Kirjoitukset avainsanalla mieli

Elämä <3
Elämä <3

Intohimoa, liimaa ja laulua

Viikko on ollut poikkeuksellisen täynnä hienoja kohtaamisia ja tuokioita. Ajattelemisen ja sulattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Skaala UMON ja HKO:n Musiikkitalon konsertista ruoka-apu-jonojen kautta biohakkerointiin ja hersyttäviin kahvitreffeihin  1-vuotiaan tytöntyllerön kanssa sekä keskusteluun kilvoittelusta Agricolan kirkossa. Keskusteluja myös vanhenemisesta ja parisuhteen liimasta. Rakkaita ystäviä, uusia ja vanhoja työtovereita, haastateltavina huikeita asiantuntijoita. En koe olevani yleensäkään mikään päätoiminen valittaja, mutta nyt on erityisen kiitollinen ja ihmettelevä mieli koko elämänpiiristä. 

Lounastreffit elämänkumppanin kanssa ihanassa Silvopleessä. Raikasta, maukasta, ravitsevaa raaka-ruokaa. Nam! Tekisipä joku tällaisen lounaan mulle joka päivä!

Puolison lautaselta löytyy myös lämmintä kasvisruokaa

Lääkäri Olli Sovijärvi vieraili Terve Aamussa. Luin hänen Biohakkeri-kirjansa - ravinto, mieli ja uni. Järisyttävän mielenkiintoista tutkimusta ja tietoa ihmisestä kokonaisuutena. Mihin kaikkeen voimmekaan itse vaikuttaa, ottaa vastuuta omasta terveydestä ja hyvinvoinnistamme. Kuinka trimmata oma keho ja mieli itselle parhaaseen mahdolliseen vireeseen. Levollisesti ja läsnäollen. 

Paljon mietittävää omassa elämässä. Mietintämyssy käynnistyi jo Kaisa Jaakkolan kanssa käydyistä keskusteluista. Ytimenä  tällä hetkellä: stressi on pahin myrkky!! Kaavoitan tällä hetkellä, että mitkä kaikki asiat kuormittavat elämää. Kokonaiskuormitus ratkaisee sitten miten kannattaa esim treenata. Olen vinguttanut liian kovaa saadakseni helpotusta stressiin ja paineisiin. Ja näin itseasiassa pahentanut kortisolin eli stressihormonin määrää kehossa. Ei ihme, että vatsaan kertyy vannetta, vaikka kuinka yrittää tapella kiloja vastaan. Edessä siis taas kerran uudenlainen opettelu. Rennompi ote. Tasapainottaminen. 

Mielenhallinta on se juttu. Kuten Olli totesi, mieli itse on mielenhallinna suurin vihollinen. Mieltä siis täytyy harjaannuttaa rauhoittumiseen, keskittymiseen ja oppimiseen. Ajatuksin ja teoin. Innon, inspiraation ja intohimon säilyttäminen lienee myös avaintekijä pitkän eliniän saavuttamiseksi. Tämä konkretisoitui mainitsemassani Helsingin Kaupunginorkesterin ja UMO jazzorchestran konsertissa. Illan tähtenä oli ranskalainen 83-vuotias legenda Michel Legrand. Kaikki muistavat ainakin Cherbourgin sateenvarjot. Maestro on säveltänyt huiman tuotannon, taskussa mm 3 Oscaria. Charmikas vanhus istui flyygelin takana ja soitti sielunsa kyllyydestä. Olin suuren osan konserttia kananlihalla ja kyynelet silmissä. Lupasin itselleni pitää kiinni intohimosta, mennä kohti unelmia ja ydintä. Haaveilen täyteläisestä vanhuudesta. Haluan myös vanheta yhdessä rakkaan puolison kanssa. Tästä juttelimme myös ihanan pariskunnan, Kaija Kärkinen ja Ile Kallio kanssa. Mikä liima pitää suhteen kasassa? Totesimme yhteistuumin, että kunnioitus toista kohtaan on A ja O. Jos se häviää niin mitä jää jäljelle?

Kun itse miettii ikään liittyviä haasteita niin kropan kuin sielunkin kannalta niin kyllä on riemastuttavaa saada viettää hetki pikkupalleron seurassa! Rakkaan oman tanssiope Jani Rasimuksen tytöntyllerö Elsa boostasi meikäläisen täyteen iloa. Mikä silmien kirkkaus, avoimuus ja lahjomattomuus! Posket täydellistä pullataikinaa. Aseistariisuva daami! Melkein iski mummokuume...

Viikko tarjosi parastaan myös sään suhteen. Etelään päin antava parveke oli aamutee+hesari-käytössä. Kuvan kaunis sääri kuuluu jälkipolvelle... ;-)

Nyt lähden pöllyyttämään pölyjä elämästä. Teen jotakin, mitä en ole lukiovuosien jälkeen tehnyt. Lähden kuoroharjoituksiin! Kyllä! Nuoruusvuosien kamut päättivät pistää tuulemaan ja niin meitä tapaa tänään 33 keski-iäistä naista. Kultakurkkuja tai ei niin laulu ja nauru raikuu!

Love!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

1/6 | 

Hei!

Olen halunnut monesti kommentoida näihin kirjoituksiisi, mutta se on jäänyt.... Terveys ja siihen vaikuttavat tekijät ovat kovastikin läsnä tässä kiireisessä elämässä. Näitä asioita, joita olet pohtinut ja kirjoittanut näkyviin, ovat olleet lähellä myös omaa elämääni, kun olen yrittänyt saada siitä otetta.... Välillä onnistuen ja sitten taas repsahtaen... Olen siis antanut itselleni jonkin tekosyyn repsahduksiin. Nyt kaiken kasaamineen ja itsensä nostaminen tuntuu jokaisen repsahduksen jälkeen olevan aina vain vaikeampaa. Hyviä syitä olisi vaikka kuinka ja tahtoakin on, mutta sitten tapahtuu taas jotain....

Kiitos hyvistä jutuista ja tsemppiä kevääseen!

t. Satu

 

3/6 | 

Love itsellesi! ;)

 

 

Mutta älä rakas ystävä enää lähde tuohon itsepetokseen että stressi tekee makkaroita vyötärölle...tiedät taatusti paremmin! Ellei sitten "stressi" ole suklaalevyn muodossa. ;D Totuushan on se että kiirettä tai ei, vain ylimääräiset, kuluttamatta jääneet kalorit kroppaan jämähtää.

 

 

Aurinkoista kevättä ja kiitos kivoista aiheista joita Studio55:ssa olet käsitellyt. :)

4/6 | 

Edelliselle: kyllä Raakel on täysin oikeassa mitä tulee stressihormonin vaikutukseen kehossa.

5/6 | 

Uskon, että Raxulla ja meillä kaikilla on hallussa avain tasapainoon, mutta joskus jokainen eksyy tieltä ja ratkeaa ja sitten taas ryhdistäytyy ja taas ratkeaa ja taas ryhdistäytyy...

Onko näin tarkoitus? Ehkä, mutten usko, vaan tarkoitus on lyötää kultainen keskitie, jonka jokainen kulkija itselleen 'sanoittaa'. Sen jälkeen ei tarvinne enää mennä ees ja taas ja taas sinne ja tänne?

T. Kaisla, yks keskitietä etsivä kulkija

6/6 | 

Hei!

Itsekkin on nyt muutaman viikon ajan tullut syötyä pelkästään kasvisruokaa. Olo on keventynyt todella huomattavasti ja tähän kun yhdistää kevät auringon niin ai että, kyllä muuten kulkee! Todella kivoja kirjoituksia tähän asti ollut, toivottavasti ne jatkuvat. :)

T. Olli, ehkä hieman harvemman harvemman lukijakunnan edustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman elämän ohjaksissa
Oman elämän ohjaksissa

Synttäri-mietteissä

48 vuotta tuli eilen täyteen. Koko perhe kokoontui aamiaiselle. Luksusta! Yhtäkkinen lumentulo oli koristanut maiseman satumaiseksi, mutta katkaissut sähköt. Niinpä sainkin tunnelmallisen tuokion kynttilöiden loisteessa. Silti eniten säteili oma jälkikasvu. Olen syvästi liikutettu ja ylpeä, millaisia mahti-tyyppejä on rinnalla kasvanut - kasvatus on tasan tapahtunut molempiin suuntiin. Nipistin taas kerran itseäni: "Olenko mä nyt se aikuinen..."

Loppuvuoden stressi ja väsymys on pitänyt huolen siitä, että vaki-kamu-migreeni on vieraillut todella tiuhaan. Eilen se taas pasahti - viikon sisällä kolmatta kertaa. Keho ja mieli kaipaa nyt lepoa todella kirkuen. Muutama päivä vielä sinniteltävä ennen lomaa. Eilen sohvalla pötkötellessä ja Mad Men-tuotantokautta katsellessa (olen muutes pahasti koukussa sarjaan) pyöri ajatukset kuluneessa vuodessa. Kävin mielessä läpi väli-tilinpäätöstä. Niin kevät kuin syksykin ovat olleet todella intensiivisiä ja työntäyteisiä. Ihania, monenlaisia hommia. Inspiroivia ihmisiä ja stimuloivia haasteita. Olen kiitollinen kaikista ja kaikesta. Mutta huomaan myös olevani liian väsynyt. Miksi se oman elämän johtaminen on niin haastavaa? Luin viime viikolla Karhu-ryhmän poliisin ja kouluttajan Harri Gustafsbergin kirjan "Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen". Harri oli mulla myös vieraana Studio55-ohjelmassa. Tematiikka upposi! Kaikki perustuu mielen hallintaan. Ajatuksen voima on valtava! Voit vaikuttaa ajatuksiisi, harjoittaa niitä haluamaasi suuntaan. Samoin on tunteiden laita, ei tarvitse jäädä vellomaan hetteikköön. Negatiivisia tunteita tulee kaikille, mutta niiden voi antaa tulla ja mennä eikä jäädä vellomaan niihin. Ajattelua tulee harjoittaa joka päivä. Ei fyysinen kuntokaan kohoa ilman harjoitusta. Lisäksi on elämässä oltava aikaa levolle ja rauhoittumiselle. Luontokin lepää, sama lainalaisuus pätee meihin. Aina ei voi painaa hybris päällä. Miten sitten tietää, mitä ajatella, miten päästä negatiivisista ajatusmalleista eroon? Kaikki lähtee arvomaailmasta! Mitkä ovat arvosi? Toteutatko niitä elämässäsi vai onko käytännön ja ihanteen välillä räikeä ristiriita? Meidän jokaisen kannattaisikin tarkastella arvojamme säännöllisin väliajoin. Mitä haluan? Mista haaveilen? Miltä tuntuu kun haaveet toteutuvat? Miten se vaikuttaa läheisiin? Mistä olen valmis luopumaan?  Mikä riittää? Muuten saa ravata ja suorittaa hulluna eikä silti mikään riitä tai tunnu miltään. 

Itse haaveilen toki monimuotoisista töistä, haluan haastaa itseäni. Mutta en hinnalla millä hyvänsä. Tärkeintä on tasapaino. Haluan aikaa itselleni, kuntoilulle, perheelle, ystäville. Ja ihan vaan luppoaikaa, ilman minkään maailman tehokkuus-tai hyödyllisyys-vaatimuksia. Rentous ehkä kuvaa parhaiten sitä, mitä haen. Lihaskin toimii parhaiten rentona, silloin se pystyy optimaalisesti tuottamaan voimaa ja olemaan nopein. Näin uskon myös olevan aivojen ja sielun laita. 

Vuosi sitten taisin pariinkiin otteeseen nyyhkiä jonkinmoista ikäkriisiä. Huomaan sen helpottaneen. Ei ole tarvetta ahnehtia uutta tai valloittaa vuoria. Koen eläväni täyttä elämää. Tällä hetkellä ei luopumisen tuska ole pinnalla, enemmänkin kiitollisuus kaikesta koetusta. Jopa pieni huvittuneisuus omasta kipuilusta. Myrskystä vesilasissa. Mutta omia vaiheitaan ei voi ohittaa. Onneksi! 

Tutustutaan itseemme, joka päivä. Kirkastetaan kutsumustamme ja annetaan sen palvella elämää

Kommentit (11)

1/11 | 

Hienoa, hyvää pohdintaa. Katsoin myös ohjelman ja sanoma mielen päällä. Ajankohtaista varmaan monelle meistä. Itse olen koko syksyn kärsinyt kerran viikossa migreenistä, nyt takana 3 päivän migreeni. Kertoo liiasta työstä, arjen stressistä, kaoottisesta syksystä kun työnantaja sanelee eikä kysele, siitä kun ihmiset vedetään liian tiukoille, kaikki tai ei mitään, tulos tai ulos. työskentelen terveydenhuoltoalalla, jossa edes jonkinlainen inhimillisyys pitäisi olla. Totuus tänäpäivänä on kuitenkin aivan muuta. Tähän on törmännyt varmasti moni suomalainen nainen tänäpäivänä. Lapsille, perheelle ja itselle pitäisi olla aikaa ja jaksamista. Riittämättömyys ja priorisointi. Syksyn mittaan blogisi kirjoitukset ovat olleet todella hyviä ja osuvia. Hyvää joulua ja jatketaan tätä aikuisen naisen elämää - Marjut

2/11 | 

Hei,

tasapainon löytäminen on lienee tosiaan se avainjuttu. Milloin sen löytää?

Itselläni on ollut mitä mainioin koko vuosi ja tämä syksy; olen elämäntapamuutokseni myötä ollut paremmassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin valovuosiin ja nauttinut haastavasta työstäni, säännöllisestä liikunnasta, perheestäni ja ystävistäni. Ylipaino on muisto vain, uudet ja terveelliset ruokailutottumukset ovat vakiintuneet osaksi arkea. Päätäni olen nollannut aamuaikaisin lenkillä ja kohdannut monet uudetkin haasteet voimakkaana ja pystyssä päin. Kaikki siis piti olla ok. Mutta sitten, yhtäkkiä ja arvaamatta, tuli vaarallinen tulppa ja täyspysähdys hetkessä. Minä, hyväkuntoinen nainen, makasin toisten hoidettavana, monitoreissa ja letkuissa tarkkailtavana enkä jaksanut edes puhua. Lääkäri kirjoitti epikriisiini "kohdattaessa potilaan yleistila huono". Huono!

Itkeskelin ensisäikähdyksen jälkeen elämän epäreiluutta. Miksi minä, miksi nyt kun kaikki piti olla hyvin? Järki tosin sanoo että perintötekijöille en voi mitään ja hyvä peruskuntoni saattoi pelastaa minut joltain vielä pahemmalta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sitä Raksunkin kaipaamaa luppoaikaa ei ole ollut juurikaan. Siis olen täyttänyt vapaa-aikani liian täyteen, on jäänyt se sohvan pohjalla makoilu vähälle - itse asiassa olemattomiin. Ja kun olet hyvä ja pärjäät/suoriudut työstäsi hyvin niin kiitokseksi mätkäistään vähän vielä hommia lisää....varmasti tuttua meistä monelle.

Nyt olen toipilaana jo aika monetta viikkoa. Maailma pyörii vallan mainiosti ilman minuakin, se on tullut huomattua. Hissuttelen kotona, nukun paljon ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Luotan siihen, että kyllä tämä tästä. Elämä laittaa välillä polvilleen ja sieltä noustaan hitaasti, pienin askelin.

Terveisin, M

3/11 | 

Marjut & M,

Ihanat immeiset <3

Voimia, lepoa ja malttia! Ja sitten sopivassa määrin iloa, innostusta ja nautintoa! ELämä tosiaan heittelee ja jotenkin on oma kurssi luovittava. Välillä meinaa voittaa uskon puute, mutta tarinoistanne kuultaa upeat naiset. Askel kerrallaan, välillä pienempi, välillä harppaus.

Voimia alkavaan viikkoon <3

Raxu

4/11 | 

Heippa!

Tuo itseensä tutustuminen on sellainen juttu, että voi mennä moni asia uusiksi. Stressiä stressin perään tuntuu olevan tämä nykyihmisen elämä. Mutta niin moni stressi vaan valitettavasti itse aiheutettua.

Löysin vajaa kaksi vuotta sitten Kiloklubin avulla uuden elämän. Kaikki meni uusiksi. Painoa lähti reilusti yli 20 kiloa ja löysin elämälleni aivan uuden suunnan. Salit ja hallit eivät enää kuulu elämääni. Löysin liikunnan ilon ja riemun muuta kautta. Tietä riittää ja omakotiasujalla riittää aina askaretta. Tämä toi minulle suunnattoman sisäisen rauhan. Työ tietysti sitoo, koska on pakko tehdä jotain, että saa laskunsa maksettua ja pötyä pöytään. Kaikki muu on loppujen lopuksi aivan turhaa.

Ystävät ja perhe, oma pesä, säännöllinen ruokailu ja liikunta. Minä en ainakaan tarvitse muuta. Kaikenmaalilman salit, zumbat ym. ovat meikäläiselle nykyään taaksejäänyttä elämää. Sitä kautta minulle vapautui aikaa Todella Paljon! Aikaa johonkin muuhun. Myös siihen rauhoittumiseen. Kotona voi tehdä kuntosalijuttuja ym treenejä, kun vaan käyttää mielikuvitustaan. Jos alkaa ahdistaa tehdä yksin, niin joku kaveri kehiin. Tietä pitkin pääsee sauvakävelemään. Voin mennä silloin kun siltä tuntuu. Ei tarvitse tuijottaa kelloa, että siihen ja siihen aikaan pitäisi olla siellä ja sitten siihen aikaan taas jo tuolla.

Kiloklubin avulla opin syömään oikein. Suunnaton makeanhimo jäi taakse, vaikka kyllä minä herkutellakin osaan. Mitään ei ole tarvinnut jättää ruokavaliosta pois. Ei mitään. Rakastan juustokakkuja, suklaata, irtokarkkeja ja sipsejä..... Nykyiset herkuttelumäärät ovat vaan ihan eri luokassa kuin "entisessä elämässäni". Kaikkea kohtuudella.

Olkaa naiset armollisia itsellenne, kuunnelkaa itseänne ja tehkää elämästänne sellainen kun haluatte.

Minä löysin omani. Toivon teille kaikille samaa, Raxu ja lukijat. Mahtavan muutoksen olet Raxu käynyt läpi. Anteeksi, että "puhun" näin tuttavallisesti, mutta blogejasi lukeneena tunnut hyvältä ystävältäni :-)

Ihanaa Joulunalusaikaa, Joulua ja Uutta alkavaa vuotta 2015!

Toivottaa RuthMaria

6/11 | 

Hienoa Raakel!
Toivottavasti saat asiat elämässäsi tasapainoon,  stressi ei ole hyväksi kenellekään.  Tarvitaan tasapainoa arkeen ja myös vapaita hetkiä jolloin voi vain olla ilman, että tarvitsee kokoajan touhuta, treenata,  raataa työssä tai kotona.
Omakohtainen kokemus on valttia, sillä takana totaali loppuunpalaminen ja nyt lyllerrän ylimääräisten kilojen kanssa.  Ei löydy energiaa aloittaa mitään treenejä, ikää on reilusti ja kroppa kurjassa kunnossa.  Mihinkään fustraan yms. ei ole varaa eikä kuntosali sovi.  Silti pitää elää ja yrittää nauttia siitä mitä elämällä on tarjolla, juuri nyt.

7/11 | 

Kaikkea hyvää sinulle Raakel,

olen seurannut vaiheitasi elämäntaparemontissasi, lukenut kirjasi, ja seurannut tv:stä tanssiasi sekä juontajana aamuisin.

Annat minulle hyvän esimerkin ja uskon siihen, että voisin itsekin onnistua laihdutuksessa. Olen samanikäinen perheenäiti, tässä kuussa tulee sama 48 vuotta täyteen, tämä on hyvä ikä, nautitaan siitä:)

t S

 

8/11 | 

Kiitos inspiroivista ja piristävistä hyvän mielen bloggauksista ja pohdiskeluistakin välillä! Synttärionnittelut! Olen huomannut, että neljänkympin jälkeen- paitsi että keho ehkä vaatii enemmän huomiota- niin mielikin alkaa käydä läpi asioita, lapsuutta varsinkin. Olen tuumannut, että parempi niin, pohditaan sitten, ehkä tähän prosessiin olisi voinut hypätä aiemminkin, mutta hyvä näinkin. Hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa! Petra 

Barlow Girl- Hallelujah 

https://www.youtube.com/watch?v=SarPJv6rUiQ

 

 

 

9/11 | 

Minäkin haluan kiittää kuluneen vuoden kirjoituksista, toivottaa hyvää Joulua ja vuodenvaihdetta sekä onnitella syntymäpäivän johdosta!

Itse nyyhkin tällä hetkellä ikäkriisissä. Täytän keväällä pyöreät 50v ja tuntuu, että nyt tulee lopullinen siirto "nostoväkeen". Koska kriisi tunkee ovista ja ikkunoista väkisin sisälle, niin olen päästänyt sen vellomaan valtoimenaan ja miettinyt elämääni molempiin suuntiin.

Takana on pitkiä sinkkujaksoja, pari epäonnistunutta parisuhdetta, rahapulaa ja huonoja työpaikkoja. Mutta takana on myös hauskoja juhlia, vaihtuvia ihmisiä ja ihania matkoja.

Hiukan alle nelikymppisenä mr right istui ruotsinlaivan tanssiravintolassa isossa miesporukassa. Seisoskelin baaritiskillä ja ajattelin meneväni miehen kanssa naimisiin. En kuitenkaan todellisuudessa uskonut, että näin myös kävisi.

Koska molemmat olivat lapsettomia, mietimme uskaltaisimmeko. Esikoinen lopetti pähkäilyt lyhyeen ja toinen lapsi syntyi 1,5v myöhemmin. Nyt vellotaan alakouluikäisten arjessa. Olen myös täysipäiväisesti töissä ja mukana lasten ja nuorten liikuntatoimessa. Jossain välissä yritän myös käydä itse kuntosalilla ja tavata vanhoja ystäviä. Elän ruuhkavuosia siinä, missä ikätoverieni lapset muuttavat pois kotoa : - )

Elän tämän pienen kriisin läpi ja jatkan sitten eteenpäin. Elämä on ottanut mutta on se totta vieköön myös antanut.

Kikka

 

11/11 | 

Kiitos olemassaolostasi. Itse olen 25 vuotias vakituisessa työssä ja parisuhteessa oleva nainen (tyttö). Välillä tuntuu että tämän ikäisenä pitäisi olla saavutettuna kaikenlaista ja ulkonäkökin menee iän lisääntyessä vain heikommaksi jne... Sinä olet todistanut että ikä on vain numero ja vanhempanakin voi näyttää todella hyvältä ja freesiltä sekä olla ennenkaikkea innostunut uusista asioista ja heittäytyä. :) kiitos - kip

Hyvän mielen lenkkikamu
Hyvän mielen lenkkikamu

Ikuiset paineet nurkkaan

Törmäsin äsken vanhaan tuttavaan ruokakaupassa. Kaunis, hehkeä aikuinen nainen aloitti heti päivittelyn, miten hän ei pysty saamaan samaa irti itsestään kuin minä. Että pitäisi saada ainakin 5kg pois, mieluiten 10. Naurahdin spontaanisti, koska frouva on todella hyvässä kunnossa ja kaikinpuolin elinvoimaisen oloinen. Totesin, että eihän sulla ole mitään tarvetta. "Mutta kun olisi niin paljon kivempaa olla kevyempänä..." Aika tuttu tunne ja tuttu puheenaihe kenen tahansa naisen elämässä. Itsekin sorrun siihen ajoittain. Edelleen. Mikä siinä on ettei muka osaa nauttia elämästä ja olostaan. Olla kiitollinen, kun pystyy liikkumaan monipuolisesti pikku krempoista huolimatta. Mikä ihmeen mantra se ikuinen "5kg pois"oikein on? Nyt kuulkaas siskot ryhdistäydytään. Nostetaan ranka pystyyn ja kannetaan itsemme ylpeydellä ja kiitollisuudella kaikesta koetusta. Ei se onni häämötä vaaka-lukemissa vaan mielekkäässä elämässä. Nyt en tietenkään vesitä hyvän ravinnon ja monipuolisen liikunnan ylivoimaa hyvivoinnillemme. Kehoitan vaan kuuntelemaan omaa sisintä ja hellimään sitä. Puhun nyt ainakin yhtä paljon itselleni kuin teille. Keskitytään siihen, mitä kaikkea pystymme elämällämme tekemään - itsellemme ja toisille. Nauttimaan. Tuntemaan. 

Luin hurmaavan Kylli Kukkin uutuuskirjan Kyllin hyvä. Siinä paneudutaan myös tähän teemaan - naisellisesti, lempeästi. Kirjassa lisäksi ihania kehonhuolto-ohjeita, joita voi tehdä kotona. Ei liian monimutkaisia eli ei tarvitse olla joogi pystyäkseen nauttimaan niistä. Suosittelen!

Oma viikkoni on koostunut työn ohella  ilahduttavasta määrästä erilaista liikuntaa. Fustraa, combattia, balancea, kävelyä sekä tehomuokkausta. Pääsin myös kokeilemaan Järvenpään KuntoSalukseen uutuus-tuntia nimeltä Fascia Training, joka on lihaskalvoketjujen anatomista kulkua ja toiminnallisuutta hyödyntävää liikkuvuus - ja lihaskuntoharjoittelua. Kääk, mikä kanki olin...jäykkyydet antoivat tunnin edetessä  milli milliltä periksi. Olo oli jälkikäteen rento ja uni maittoi seuraavana yönä. Toivottavasti harjoite leviää laajalle. Uskon, että moni saisi tästä merkittävän avun erilaisiin kolotuksiin ja liikuntarajoitteisiin. 

Lajin kehittäjien Annen ja Hennan kanssa poseerattiin tunnin päätteeksi.

Ja eihän viikko olisi mitään ilman tanssia! Omalla rakkaalla Feeniks-salilla treenikamujen turvallisessa seurassa lattareita, Anna Palaa-tanssikoulussa jivea ja viikonloppuna maraton-settinä Play & Dance-tapahtumassa Långvikissa. Opettajina Ansku Bergström, Sutu Markkanen sekä Helena Ahti-Hallberg. Rumbaa, tangoa, Pasodoblea sekä chachata. Kintut ja kankut huusivat päivän päätteeksi hoosiannaa ja pää oli pyörällä kaikista uusista koreografioista. Naama punoitti, mutta sydän lauloi!

Jostain käsittämättömästä syystä tanssi laukaisee mulla tosi usein itkun. Kotiin ajellessa oli taas hanat auki. Onnesta. Kaikesta. Siitä, että saan olla nainen. Äiti. Puoliso. Ja ihan vaan mä. Riitän tällaisena. Itselleni. 

Nautitaan elosta!

Kommentit (10)

1/10 | 

Näinhän sen pitäisi olla. Ainakin näillä kymmenillä (53v.) ja miksei nuorempienkin naisten ois hyvä olla armollisempi itselleen. Olen ollut aina kroppaani tyytymätön,laihduttanut x2 sen liki 50 kiloa...Aina hiippailevat hissuksiin takaisin,kiitos reuman ja leikkausten ym. lääkitysten. Koitan olla sinut itseni kanssa ja ajatella,että jo tässä sairaudessa on haasteensa,miksi ruoskin itseäni,jos kuitenkin pyrin parhaani mukaan liikkumaan ja syömään oikein ja terveellisesti???

Tyttärelleni,ainokaiselleni olen koittanut antaa kehuja ja rakkautta,opettaa häntä hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän on. Itsetuntoa,jota omat vanhempani eivät 60-70-l. antaneet.

 

kaipaan tanssia joskus ihan ahdistukseen asti,se oli niin ihanaa aikoinaan...ehkä se on unelma,jka vielä oottaa täyttymystään. Että vielä joskus liitelisin ihana viejän käsivarsilla. 

 

Ihanaa syksyä Raxu <3 

2/10 | 

Kiva kuulla, että olet energinen ja tyytyväinen Raxu,

mutta muistuttaisin, että jokaisen on löydettävä hyvä olo itse itsestään. Sitä toivottavasti tarkoitatkin. Ei toinen voi pakottaa toista ryhdistäytymään, vaikka kuinka laittaisi oman hyvän olonsa jakoon. Tuputtaminen voi joskus tuntua jopa ärsyttävältä.

Kivaa loppuviikkoa,

T. Terhi

3/10 | 

Terhi, juuri sitähän tässä tarkoitin! Jokainen löytää oman juttunsa itsestään!

Hyvää viikkoa sulle!

 

T Raxu

4/10 | 

Kivasti kirjoitettu, näinhän se just on. Kunpa osaisimme olla lempeämpiä itsellemme! (Jotkut kyllä osaavat, tutkitaan heidän salaisia aseitaan.) Hymy ja asenne ovat niin paljon tärkeämpiä kuin viimeisen päälle timmi vartalo. Niihin ei tarvita laihdutusta tai superrääkkikuureja. Todellakin, annetaan viiden kilon mantralle huutia ja lakataan myös arvioimasta toisiamme (se naisten helmasynti). Hyvää syksyä, Raxu!

5/10 | 

Missä ihmeen kuplassa elät?Kyseinen frouva vain mielisteli sinua, takanapäin taatusti haukkuu, sina vain käännät kaiken itsellesi mieliksi. Minäminä minä on sinun mantrasi.

6/10 | 

.."takanapäin taatusti haukkuu.." onpa surullinen elämänasenne ja tekee surulliseksi eniten ehkä sinut itsesi, joka noin elämän koet. Olin tiistaina kuuntelemassa Juha Siitosta (voimaantumisen asiantuntijaa). Hän puhui mm. hyvän puhumisen voimasta ja miten se luonnollisesti luo arvostavaa ilmapiiriä asianosaisille, koko ympäristölle. Hän haastoi meitä puhuman hyvää toisista takanpäin! Kokeillaapa sen voimaa ja vaikutusta arkeemme. Siitoselta tarttui mieleen myös miten voimaantuminen on arkisia tekoja = pienten arjen tekojen ja käytäntöjen uudistamista, pienin askelin. Voimaantuminen on terveyden perusta, luodaan sitä itsellemme ja toisillemme toisiamme arvostaen:)

"Ihmisarvo on loukkaamattomana perusedellytyksenä yksilön voimaantumiselle, meille kaikille!"

7/10 | 

Moi,

niinpä, onni piilee mielekkäässä elämässä, kuten Raakel kirjoitit. Mielekäs elämä tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, siksipä pitääkin osata erottaa ne omat ajatukset ja toiveet ympäristön asettamista vaatimuksista. Minäkin elin mielekästä ja onnellista elämää kaikkien liikakilojeni kanssa monta vuotta. Olin onnellinen, rakastettu ja rakastava vaimo, äiti, sisar, ystävä ja lähimmäinen. Mutta jossain vaiheessa kroppa alkoi käydä raskaaksi ja yöunet huonoksi; vaikka nukuin, en levännyt. Elämä ei enää ollut mielekästä. Lopullisen sysäyksen elämänmuutokseen antoivat verikokeiden tulokset - jotain oli tehtävä ja mielellään jotain pysyvää. Ja pian.

Nyt on olo kevyempi ja mieli levollinen. Turhat sokerit hylättyäni aloin voida paremmin, lisäsin liikuntaa, lihastreeniä ja aloin syödä terveellisesti. Tiukkapipoksi en suostunut minkään nautintoaineen suhteen, mutta rajoja piti vetää entiseen verrattuna. Elämä tuntuu taas mielekkäältä ja tasapainoiselta, minun on nyt parempi elää näin. Tutulta tuntuu tuo "viiden kilon mantra", minulla olisi vähän vähemmän nyt matkaa ihannepainooni. En suostu stressaamaan niistä viimeisistä kiloista, sillä onnea niiden lähteminen ei minulle tuo yhtään lisää. Lähtevät kun/jos lähtevät :).

Nainen on usein naiselle susi, niin myös näissä painoasioissa. Minä odotin tunnustusta ja kehuja ystäviltäni, kun paino alkoi pudota ja kroppa kiinteytyä. No, ei ole tullut mitään kommenttia. Alussa pahoitin mieleni, mutta ajan mittaan opin ymmärtämään että tämä on minun elämäni ja minun elämänmuutokseni, joka ei voi olla riippuvainen muista.

Levollista ja liikunnallista viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin,

M

 

 

 

8/10 | 

Voisin itse kirjoittaa juuri samanlaisen viestin kuin M kirjoitti (7).

Elämäntaparemonttini myötä muutuin niin että välillä kaupassa säpsähdin kuka tuolla peilissä on ja ystäväni sekä joku läheinenkään nainen ei kommentoinut mitään. Tästä on nyt kohta pari vuotta ja arvaatkin varmasti että en tällaisia ihmisiä lähelleni kaipaa.

Minun kropalle tärkeintä on lepo ja vähäinen stressi, nyt kun stressiä oli liikaa niin kuulun ryhmään 'viisi kiloa pois' mutta toisaalta sitten tulen tähän ajatukseen 'hyvä näin'.

Aurinkoista syksyä teille kaikille ihanaiset aikuiset naiset, ollaan toisillemme kilttejä kissoja,

N

10/10 | 

Moikka

Minä olen huono näkemään ja huomaamaan puolitutussa ihmisessä tapahtunutta painonmuutosta. Saatan miettiä mielessäni, että olikohan tuo ihminen huomattavasti isompi aiemmin, mutta todellakin tyydyn vain omiin ajatuksiini, ellei asia ole päivänselvä ja ihminen itselleni läheinen.

Yksi syy tähän on se, että aiemmin todella avasin suuni ja kysyin asiaa. Sitten saatoin onnitella ja kysyä millä painonpudotus on tapahtunut. Ainakin pari kertaa on kuitenkin käynyt niin, että ihminen on jostain syystä kieltänyt laihtuneensa, vaikka asia olisi mielestäni päivänselvä. Olen ollut nolossa tilanteessa ja änkyttänyt "anteeksi muistin väärin".

Viimeinen tällainen esimerkki oli nainen, jolla on kuopukseni ikäinen lapsi. Odotimme muskarin alkua ja siunailimme kiloja, jotka lapsirumbasta jäivät. Kun sitten näin saman rouvan monen kuukauden tauon jälkeen uudelleen, niin huomasin hänen karistaneen kilot ja aiemman keskustelun rohkaisemana mainitsin asiasta. Nainen levitti kädet sivuilleen ja oli mittailevinaan itseään ja väitti olleensa tällainen aina.

Meitä todella on moneen junaan. Parempi kun pitää mölyt mahassaan, vaikka rekisteröisikin painonpudotuksen. Kyseessä on joka tapauksessa melko intiimi asia.

Kikka

 

Tanssijaalkaa vipattaa
Tanssijaalkaa vipattaa

Tanssi - ihmelääke

En voi lakata hämmästelemästä tanssin voimaa. Se vaan on niin kokonaisvaltaista. Tietenkin mahtavaa liikuntaa, mutta myös ilmaisukeinona yliveto. Tarkoitan siis tunteiden ulos saantia. Olen saanut nauttia tästä herkusta viime päivinä normaalia enemmän. Ollaan harjoiteltu Jani-open kanssa keikkoja varten. Putsailtu ja muisteltu chachata, paso doblea, freestyleä sekä oikeastaan opeteltu uudestaan foxtrot. Kolmen kuukauden tauko siitä lajista oli pyyhkinyt mielestä suunnilleen kaiken. Mutta toistojen kautta se sieltä taas palautui. Ei nyt ehkä ihan finaalin veroisesti, mutta esitettävään kuntoon kumminkin. Haasteellinen vakio-asentokin löytyi jostain selkäytimestä ilman särkyä ja tuskaa. Kintuista ja syvältä pakaroista löytyi taas lihakset, joita ei selvästikään muuten tule käytettyä. Sopiva maitohappo-tuntuma berberissä tekee tunteen, että on taas kuosissa :-)

Ja sitten keikoille. Viikonloppuna oli varsinainen maraton: ensin Lahden Karismassa muotinäytös kolmeen kertaan, jonka osana myös tanssittiin. Kulissien takana kiireisiä vaatteenvaihtoja, naurua ja höpötystä. Hätäisiä napin availuja ja sulkemisia tärisevin käsin...mikä siinä onkin, että kiireessä ei meinaa hienomotoriikka pelittää.

  meikissä...queen of f*cking everythig-look :-D

 

kolmas veto alkamassa...jaksaajaksaa...hymy ei ainakaan hyydy

 

tanssit vetäistiin muotinäytös-vetimissä, tässä freestyle-numero loppukumarruksia vaille valmis

 

catwalkilta tarttui kainaloon myös "champion-kollega", jäätanssi-prinssi Sauli Koskinen. Charming! Yhdessä todettiin, miten mullistava kokemus niin tanssi kuin jäätanssikin on koko elämälle. 

Sitten olikin kiiru ajella kohti Hämeenlinnan Verkatehdasta ja Konserttitanssiaisia. Sain ihanat tanssi-puvut taas käyttöön! Foxtrot, chacha ja paso doble.

 

Paljettia, variä ja kimallusta piisaa. Kiitos ja kumarrus ompelimon tytöille, jotka käsin ovat jokaisen strassin liimanneet! 

Olipa muutes ilo katsella tanssiaisis-porukkaa, joka oli pukeutunut asiaankuuluvasti ja suuri osa oli selkeästi tanssia pitkään harrastanutta väkeä. Tanssivia pariskuntia. Kaunista! Ja miten mahtavaa oli taas saada tanssia! Siinä hetkessä unohdan kaiken muun, annan musiikin ja yhteisen sykkeen viedä. Käyn jossain kaukana. Yöllä kotiin ajaessa, toki väsyneenä, oli hymy silti leveä. Taisin seuraavan aamunkin herätä se sama smaili naamalla. Ja meikit...niitä en enää jakasanut putsata...aijai...tuhma tyttö.

Ei tanssi-huuma tähän jäänyt. Sunnuntaina suuntasin Play&Dance-tapahtumaan. Ohjaajina Jorma Uotinen, Jukka Haapalainen ja Pekka Katainen. Odotukset olivat korkealla. Jorma aloitti päivän. Pari tuntia vierähti kuin siivillä. Samalla se oli kuitenkin matka aika pitkälle. Tai syvälle. Teimme erilaisia harjoitteita, avauksia. Ei siis varsinaista tanssia, mutta Jorman kanssa ei ole yhtäkään liikettä tai asentoa, joka ei olisi tanssia. Hänen tapansa olla, hengittää, liikkua antoi taas ihan uuden aspektin kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Miten kaikkeen voi puhaltaa henkeä. Miten erilaiselta liike silloin tuntuukin. Syvemmältä, täydemmältä. Rankemmalta. Ei siis hutilointia vaan keskittymistä. Joka hetkeen. On vain NYT. Ja käsittämätöntä, miten keho antoikin periksi. Kinttu nousikin 50cm korkeammalle kuin mitä luulin olevan mahdollista. Kyllä meidän kehon lukot ovat ennenkaikkea mielen lukkoja. Hämmentävintä oli, että pääsi itku pariinkin otteeseen. Siis ihan puun takaa ja varoittamatta. Totesimmekin vieruskaveri Baban kanssa, että taas kuoriutui jokin kerros kehosta ja mielestä. Loputtomalla löytöretkellä siis ollaan!

Euforiaa tunnin jälkeen. Kiitolliset blondit Jorman otteessa!

Jorman tuntien möyhentämänä ja avaamana olikin keho ja mieli otollinen samballe. Jukka Haapalainen, looooovjuu!! Tartteeko sanoa muuta...

Päivä päättyi pilates-konkari Pekka Kataisen power-pilates-tuntiin. Niin oli kaikki mehut otettu ja annettu. Ajelin kotiin itkua pärskien. Onnesta. Kiitollisena elämästä, kehosta, joka tuottaa nautintoa, ystävistä, rakkaista. Siinä tilassa oli helppo rakastaa kaikkea! Kotona odotti innokas bestis Vera, jonka kanssa nautittiin kevään ekat partsi-kaffet

Eilen illalla sain nauttia tanssista, joka oli väkevää, henkeäsalpaavaa ja täynnä tunnetta ja taitoa. Ihania, rakkaita tanssijoita, joiden instrumentit oli putsattu ja viritetty soimaan! Double-tanssiesitys Aleksanterin teatterissa.

Kiitos ja RESPECT

 

 Rakkaat ihmiset, menkää tanssimaan ja tanssitunneille!!

Paluuta ei sen jälkeen ole ;-)

Kommentit (23)

1/23 | 

Voi ei,hyvä Raakel,kirjoituksesi ovat hyviä,mutta kun on varsinkin yhdyssanoissa niin paljon kirjoitusvirheitä,että ärtymys herää.Eikö kukaan voisi auttaa näissä kirjoituksissa?

2/23 | 

no voi elämä! kuulehan besservisser- tää on blogi!

mene kirjallisuuspiiriisi jos pikkuasiat hiertää. tällä foorumilla tunne on tärkein ei oikeinkirjoitus!

Iloa elämääsi!

3/23 | 

Munkin mielestä on lukijoita kohtaan arvostavaa kirjoittaa oikein, ja tämä on ihan hyvää, luettavaa tekstiä. Jotkut blogit ovat niin karseita, ettei viitsi enää edes yrittää lukea. Väsyttävää on myös runsas hymiöiden käyttö joka virkkeessä.

4/23 | 

Raxu kuule, voisitko kaiken muun ohella kokeilla mediapaastoa? Suosittelen lämpimästi.

Ritu

6/23 | 

En ymmärrä sitä, että ihmiset lukevat blogia, jonka nimi on Raxun remppa ja sitten syyttävät bloggaajaa julkisuushakuisuudesta ja itsensä esille tuomisesta. Ei näitä kai ole kenenkään ihan pakko lukea. Raxuun ei kovin helposti törmää aivan tavallisessa arjessa. Tsemppiä Raxu, luen joskus ja satunnaisesti juttujasi, jotka melkein aina tuovat hyvän mielen.

7/23 | 

olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa täydestä sydämestäni. En ymmärrä miksi nämä nipottajat käy itseään kiusaamassa ja lukemassa tätä blogia? Tämä on mielestäni ihan vapaaehtoista. Joillekkin meistä tämä on voimaannuttava paikka ja kiitos siitä. Ne joille ei sovi pysykää herranen aika kaukana täältä "hapattamasta" ilmapiiriä. onneksi positiivisuus on aina kuitenkin niskanpäällä. Hyvä Raxu!

8/23 | 

Edelliselle: luulenpa, että monellekaan tämä blogi ei ole ongelma, vaan juuri se Raxuun törmääminen tavallisessa arjessa; hänen kieltämättä runsas ja jatkuva esilläolonsa lehdissä, tv:ssä ym. Pieni maa, jossa vähän julkkiksia, joten helposti tulee yliannostuksen vaara ja alkaa kyllästyttää esim. nyt tämäkin laihdutus-/kuntoiluprojekti. Vaikka kuinka iloitsee toisen onnistumisesta suoden sen lämpimästi hänelle, ei siitä kuitenkaan itse ulkopuolisena jaksa loputtomasti kiinnostua.

Vastaavanlainen tapaus on Maria Jungner; ei liene lehteä, jossa hän ei selvittäisi suhdeongelmiaan. Miten joku voi pitää itseään niin mielenkiintoisena, en käsitä.

9/23 | 

En minä alkuunkaan ymmärrä miten jotakuta ärsyttää jonkun ihmisen esillä olo.... Kun tekee julkista työtä, se esilläolo on välttämätöntä. PISTE! Ja jos nyt jotakuta ärsyttää, ei kannata lukea, ostaa lehtiä katsoa tv:tä jne. PISTE!

 

Ihana blogikirjoitus! Tulin hyvälle mielelle, vaikka en ikuna oo tanssitunnilla ollut. Nautin tanssin katsomisesta - ehkä joskus uskaltaudun tunnillekin. Saat Raxu mut hyvälle tuulelle tällä blogilla. VIelä joskus tuun jutskaamaankin, kun näen sut. Tsemppiä elämään ja kaikkea hyvää kevääseen! :-)

12/23 | 
Vierailija

Julkista työtä? Eli siis mitä?

 

No esimerkiksi toimittajan hommahan on aika julkista, jos vertaa vaikkapa ihan tavalliseen toimistoduunariin. Aamuteevessäolosiis!

13/23 | 

Voi Ziisus sentään.

Mä ymmärrän, ettei kaikkia ihmisiä kiinnosta kaikki ihmiset ja sen, että jotkut lehtijutut voivat ärsyttää. Mutta sitä mä en todellakaan ymmärrä, et mitä hemmettiä tyypit, joita Raxu ärsyttää, pyörivät tällä sivustolla?????

En minä ainakaan lue kenenkään blogia, jos se mua nyppii. Ja tasan varmaan Raxu ei itseään tyrkytä mihinkään juttuun, yhteydenotto tapahtuu toimittajien puolesta ja nehän ottaa yhteyttä niin kauan kuin jutut myyvät.

Raxu, tsemppiä tekemisiisi kaikesta tästä sonnasta huolimatta :) 

14/23 | 

Ei varmaan tyrkytäkään, ei. Ja jos jonnekin kysytään, niin kieltäytyähän ei voi...

15/23 | 

Ei tässä muuta ongelmaa ole kuin se, että ennen näiltä omaan elämäänsä kyllästyneiltä ihmisten teilaajilta ei kukaan kysynyt mitään. Nyt on sitten helppo tulla esim. jonkun blogiin kertomaan, ettei halua sitä lukea.

Katselin torstaina Jari Sarasvuon viimeistä haastattelua Pressiklubissa. Jarikin lopulta väsyi negatiiviseen julkisuuteen ja lukemattomiin twiitteihin, jossa kateelliset ihmiset purkivat omia pettymyksiään Jarin persoonaan. En minäkään ole koskaan Jarista välittänyt, mutta mikäpä on sen helpompaa kuin sellaisen julkkiksen sivuuttaminen, kenestä ei niin välitä. En ole koskaan tuntenut tarvetta ilmaista huudella Jarille mielipiteitäni omalla nimelläni, saatikka sitten nimimerkin takaa. Hän on tehnyt omaa työtään, elänyt elämäänsä ja on ollut täysin minusta kiinni, miten paljon olen sitä seurannut.

Harhauduin nyt Jariin, mutta oletteko te Raxun arvostelijat koskaan ottaneet huomioon, että meitä on monia, jotka haluamme lukea tätä blogia. Kukaa jaksaa pitää pitkään sellaista blogia pystyssä, joka on täynnä raukkamaisten nimimerkkien heittämää paskaa? Me menetämme ehkä kaikki pian tämän blogin, ellette etsi uutta kanavaa omille ongelmillenne!

Kikka

     

 

 

 

16/23 | 

Ei ne ole pelkästään tämän blogin lukijat joiden mielestä joka puolella Raksua on hippasen liikaa!

Se on äkkiä omasta leivästä hänelläkin pois mikäli ei lue yleistä mielipidettä, ts. niitä joiden pitäisi jaksaa häntä telkussa katsella tai kirjoja ostaa!  Säännöstelyä näes, naaman näytölle. Raudan takomien kuumana ei ole ainoa oikea tie, pidemmällekin voisi asioista ajatella ja ainakin koettaa jakaa esillä oloa fiksummin. Aika naivia sanoa että pysykää pois blogista. Raakelhan ELÄÄ julkisuudesta, ihan kirjaimellisesti, tasot jokainen saa itse miettiä mut meinaatko tosissaan että joku maksaisi sinun ketkuttelusta naapurin Janin kanssa alakoulun jumppasalissa vai olisiko tässä jotain tekemistä julkisuuden kanssa? Tykkään Raakelista persoonana hirmuisesti, ja tästä blogistakin, mutta kun jotenkin sisältö on nykyään sitä yhtä ja samaa ihanuuden jauhamista ja niiden asioiden kertaamista jotka joka lehdestä voi lukea.. :O

 

Olisi varmasti hänelle itselleenkin karmeaa muuttua vitsiksi mutta se vaara on olemassa, on ekat sketsit jo tainnut näkyäkin. Toisaalta, osaa ihanasti nauraa itselleen, se ehkä pelastaa paljon.

17/23 | 

tää on niin surullista...

meitä on niin helkutin moneen junaan menijöitä! Näitä negatiivisuuden nujertamia ihmisraunioita joita  positiivisuus ja elämänilo- jos sitä joltakulta löytyy- tuntuu tappavan. heitä ärsyttää kun joku on näkyvillä, lehtien palstoilla, tv;ssä..jne.  No ok- olisivatko he onnellisiempia jos ko. henkilö ei olisi näkyvillä?

Tuskin. Mutta monelle, juuri se esillä olo saattaa olla se oljenkorsi miksi kannattaa viel omassa elossaan yrittää sinnitellä eteenpäin!

Raksu- jaksahtan kaikesta huolimatta viedä eteenpäin hyvän elämän ilosanomaa - luulen että säästät tässä yhteiskunnan rahoja monen terapeutin verran.Voimia sinulle - jos vielä jaksat lukea tätä palautepuolta blogissasi. Meitä on kuitenkin valtaosa niitä jotka toivoo Todella, että jaksat jatkaa!

Monelle tuntematonkin tsemppaaja on merkittävin henkilö tällä aikast rankalla matkalla omaan elmäntaparemonttiin!'

olet rakas!

 

18/23 | 

Kiitos kaikille ihanille kannustavista viesteistä! Niille toisenlaisille tuskin tarvitsee alkaa selittämään oman ammatin oikeutusta. 

Pidetään kiinni kaikesta hyvästä mitä elämällä on meille jokaiselle tarjota!

Kevään iloa kaikille <3

T. Raxu

19/23 | 

Eihän Raxussa mitään vikaa ole, "ongelman" ydin on media, joka halusi itselleen myyvän "tuotteen", joka uppoaa suurelle kansalle. Henkilöiden tuotteistaminen on osa median luonnollista yritystoimintaa. 
Raxu on ilman muuta onnistuja, jonka matkassa kulkeminen tarjoaa kiiltävän illuusion varmasta onnistumisesta...
Kunhan toimin ja teen kuten hän, minusta tulee samanlainen?
Joten ei valiteta, vaan lähdetään kaikki tanssikurssille, sieltä ne loputkin elämänilot varmasti löytyvät!

20/23 | 

Kiitos Raxu kommentistasi! Osuit naulan kantaan! Oikein paljon kevään iloa myös sinulle! <3

Minna

21/23 | 

Suomi on täynnä kateellisia ihmisiä, ja kateus on rumaa! Mitä se on keneltäkään pois, jos Raxu kertoo onnistumisistaan ja siitä elämänilosta, mitä hän on löytänyt uuden ruokavalion ja liikunnan kautta? Hävetkää kateelliset! Ilmeisesti teillä on niin huono fiilis sen takia, ettette ole itse onnistuneet rempoissanne, ettekä halua, että muutkaan onnistuvat. Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toista, keskittykää omiin juttuihinne ja antakaa kaikkien kukkien kukkia! 

Jatka Raxu samaan tahtiin vaan, se jota ärsyttää, pysyköön pois täältä!

Aurinkoista kevättä kaikille!

22/23 | 

Suomi on täynnä kateellisia ihmisiä, ja kateus on rumaa! Mitä se on keneltäkään pois, jos Raxu kertoo onnistumisistaan ja siitä elämänilosta, mitä hän on löytänyt uuden ruokavalion ja liikunnan kautta? Hävetkää kateelliset! Ilmeisesti teillä on niin huono fiilis sen takia, ettette ole itse onnistuneet rempoissanne, ettekä halua, että muutkaan onnistuvat. Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toista, keskittykää omiin juttuihinne ja antakaa kaikkien kukkien kukkia! 

Jatka Raxu samaan tahtiin vaan, se jota ärsyttää, pysyköön pois täältä!

Aurinkoista kevättä kaikille!

23/23 | 

Olin ilahtunut huomatessani, että tanssiaiheinen kirjoitus oli saanut jo peräti 21 kommenttia. Innoissani tulin niitä lukemaan. Mutta kuinka moni niistä edes sivusi blogin aihetta, eli tanssia? Yksi! YKSI! :-o

24/23 | 

Suurkiitos vimeisimmästä kommentista!

Itsekin kovasti toivon, että kommentit keskittyisivät kulloisenkn blogin aiheeseen. Silloin saisimme kaikki aiheesta irti enemmän.

Aurinkoa <3

T. Raxu

Seuraa 

Olen Raakel Lignell, kulttuurin sekatyöläinen ja täysin hurahtanut elämäntaparemonttiini. Bloggaan kilojen karisemisesta, ravitsemuksesta, liikuntavimmastani ja kaikesta, mitä uusi elämäni on tuonut tullessaan.

 

Seuraa minua Bloglovinissa.

 

Katso Raakel Lignellin ja Patrik Borgin keskusteluvideot:

Onnen tavoittelu laihduttaa

Liian kiltti ei laihdu

Miksi tummaa suklaata voi syödä vain palan

Jumppahulluus pisti kehon koville

 

Kampanjasivut
Tilaa kirja Raxun rinnalla - kohti pysyvää painonhallintaa.

Teemat

Blogiarkisto

2013
2011
Joulukuu

Kategoriat