äänestin teitä. Tanssinne oli upeaa katsottavaa.

29/36 | 

Onnea voittajaparille! Olitte aivan mahtavia alusta asti ja suosikkiparini. Niin ansaitsitte sen voiton. Teidän tanssistanne vällittyi ilo ja riemu tänne kotisohvalle asti. Raakel olet tosi upea, oikea rotunainen!

31/36 | 

Lämpimät onnittelut! Huikeaa taitotasoa ja tekemisen riemua!

Ja aamuteeveessä olitte myös omia, ihania, aitoja itseänne, Kiinnitin huomiota upeisiin nilkkureihisi, vinkkaatko merkin?

Pulla

34/36 | 

Mitä teatteri onkaan menettänyt kun et ole alkanut näyttelijäksi? Näyttelet erittäin uskottavasti aina iloista, sympaattista, ja aitoa naista! Toivottavasti kuitenkin muistat miksi saat nyt juhlia??? Janille peukut..

 

35/36 | 

Lämpimät onnittelut! Oli kyllä sunnuntai-iltojen kohokohta koko ohjelma ja mikäs tässä on ollessa kun vielä suosikkipari voitti :)

t. Kati

Tätä polttavaa hiekkaa kaipaan varpaiden väliin jo nyt!
Tätä polttavaa hiekkaa kaipaan varpaiden väliin jo nyt!

Tässä lupaamani kanttarellikastikkeen ohje sekä haikeita fiiliksiä mökkikauden lopusta

Kaikella on aikansa, myös arjen alkamisella loman jälkeen. Toki olen saanut nauttia hienosta kesästä, ranta-elämästä, rentoilusta kaikenkattavasti, kirjoista, ystävistä pitkän kaavan mukaan ja usein sekä maailman parhaasta ruoasta, johon kaikki raaka-aineet löytyivät 15 km:n säteeltä. Keho on saanut palautua ja levätä jopa enenmmän kuin olin kaavaillut. Loma-laiskuus kasvoi viikko viikolta enkä liiemmin sitä stressaillut. Halusin nauttia ja tehdä tai olla tekemättä fiiliksen mukaan. Tiesin, että syksystä tulee tiukka, töiden ja liikunnankin suhteen, joten keräsin selkäytimeen relaa. Tosin joka kerta, kun kävin lenkillä tai jumppasin, palkitsi auvoinen olo moninkertaisesti. Perhekin sai aina leveämmän hymyn loppupäiväksi. 

           

Kun lähdön hetki eilen koitti, itkeä pärskin autossa alkumatkan. Näin käy jokaikinen vuosi... 14-v. kuopus silitteli kättä ja lohdutteli, että vuosi menee taas nopeasti...

Viimeisten lomapäivien lenkki, 9km

Aijuu, olettehan kaikki huomanneet, että 11.8. järjestetään Töölönlahdella kävelytapahtuma. Tässä linkki, josta pääsee ilmoittautumaan mun tiimiin, joka sauvoo tai kävelee ihan luomuna 4,5km. Olkaa nopsia, paikkoja rajoitetusti!

https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin677168&SID=815f382a-5a02-40df-bb33-a4d9afbb5d0c&dy=1216497003

            

Haikeana ja itkun kera jätin hyvästit mökille, rannalle ja rakkaalle ulapalle, jota kaipaan koko pitkän talven. Tämä maisema on aina takaraivossa, kun jumppatuntien päätteeksi on hetki aikaa rentoutukselle. Siirrän itseni tänne sekunnissa, hengitän ja voimaannun. Kuvassa perhe purjehtii ulapalla, oma osuuteni tässä lajissa on rannalta ihailu :-)

Yksi lempipuuhistani jäi tosin tänä kesänä minimiin: samoilu metsässä kanttarellien perässä. Pari vaeltelua tein anopin kanssa, mutta saalis oli säälittävä. Kaikkea ei voi saada - aurinkoista ja kuivaa kesää sekä runsasta kanttarelli-satoa.

           

Uusimmassa Hyvä Terveys-lehden kolumnissani lupasin postata teille kanttarelli-kastike reseptini:

Puhdista ja pilko sienet

Pilko sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi

Ruskista pannulla reilu nokare voita, paista sieniä, kunnes ne saavat vähän väriä ja tulevat hieman rapsakoiksi. Lisää sipuli, sekoittele, kunne sipuli vähän pehmenee. Lisää tarvittaessa voita. 

Ripottele lusikallinen vehnäjauhoja paistoksen päälle, ruskista hetki.

Kaada joukkoon kermaa koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Silppua päälle tuoretta ruohosipulia tai persiljaa.

Tämän kesän uusi sovellutus:

Pilko porkkanaa pienenpieneksi silpuksi, kuullota sitä pannulla ensimmäiseksi, jatka sitten saman ohjeen mukaan. Mausta lisäksi sahramilla. Näin kastikkeesta tulee pehmeän makeaa ja sahrami rakastaa niin kermaa, sieniä kuin porkkanaakin!

Kommentit (7)

1/7 | 

Minä myös olin ekaa päivää töissä tänään loman jälkeen, mieli edelleen saaristossa meren äärellä. Samanlaista haikeutta kuin sinulla, olen kirjasi lukenut keväällä kun sen sain hyväterveys tilaajalahjana, ja siihen muuten kuului vielä salaattiottimetkin, joten oli hyvä kauppa. Nyt olen päättänyt kesän kirjalukujen jälkeen ottaa sen seuraavaksi kirjakseni taas. Olet muuten mainio kirjavinkkaaja, seuraan ahkerasti mitä suosittelet ja itse luet ja olen lukenut samoja kesän aikana. Kiitos niistäkin ja ihanasta blogistasi! Ja ihanaa kesän jatkoa vaikkakin kun koulut alkavat, niin tuntuu että kesäkin loppuu :).

terkuin Ella

2/7 | 

Ahkerana blogin lukijana huomasin aiempana kysymyksen joka on tainnut jäädä lukematta:

Kaksi kysymystä: saitko "paikkasi" kiinteytymään eikä yhtään ns. löysää jäänyt? Itse jumppasin  innolla tämän toisen laihdutuksen aikana,mutta silti jäi nahkaa roikkumaan :(

Ja...

Kiinnostaa nuo sauvat,miten ne eroaa ns. tavallisista kävelysauvoista?

3/7 | 

Ella, kiitos ihanasta viestistäsi!

Jatketaan hyvien kirjojen lukemista, vaikka ari tulikin vastaan :-) Itse luen joka ilta unilääkkeeksi. Nautitaan vielä lämmöstä ja valosta! Kiitos kun seurailet blogia!!

Toinen lukija: kiitos kun palasit kysymysten kanssa!

Pump-sauvat antavat topakasti lisätehoa käsivarsille, varsinkin ojentajille. Jokainen taaksetyöntö on vastusta eli pumppua vasten ja näin sauvailu on tehokkaampaa. Tule sunnuntaina kokeilemaan sauvomista niillä Töölönlahdelle klo 11 alkaen :-)

Kysymyksesi kiinteytymisestä: koko painonpudotukseni ajan jumppasin ahkerasti ja söin eirttäin terveellisesti ja riittäväsäti hyviä rasvoja, avocadoja, pähkinöitä jne. Painoni tippui myös tasaisesti 0,5-1kg viikko ja näin ei mitään hetkellisiä muutoksia tapahtunutkaan vaan pitkäjänteistä työtä. Itselleni ei siis jäänyt mitään varsinaista roikkumaan, toki on keski-ikäinen kroppa aikuisen naisen kroppa, eikä nuoruusvuosien kimmoisuutta enää voi saavuttaa. Se, miten ihokudos suostuu pysymään muutoksessa mukana on varmaankin jossain määrin myös yksilöllistä. Jojoilu on varmasti myrkkyä ihokudokselle. Nauti siis nyt saavuttamastasi olosta, napakat alusvaatteet nostavat pienet löllöt. Mikäli ylimääräistä nahkaa on ongelmaksi asti, ole yhteydessä terveydenhoidon ammattilaisiin. Ihanaa loppukesää sinulle!

T. Raxu

4/7 | 

Voi maailma miten teidän ikäisillä ihmisillä voi olla noin upea (lue arvokas ;)) kesäpaikka! Selvästi ammatinvalintani on väärä, hyvä kun pienen omakotitalon lainoista selvittiin tähän nelikymppisyyteen asti, tuollaiseen miljoonamökkiin aavan meren äärellä pystyn vain haaveunissani. ;D

 

Todella upeita kuvia, kesän lämmön, tuoksut ja meren pystyy aistimaan. :)

5/7 | 

Hei! Ihana kesänviettopaikka teillä :)

Kovasti ihailen sitä, että olet laihtunut noin paljon. Ja sitä myös, että ollessasi isompi kannoit kilosi hyvin ja olit upea silloinkin :)

Itsellä myös kuntokuuri edessä ja ruokavalion korjaus. Haluan energisen olon ja jos muutama kilokin lähtisi pois. Vain 5 kg pudotettavaa, mutta olen 160 cm ptkä,lyhyessä varressa kaikki näkyy . odottelen Personal Trainerin viestiä, ostin liikunta- ja ruokavaliovalmennuksen, sähköpostin kautta :)

Ostin irjasi, pidin lukemastani ja kovasti ihailen sinnikkyyttäsi :)

 

6/7 | 

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi,Raxu! Olen ahmaissut kesäloman aikana kirjasi ja sen myötä löytänyt myös nämä sivut ja nam,tätä herkkua onkin ollut ilo ja lupa nauttia.

Oma painonpudotushistoriani on järkyttävä, vajaan viisikymppisen elämäni aikana olen laihduttanut laskujeni mukaan lähemmäs sata kiloa! Suurin yhtäjaksoinen pudotus oli nelikymppisenä noin 40 kiloa. Sitten on vuosiin mahtunut kymmenittäin muutaman kilon, joskus yli kymmenenkin kilon pudotuksia.Nyt ylipainoa on 25 kg.

Laihduttaa siis osaan, mutta painonhallinta, pysyvä elämäntapamuutos, ei ole koskaan kohdallani onnistunut. Tuon ison kilomäärän pudottamiseen meni noin vuosi ja sen pidin tiukkana ja alkoi jo tuntuakin omalta jutulta ja hallittavalta asialta, mutta (kuulostaa varmaan kummalliselta) vesivahinko rakkaalla salilla oli itselleni niin iso juttu, että sen sulkeutuminen moneksi kuukaudeksi aloitti alamäkeni ja sille tielle jäin, paino alkoi nousta taas. Sali-ihmiset varmasti ymmärtävät tuon surun asiasta, muut salit täällä maalla liian kaukana.

Nyt juuri noiden jojoilusta ja iästä johtuvien roikkuvien nahkojeni kanssa olen taas tilanteessa, jolloin haluaisin tehdä muutoksen. Kokemuksesta viisastuneena en jätä mitään yhden tai kahden kortin varaan, vaan todellakin ruokavalion rinnalle tulisi keksiä vaihtoehtoisia tapoja harrastaa liikuntaa. Nyt sali on onneksi taas entistä ehompi runsaine jumppatarjontoineen.

Tällä hetkellä suunnitelmani on maltillinen pudotus ruokavaliolla ja lihaskuntoharjoittelulla kuntosalilla. Sauvakävely, spinning ja joku tanssitunti voisivat vaihdellen olla siinä monipuolistamassa. Ylipainon ja muutaman yli nelikiloisen lapsen synnyttämisen tuloksena laiskasti hoitamani lantionpohja ei päästä grit-eikä attack-tyyppisille tunneille, harmi. Leikkausta harkitsen, fysioterapiasta ei ole ollut riittävää apua.

Meillä viisikymppisillä on mahtava elämäntilanne perheen puolesta harrastaa, rahaakin liikenee omaan harrastamiseen eri tavalla kuin nuorempana. Elämää on edessä vielä melkeinpä toiset mokomat, tosi paljon on merkitystä sillä, mitä nyt teemme kuntomme ja miksei ulkonäkömmekin eteen.

Huomenna pump-sauvoja hankkimaan! Lauantaikarkkirahat voi laittaa vaikka hyvään lehteen tai kirjaan...

Iltasyöpöttelyyn ja makeannälkään olen itse saanut apua suikaloimalla porkkanoita isolle lautaselle, samoin appelsiini on täyttävä ja vie makeannälkää. Myös erilaiset teet kuumana nautittuna ilman maitoa ja sokeria ovat itselleni uusi löytö makeannälkään erityisesti illalla TV.n ääressä, marjaisat tai hedelmäiset teet tuntuvat ihan täyttävän, voittaa kahvin lipittelyn. Raxun vinkkaama runsas proteiininsaanti auttaa myös nälän tunteeseen, esim ykkösviili tai rahka marjojen kera toimivat itselläni hyvin nälän sammuttajina.

Tulipas paljon "itsehoitoa", sitähän tämä näpyttely asian tiimoilla on, nyt tsemppiä kaikille ja otetaan mallia Raxun kannustavasta tarinasta, muistetaan, että alussa sinäkin Raxu kerroit sisulla ja sinnikkyydellä jatkaneesi esim. jumppaa, vaikka mieli olisi tehnyt lyödä hanskat tiskiin ja palata vanhaan. Ei palata vanhaan, jos tsemppi puuttuu tai muuten jumittaa, yritetään silloin pitää paino paikallaan, ei anneta nousta. Sekin vaatii jo aivan riittävästi. Tavoitteena kuitenkin tuo puoli kiloa viikossa-pudotus.

Voimahaleja kaikille taisteluun ryhtyneille!

Pulla

7/7 | 

Mahtavia zemppaus-tarinoita! 

Pulla, sulle erityis-voimia ja sinnikkyyttä! Onnistut kyllä <3 

Ja olet oikeassa, painonhallinta ison pudotus-huuman jälkeen on se kaikkein haastavin osio...sitö itsekin nyt opettelen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Mutta periksi ei anneta...onneksi pääsin taas loman jälkeen takakisin omalle jumppa-salille...heti helpotti :-)

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

T. Raxu

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat